Mainos
Mainos
Mainos

Testissä: Boombox-kaiuttimet

Ghettoblasterit ovat täällä taas

Modernit versiot 80-luvun boomboxeista ovat linjakkaita mutta edelleen yhtä kovaäänisiä kuin rakkaan lapsen monet nimet antavat ymmärtää.

Kultaisella 80-luvulla ei sellaista elokuvaa tai musiikkivideota tainnut ollakaan, jossa ei olisi vilahdellut break dancea ja hiphopia raikaavia ghettoblaster-mankkoja. Niiden kytkös hiphopkulttuuriin oli vahva, ja esimerkiksi Beastie Boysia ei voinut kuvitellakaan ilman boomboxia. Sitten tulivat 90-luku ja Walkmanit, mikä tarkoitti äkkikuolemaa äänekkäille katumankoille – olihan henkilökohtainen kannettava kasettisoitin niin paljon kätevämpi.

Langattomien kaiuttimien kehitys näyttää kuitenkin tuoneen boomboxt takaisin elämäämme. Kaikki eivät tyydy pikkuruiseen taskukaiuttimeen, kun mennään piknikille tai altaalle pitämään hauskaa porukalla. Vuosi vuodelta kaiutinten elementit ja akut tulevat paremmiksi. Vielä männä vuonna Pringles-purkin kokoinen UE Megaboom miellettiin jättikokoiseksi kaiuttimeksi. Sitten markkinoille astelivat kenkälaatikon kokoiset Marshall Kilburn ja Beoplay Beolit 17. Ja nyt kaiuttimiin tarvitaan jo kantokahvat, kuten Sonyn, Monsterin ja JVC:n uutuuksissa.

Huomioitavaa

Ennen kuin ryntäät boombox-ostoksille, on syytä pysähtyä miettimään hetkeksi omia tarpeita. Missä kaiutinta haluaa käyttää? Parvekkeelle tai autotalliin tuleva kaiutin ei ehkä vaadi sadan desipelin äänenpainetta. Jos haluaa puutarhajuhlia, piknikkejä tai puistobileitä vauhdittavan mankan, tarvitaan hieman enemmän painetta ja bassoa kuin sisätiloissa. Halutaanko kaiutin ottaa mukaan rannalle? Silloin kannattaa valita sopivalla IP-luokituksella varustettu laite, joka kestää roiskeiden lisäksi myös hiekan pöllyämistä.

(Kuva: Monster)

 

Tuleeko kaiutin kovaan käyttöön? Siinä tapauksessa kannattaa hylätä yli 8 kiloa painavat laitteet, sillä sellaisen raahaaminen ympäriinsä käy äkkiä turhan raskaaksi. Tutustu etukäteen myös kannettavan kaiuttimen kannettavuuteen: onko kahva mukava ja riittävän tukeva? Saako kaiuttimeen olkahihnan?

Tärkeitä ovat tietysti myös liitännät ja ominaisuudet. Pitkään soitettaessa kännykän akku hupenee langattomassa käytössä. On energiatehokkaampaa käyttää johtoa. Jos akku silti uhkaa loppua, voiko kaiuttimesta tarvittaessa lainata virtaa kännykkään? Miten kaiutin ladataan – käykö tavallinen laturi vai pitääkö olla erityinen laturi? Sellainen jää helposti matkasta, kun pakkaa reissua varten.

Testissä: JBL Boombox

Huhtikuu 2018
JBL Boombox
Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Pieni kaiutin, iso jytke

Melko pienestä koostaan huolimatta JBL Boombox vakuuttaa isolla soundillaan ja bassollaan.

IPX7-luokitus (vedenkestävä). Hyvä akunkesto. Vahva basso ja hyvä äänenlaatu.
Ei taajuuskorjainta. Kallis.

Olemme testanneet monia JBL:n kannettavia kaiuttimia, kuten bassovoittoisen JBL Flip 4:n ja näppärän JBL Charge 3:n. JBL Boombox näyttää olevan äärimmilleen viety osoitus kaikesta, mitä valmistaja on matkakaiuttimista oppinut. Sipsipurkkikoko on tuplaantunut, mutta silti kyseessä on testin kevyin malli. Kestäväkin se on: ei tarvitse säikähtää, jos se sattuu tipahtamaan altaaseen, ja sen voi huoletta istuttaa hankeen.

Kaiuttimen päällä on tavalliset volyymi-, virta- ja Bluetooth-napit. Napit ovat kohollaan, joten ne on helppo löytää. JBL Connect -nappia painamalla saa yhdistettyä useampia yhteensopivia JBL-kaiuttimia. Kahdella kaiuttimella saa stereokuvan, mutta kaiuttimia voi kytkeä jopa 100 (!) yhteen – vähemmälläkin toki saa kunnollisen bilejytän aikaiseksi. Takapuolelta löytyy kytkin, josta valitaan sisä- tai ulkotila-asetus, saman voi valita JBL Connect -sovelluksesta. Applikaatiosta voi myös valita, toimiiko Play-nappi tavalliseen tapaan vai aktivoiko se kännykän puheavustajan, mikäli kaiutinpuhelut ovat sallittuja ja ääniohjausta halutaan.

Hienosäädöt saa tehtyä sovelluksesta.

 

Paperilla JBL Boomboxilla näyttäisi olevan vähemmän tehoja kuin joillakin kilpailijoilla, mutta ei pidä antaa numeroiden hämätä. Boombox jaksaa räyhätä tarpeeksi kovaa herättääkseen naapuritkin. Laitteen päissä olevat bassoelementit tekevät siitä melkein kannettavan subwooferin. Rantabileissä volyymin voi säätää 11:een, kun ulkotila-asetus on päällä. Tätä ei kannata kokeilla sisätiloissa, sillä näin vahva basso kuurouttaa äkkiä. Odotetusti kaiutin ei hivele hifiharrastajan korvia, mutta sopii kuuntelijalle, joka kaipaa bileisiin kunnon menoa. Diskantti ja keskirekisteri eivät erotu yhtä hyvin kuin basso, mutta kokonaisuus toimii.

(Kuva: JBL)

 

Johtopäätökset

JBL on tehnyt vanhan ajan boomboxista modernin version, joka on sopivan kokoinen, nykyaikaisen näköinen ja tarpeeksi kevyt, jotta sen jaksaa ottaa mukaan piknikille. Akku jaksaa pitää bileet pystyssä koko päivän ja yön. Koostaan huolimatta Boomboxissa riittää volyymiä enemmän kuin tarpeeksi ja basso on erittäin tuju. Uima-allaskemutkin onnistuvat, sillä kaiutin sietää vettä, ja useampia kaiuttimia voi liittää yhteen jopa 100 kerrallaan – riittänee isompiinkin juhliin! Selvä suosikki kesän juhliin.

Faktat

Elementit: 2 x 20 mm, 2 x 4 tuumaa

Taajuusalue: 50 Hz-20 kHz

Vahvistin: 2 x 30 wattia

Äänenpaine (max.): Ei ilmoitettu

Liitännät: Aux, Bluetooth 4.2, USB (lataukseen)

Akunkesto: 24 tuntia

Mitat: 50 x 25 x 20 cm

Paino: 5,25 kg

Verkkosivusto: jbl.fi

Valmistaja: JBL

Hinta: 500 €

Bästa pris på JBL Boombox

Testissä: Vooni Boombox

Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Isompi ei aina ole parempi

Jotkut asiat vain näyttävät liian hyviltä ollakseen totta.

Paljon ääntä rahojen vastineeksi. Paljon äänilähteitä. Mukana langaton mikrofoni.
Tavattoman suuri ja epämiellyttävän painava. Halpa rakenne, jota ei ole mietitty loppuun asti. Kuulostaa kamalalta.

Kun käärimme Vooni Boomboxia paketista, alkaa naurattaa. Kaiutin paljastuu niin isoksi, että sen pakko olla vitsi. Kun sen saa vihdoin laatikosta ulos, nauru loppuu kuin seinään. Eihän tämä voi olla kannettava kaiutin? Saman kokoluokan bilekaiuttimissa on yleensä pyörät alla, ja syystä. Laitteessa on kyllä kantokahva, joka kiinni vain kahdella ruuvilla kaiuttimen ohuessa runkolevyssä. Rakenne on naurettavan heppoinen eikä kaiutin ole kestävämpi kuin halpa Ikean kaappi.

(Kuva: Vooni)

 

Vooni paikkaa laadun puutetta nappien ja liitäntöjen määrällä. Linjasisääntulon lisäksi laitteessa on jopa kitarasisääntulo, ja mukana tulee langaton mikrofoni. Kaksi linjaulostulokin löytyy. PA-laitteena Boombox vaikuttaa toimivammalta kuin varsinaisena boomboxina. Musiikkia voi soittaa Bluetoothin kautta ja USB-muistilta ja muistikortilta. FM-radiokin on! Liitäntöjen vieressä on volyyminsäätöpyörä ja taajuuskorjain sekä soittoa ohjaavat napit. Etuosassa komeilee jättimäinen taajuusnäyttö, mutta volyymin pitää olla epäterveellisen korkealla, jotta se suostuu näyttämään minkäänlaista käyrää.

Vooni Boomboxin yleisvaikutelmaan sopivasti vaikuttaa siltä, ettei valmistaja ole viitsinyt kuunnella laitettaan ennen sen lähettämistä kauppoihin. Äänikuva on epätasapainossa ja täysin satunnainen. Kuulostaa siltä kuin kuuntelisi bassokaiutinta ja diskanttia, jotka ovat sattumoisin lähellä toisiaan. Basso on matala mutta ei erotu kovin hyvin. Keskirekisteri hallitsee kokonaisuutta niin, että laulu ja soittimet peittävät muun alleen. Diskantti on kireä. Vooni Boombox herättää minussa fläsäreitä aidolle 80-luvulle, jolloin kaverit ostivat autoihinsa kaiutinelementtejä tietämättä mitään akustiikasta tai siitä, mitkä asiat toimivat yhdessä.

Mittava määrä sisään- ja ulostuloja, nappeja ja säätimiä.

 

Johtopäätökset

Kuvittelemme, että Vooni Boombox on syntynyt vodkan ja Redbullin huuruisena iltana Ibizalla: Kuinka isoja elementtien pitäisi olla? Valtavia. Mitä kaiuttimessa pitäisi olla? Kaikkea. Mitkä äänilähteet olisivat tärkeitä? Kaikki. Kuinka pitkä akunkesto? Tosi pitkä. Mutta eikö siitä tule sitten tosi painava ja iso? No ruuvataan siihen kahva. Eikä siitä tule sitten kovin kallis? Ehei, laitetaan perusosat halpaan puulaatikkoon. Mutta jos sitä käytetään ulkona, eikö sen pitäisi olla kestävä? Nääh, pitää vain olla vähän varovainen. Tämä on ehdottomasti paras ideamme ikinä! Kuka tarjoaa seuraavat napsut? Ei me ainakaan!

Faktat

Elementit: 2 x 4 tuumaa, 2 x 10 tuumaa

Taajuusalue: Ei ilmoitettu

Vahvistin: 120 wattia

Äänenpaine (max.): Ei ilmoitettu

Liitännät: Aux, Bluetooth, mikrofoni, USB, SD-kortti

Akunkesto: 12 tuntia

Mitat: 90 x 45 x 16 cm

Paino: 21 kg

Verkkosivusto: coolstuff.fi

Hinta: 260 €

Bästa pris på Vooni Boombox

Testissä: Monster Superstar Blaster

Huhtikuu 2018
Monster Superstar Blaster
Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Näyttää ja kuulostaa kanuunalta mutta ei ole kanuuna

Monsterin mankka näyttää rajulta mutta kuulostaa yllättävän miellyttävältä.

Volyymi kiipeää huumaavan korkealle. Kestää missä vain. Edullinen.
Melko painava. Äänilähteinä vain Bluetooth ja aux-sisääntulo.

Jos Braven XXL muistuttaa sotilasvarustetta, on Superstar Monster Blaster saatettu hakea salaisen palvelun labrasta. Metallinharmaa kaiutin tiukkoine mutta pyöristettyine linjoineen näyttää lähinnä Men in Blackistä pöllityltä aseelta.

Kaiuttimen käyttö on helppoa. Viiden sentin levyinen virtanappi löytyy toiselta sivulta, ja samankokoiset nuolet nostavat ja laskevat äänenvoimakkuutta.

Käyttäjä voi valita laitteelle sisä- tai ulkotila-asetuksen. Jälkimmäisessä on vähemmän bassoa, sillä kunnon bassoa on edelleen mahdotonta saada aikaiseksi ulkona, jossa seinän kaltaisia heijastuspintoja ei ole. Toiselta sivulta löytyvät virtaliitos, mikrofoni- ja analogiset sisääntulot sekä USB-portti latausta varten.

Monster ei ilmoita tehojaan tai taajuusaluettaan. Tummanharmaan verkon takana piilottelee kuitenkin neljä täysrekisterielementtiä, jotka ovat noin 2 tuuman kokoisia, kaksi kummallakin sivulla. Noin viisituumainen bassoelementti huolehtii bassosta käyttäen kahta neliskulmaista passiivista säteilijää.

Vau miten kovaa Superstar Blaster soittaa! Ei yhtä kovaa kuin jättimäinen Soundbox, mutta riittävällä voimakkuudella kuitenkin. 100 dB on tavallinen äänenvoimakkuus yökerhoissa. Ja tässä meillä on kahvalla varustettu yökerho!

Ulkotila-asetuksella ääni kantaa pihajuhlissakin.

 

Monster Blaster ei vain soita kovaa, vaan myös matalalta. Basso ei sukella yhtä syvälle kuin JBL Boombox, mutta bassorummut ja sähköbasso soivat täyteläisesti. Jos kaiuttimen sijoittaa pöydälle saa musiikkiin mausteeksi koko kodin kalusteiden tärinän. Subwoofer ja passiiviset säteilijät nimittäin on suunnattu suoraan alaspäin, mikä saa tantereen tömisemään. Vaikka bassoa on paljon, ei Monster Blaster tunnu raskaalta kuunnella. Keskirekisteri ja diskantti soivat nimittäin tyylikkäästi ja ilmavasti. Sitä huomaa suorastaan ajattelevansa: ”Oh, tämän kanssa voisin elää!”

Johtopäätökset

Monster Superstar Blasterin ideana on elvyttää klassinen mankka, ja siinä Monster on onnistunut poikkeuksellisen hyvin. Se on rouhea laite – samaa luokkaa Braven XXL:n ja JBL Boomboxin kanssa – joka jaksaa soittaa sekä kovaa että matalalta. Soundi on silti tarpeeksi vivahteikas, jotta kaiutinta voi soittaa myös sisällä. Kahvikupit tosin tanssivat break dancea, kun volyymin nostaa kattoon! Hinta on testin muihin laitteisiin verrattuna erinomainen. Huomaa, että Superstar Blaster on poistumassa valikoimista, joten nyt kannattaa tarkkailla alehyllyjä.

Faktat

Elementit: 5 täysrekisteriä, 1 subwoofer, 2 passiivista säteilijää

Taajuusalue: Ei ilmoitettu

Vahvistin: Ei ilmoitettu

Äänenpaine (max.): 100 dB

Liitännät: Aux, Bluetooth 4.0, USB (lataus)

Akunkesto: 12 tuntia

Mitat: 46 x 21 x 21 cm

Paino: 7,6 kg

Verkkosivusto: www.monsterstore.com

Valmistaja: Monster

Hinta: 400 €

Bästa pris på Monster Superstar Blaster

Testissä: Sony GTK-XB60

Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Näyttävä vaan ei järin tehokas

Bileisiin sopivasta ulkonäöstään huolimatta Sony XB60 ei tempaa mukaansa kuten kilpailijansa.

Coolin näköinen hienoine valoineen. Party-asetus ja mikrofonisisääntulo. USB-lataus.
Valojen ja muiden ominaisuuksien päällä oleminen syö paljon akkua. Vaatii säätöä kuulostaakseen hyvältä eri musiikkityylien kanssa.

Olemme aiemmin testanneet Sonyn siistejä, valoefektein varustettuja ExtraBass-sarjan kaiuttimia, kuten reissukaveriksi otettavan Sony SRS-XB30:n ja viime vuoden parvekkeelle sopivan Sony GTK-XB5:n, jota valitettavasti ei voinut käyttää ilman johtoa. Puute on korjattu Sony GTK-XB60 -malliin, jonka akku kestää 14 tuntia kohtuullisella äänenvoimakkuudella ja ilman valoefektejä. Täydellä volyymillä, ekstrabassolla ja valot päällä saa soitettua vaivaiset kolme tuntia! Kaiutin on suurin piirtein samanpainoinen kuin useimmat testin laitteista, mutta lyhyille sivuille asennetut kahvat eivät ole järin mukavat. Ne sopivat kaiuttimen siirtämiseen mutta eivät varsinaiseen kanniskeluun ympäriinsä.

Sovelluksesta löytyy muutamia hyviä vaihtoehtoja ja asetuksia.

 

Sonyn laitteessa on tuttuun tapaan paljon ominaisuuksia. Näkyvimmät ovat musiikin tahtiin sykkivät värivalot, jotka voi säätää tyylilajin mukaan. Jos haluaa leikkiä DJ:tä, saa kaiuttimeen kiinni mikin, jolla voi viihdyttää vieraita. Kaiuttimia voi yhdistää toisiinsa joko stereopariksi tai enintään 10 kaiuttimen ryhmäksi. Yhdistäminen onnistuu sekä langattomasti että johon kanssa. Laitteessa on erilaisia ääniasetuksia erilaisille musiikkityyleille sekä lisäbasso. Ominaisuuksien määrä tarkoittaa toki sitä, että kaiutin on täynnä nappeja ja sovelluksesta tulee monimutkainen. Tarjolla on jopa erityinen DJ-sovellus, jolla valoja voi hallita.

Ottaen huomioon kaiuttimen jättimäiset bassoelementit sekä sen, että XB60 kuuluu ExtraBass-sarjaan, odotimme bassolta hieman enemmän. Että kattotiilet vähintään rymisisivät alas ja että lentäisimme seinään basson voimasta, noin niin kuin vähintäänkin. Mutta itse asiassa XB60 on vaatimattomampi kuin JBL Boombox ja Braven XXL. Kaiutin pärjää monenlaisen musiikin kanssa, jos on valmis leikkimään lisäbasson, taajuuskorjaimen ja ClearAudio-ominaisuuden kanssa. Ilman säätöjä tanssimusiikki jää liian kesyksi ja hiljaisemmat musiikkityylit liian suljetuksi.

(Kuva: Sony)

 

Johtopäätökset

Sonyn kaiuttimet ovat epäilemättä markkinoiden hauskimpia värivaloineen ja stroboineen. Efektit ovat omiaan vauhdittamaan illan bileitä! Mikrofonin ja valo-ohjauksen ansiosta voi päästää sisäisen tiskijukkansa irti. Jos äänenvoimakkuus ei riitä, voi kaiuttimia yhdistellä keskenään suuremman volyymin aikaansaamiseksi. Yksittäinen kaiutin ei nimittäin ole yhtä äänekäs tai bassoisa kuin monet kilpailijoista. XB60 kuitenkin suoriutuu monenlaisesta musiikista, joskin se vaatii jatkuvaa säätöä soundin saamiseksi kohdilleen. Nappien ja sovelluksen valikkojen määrä saattaa tehdä kaiuttimesta liian rasittavan käyttää.

Faktat

Elementit: 2 x 2 tuumaa, 2 x 5 1/8 tuumaa

Taajuusalue: Ei ilmoitettu

Vahvistin: Ei ilmoitettu

Äänenpaine (max.): Ei ilmoitettu

Liitännät: Bluetooth 4.2, RCA sisään/ulos, mikrofoni, USB (lataukseen)

Akunkesto: 14 tuntia

Mitat: 55 x 26 x 27 cm

Paino: 8 kg

Verkkosivusto: sony.fi

Hinta: 380 €

Bästa pris på Sony GTK-XB60

Testissä: Braven XXL

Huhtikuu 2018
Braven XXL
Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Monipuolinen kovis

Ulkoa panssarivaunua muistuttava Braven XXL on sisältä yllättävän musikaalinen.

Vankka ja IPX5-luokiteltu (suojattu vesisuihkulta). Mikrofonisisääntulo ja USB-lataus. Yllättävän hyvä äänenlaatu.
Melko painava kannettavaksi ympäriinsä. Kunnon matalaa bassoa ei ole. Vaatii erityislaturin.

Braven XXL on nimensä mukaisesti Bravenin suurin ulkokaiutin. Se on suojattu sateelta mutta ei kestä upotusta veteen. Panssarivaunumainen ulkonäkö ei ole vain pintaa, vaan laite tuntuu oikeasti kestävältä. Samalla se on melko painava, mutta onneksi kantokahva on hyvä. Mukana tulee myös kantohihna, joten kaiuttimen saa olalle. Hihnassa on myös pullonavaaja – miten näppärää!

Kaiuttimesta löytyvät sekä aux- että mikrofonisisääntulo ja USB puhelimen latausta varten.

 

Toisella lyhyellä sivulla löytyvät kaikki napit, jotka on päällystetty kumilla. Säätönapeilla säädetään volyymiä, bassoa ja diskanttia. Myös Play/Pause-nappi löytyy, jos kännykkä ei ole juuri käden ulottuvilla. Toisen sivun luukun takaa löytyy aux-sisääntulo vaihtoehtona Bluetooth-yhteydelle. Mikrofoniliitäntäkin löytyy, joten kaiutinta voi käyttää PA-laitteena. Kännykkää voi ladata USB-portista, mutta ikävä kyllä kaiuttimen oma laturi on erikoismallia, joten jos sen unohtaa matkasta, voi kuuntelu jäädä lyhyeksi. Tiedoksi, että sarjasta on tulossa XXL2-malli, jonka akunkesto on 20 tuntia.

Kovikselta näyttävältä kaiuttimelta odottaa brutaalia soundia. Jossain määrin odotukset täyttyvät, sillä volyymiä riittää ja basso saa pöydän värisemään. Volyymiä pitää kuitenkin nostaa aika korkealle ennen kuin basso herää. Hiljaisemmalla äänenvoimakkuudella voi joutua säätämään bassoa. Äänenlaatu on riittävän hienostunut sopiakseen monenlaiselle musiikille. Listahitit ja rock kuulostavat mielettömiltä, mutta yllättäen myös akustiset livevedot soivat läsnäolevasti. Basso ei ole tarpeeksi matala, jotta EDM toimisi kunnolla, ja diskantti on hieman terävä klassiselle puolelle, mutta paranee diskanttia säätämällä. Pienillä säädöillä kaiuttimen saa soimaan hyvin erilaisille tyyleille.

(Kuva: Braven)

 

Johtopäätökset

Braven XXL näyttää perinteiseltä boomboxilta ja uskottavasti siltä, että se olalla kävelisi pitkin gheton katuja. Etenkin kun kestävyys vastaa sen ulkonäköä. Kanniskeluun se on kuitenkin oikeastaan liian painava, vaikka olkahihna helpottaakin kuljetusta. Suurten selkeiden nappien ansiosta käyttö on helppoa. Bluetoothin lisäksi laitteesta löytyy aux-sisääntulo, mikrofoniliitäntä ja USB-lataus puhelinta varten. Soundi on juuri niin kova ja basso tymäkkä kuin odottaisikin, mutta kaiutin sopii itse asiassa hämmästyttävän hyvin monenlaisen musiikin kuunteluun. Jos haluaa vielä parempaa akunkestoa, kannattanee odottaa pian lanseerattavaa XXL2-mallia.

Faktat

Elementit: 4

Taajuusalue: Ei ilmoitettu

Vahvistin: Ei ilmoitettu

Äänenpaine (max.): Ei ilmoitettu

Liitännät: Aux, mikrofoni, Bluetooth, USB (lataukseen)

Akunkesto: 14 tuntia

Mitat: 51 x 24 x 21 cm

Paino: 8,9 kg

Verkkosivusto: braven.com

Hinta: 400 €

Bästa pris på Braven XXL

Testissä: Aiwa Exos-9

Tee tilaus jatkaaksesi lukemista
Tilaa Ääni & Kuva

Oletko jo tilaaja?
Kirjaudu sisään

Muu maa liian kaukana, oma maa mansikka

Aiwa Exos-9:n äänenlaadussa ei ole valittamista, mutta boomboxina laite ei oikein toimi.

Vaihdettava akku. Soi kovaa ja voimalla. Tasapainoinen ja hyvä soundi.
Ylärekisteri ei ole järin erotteleva. Ei suojausta vedeltä. Ei varsinaisesti toimi boomboxina.

Sonyn nielaistua klassisen japanilaismerkin Aiwan 80-luvulla katosi brändi maan kamaralta. Nyt Aiwa tekee paluun amerikkalaisena yrityksenä. Debytointi tapahtuu coolisti 90-lukua huokuvalla Exos-9-kaiuttimella. Tavoitteena on ollut luoda langaton kaiutin, jonka tehot riittäisivät sisäsoiton lisäksi myös ulkokäyttöön. Niinpä kaiutin on varustettu erittäin suurella akulla, ja vielä suuremman saa ostettua lisävarusteena. Kantokahva tekee laitteen siirtelystä helppoa. Pidempään kanniskelu tuntuu kuitenkin epämukavalta, joten kysymys kuuluukin: onko Exos-9 oikeasti boombox? Etenkin kun se ei ole erityisen kestävä tai suojattu vedeltä.

Fiksu kosketusnäyttö on helppokäyttöinen.

 

Aiwa Exos-9:ää ohjataan kosketuspaneelista, joka valaistuu koskettaessa. Näytöstä voi valita jonkin neljästä esiasetetusta taajuuskorjaimen asetuksesta, jotka sopivat eri genreille, tai luoda oman asetuksensa. Tietenkin myös soiton aloitus ja pysäytys onnistuvat samasta paikasta. Linkitysnapista saa yhdistettyä kaksi Exos-9-kaiutinta stereoksi tai soittamaan kahdessa eri huoneessa. Bluetoothin vaihtoehdoksi löytyy myös aux-liitäntä. USB-portti mahdollistaa puhelimen latauksen.

Kaikista testin kaiuttimesta Aiwa soi todenmukaisimmin. Temppuja eikä monimutkaisia ääniprofiileja tarvita, mikä ei tarkoita, että soundi olisi jotenkin tylsä. Ehei, volyymiä riittää kyllä korvien lukkoon pamauttamiseksi. Basso on erittäin täyteläinen, mutta samalla hienostunut, tarkka ja rytmikäs. Ennen kaikkea se on niin tasapainoinen, että kaikenlainen musiikki hoituu vaivatta. Klassisessa musiikissa on havaittavissa pieniä rajoituksia, mutta tässä testissä sitä ei oikein olisi reilua katsoa miinukseksi. Exos-9 toistaa musiikin voimalla ja kauniisti.

(Kuva: Aiwa)

 

Johtopäätökset

Olohuoneessa Aiwa Exos-9 on hurja otus, joka saa korvat kipeiksi, jos soittaa liian kovalla. Tehoja riittää ja basso on tiukka ja tarkka. Ulkonäöstä voisi päätellä, että moinen bilekaiutin ei sovi oikealle musiikille, mutta siinä arviossa menee metsään. Se ei ole paras vaihtoehto klassisen musiikin, jazzin ja muun täysin akustisen musiikin ystävälle, mutta jos haluaa hyvä yleiskaiuttimen, ei tällä rahalla juuri parempaa ole. Exos-9 ei kuitenkaan ole ihan oikea boombox siinä mielessä, että sen kanniskelu ei tunnu mukavalta. Ja koska suojaukset puuttuvat, ei sitä voi ottaa mukaan rannalle.

Faktat

Elementit: 2 x 1 tuumaa, 2 x 3 tuumaa, 6,5 tuuman basso

Taajuusalue: 40 Hz-20 kHz

Vahvistin: 200 wattia

Äänenpaine (max.): 100 dB

Liitännät: Aux, Bluetooth 4.0 (NFC)

Akunkesto: 9 tuntia (18 h vara-akulla)

Mitat: 50 x 30 x 20 cm

Paino: 7,2 kg

Verkkosivusto: turascandinavia.com/fi

Hinta: 360 €

Bästa pris på Aiwa Exos-9
Kultaisella 80-luvulla ei sellaista elokuvaa tai musiikkivideota tainnut ollakaan, jossa ei olisi vilahdellut break dancea ja hiphopia raikaavia ghettoblaster-mankkoja. Niiden kytkös hiphopkulttuuriin oli vahva, ja esimerkiksi Beastie Boysia ei voinut kuvitellakaan ilman boomboxia. Sitten tulivat 90-luku ja Walkmanit, mikä tarkoitti äkkikuolemaa äänekkäille katumankoille – olihan henkilökohtainen kannettava kasettisoitin niin paljon kätevämpi. Langattomien kaiuttimien kehitys näyttää kuitenkin tuoneen boomboxt takaisin elämäämme. Kaikki eivät tyydy pikkuruiseen taskukaiuttimeen, kun mennään piknikille tai altaalle pitämään hauskaa porukalla. Vuosi vuodelta kaiutinten elementit ja akut tulevat paremmiksi. Vielä männä vuonna Pringles-purkin kokoinen UE Megaboom miellettiin jättikokoiseksi kaiuttimeksi. Sitten markkinoille astelivat kenkälaatikon kokoiset Marshall Kilburn ja Beoplay Beolit 17. Ja nyt kaiuttimiin tarvitaan jo kantokahvat, kuten Sonyn, Monsterin ja JVC:n uutuuksissa.

Huomioitavaa

Ennen kuin ryntäät boombox-ostoksille, on syytä pysähtyä miettimään hetkeksi omia tarpeita. Missä kaiutinta haluaa käyttää? Parvekkeelle tai autotalliin tuleva kaiutin ei ehkä vaadi sadan desipelin äänenpainetta. Jos haluaa puutarhajuhlia, piknikkejä tai puistobileitä vauhdittavan mankan, tarvitaan hieman enemmän painetta ja bassoa kuin sisätiloissa. Halutaanko kaiutin ottaa mukaan rannalle? Silloin kannattaa valita sopivalla IP-luokituksella varustettu laite, joka kestää roiskeiden lisäksi myös hiekan pöllyämistä. [caption id="attachment_78574" align="alignnone" width="460"] (Kuva: Monster)[/caption]   Tuleeko kaiutin kovaan käyttöön? Siinä tapauksessa kannattaa hylätä yli 8 kiloa painavat laitteet, sillä sellaisen raahaaminen ympäriinsä käy äkkiä turhan raskaaksi. Tutustu etukäteen myös kannettavan kaiuttimen kannettavuuteen: onko kahva mukava ja riittävän tukeva? Saako kaiuttimeen olkahihnan? Tärkeitä ovat tietysti myös liitännät ja ominaisuudet. Pitkään soitettaessa kännykän akku hupenee langattomassa käytössä. On energiatehokkaampaa käyttää johtoa. Jos akku silti uhkaa loppua, voiko kaiuttimesta tarvittaessa lainata virtaa kännykkään? Miten kaiutin ladataan – käykö tavallinen laturi vai pitääkö olla erityinen laturi? Sellainen jää helposti matkasta, kun pakkaa reissua varten.
Pääsy kaikkiin Ääni & Kuvan sisältöihin | Kuukauden ilmainen tilaus | Testiarkistomme vapaa käyttö
Oletko jo tilaaja? Kirjaudu sisään
-
Digitaalinen tilaus
0 €/kk1. kuukausi ilmaiseksi
Vapaa lukuoikeus lbaanijakuva.fi-sivustolle
-
Vain 5 €/kk, voit irtisanoa milloin tahansa
Bästa pris på Boombox-kaiuttimet

Lisää

Keskustelu
Asus Zenbook 13 vs. Huawei MateBook 13

Kannettavien maaottelu: Kiina–Taiwan

Asus on PC-markkinoiden valtiaita, ja Huawei taas melko tuore tulokas alalla. Kumpi onnistuu ultrabookinsa kohdalla paremmin?

LG OLED65C9

Onko tässä paras OLED?

LG:n uusi sulavalinjainen OLED65C9 on varustettu kuumimmilla ominaisuuksilla ja mahtavalla kuvanlaadulla – sekä hämmästyttävästi kilpailijoitaan edullisemmalla hinnalla.

Sony IER-Z1R

Miltä kuulostavat 2 000 euron nappikuulokkeet?

Pitäkää kiinni hatuistanne! Kaikkien aikojen kalleimmat testaamamme nappikuulokkeet toistavat musiikin mikroskooppisella tarkkuudella.

Sony KD-75XG9505

Sonyn paras LCD tykittää adrenaliinia

Sony KD-75XG9505 vakuuttaa upealla kontrastillaan ja syvillä väreillään, joiden ansiosta kuva on ilmiömäisen hyvä.

5 bilekaiutinta

Kunnon basso, kunnon bileet

Kokosimme kovaäänisimmät kaiuttimet kesän juhliin.

Mieletön ääni, pieni kaiutin

Kompaktista jalustakaiuttimesta saa todella hyvää ääntä, jos ei tyydy ihan halvimpaan.

6 True Wireless -kuuloketta

Ei sitoutumispakkoa

Unohda johdot ja ole vapaa: Truly Wireless on nappikuulokkeiden uusi musta!

3 pelikuuloketta

Perhesuhteita

Logitech vastaan Logitech. Pitkääkö aina olla kalleinta vai viekö edullisin malli voiton?

9 älykaiutinta

Ääni komentaa

Haluaisitko kuunnella uutta kaiutinta? Miten olisi sellainen, joka myös kuuntelee sinua? Älykaiuttimella voi ohjata koko kotia - mutta miten on äänenlaadun laita?

Kaksintaistelu: 2 pelikannettavaa

Uusi sheriffi kaupungissa

Kauppoihin on saatu ensimmäiset Nvidian kaikkien aikojen nopeimmalla näytönohjaimella varustetut pelikannettavat. Kumpi vetää nopeammin?

Mainos
5 langatonta vastamelukuuloketta

Lippu hiljaiselle lennolle

Vastamelukuulokkeet vaimentavat rasittavaa melua ja tekevät pitkistä matkoista miellyttävämpiä.

5 pelinäppäimistöä

Sormi liipaisimella

Lentokonemateriaalit ja hienosäädetty mekaniikka varmistavat voiton pelissä. Otimme näppituntumaa viiteen mekaaniseen pelinäppäimistöön.

6 televisiota: 55 tuumaa + 4K + HDR

Hyvä kakkostelkkari

Tarvitsetko edullisen kakkos-tv:n? Kaupoista kannattaa nyt bongata viime vuoden malleja hyvällä alennuksella!

6 langatonta kuuloketta

Vakavasti otettavaa langatonta

Nykyajan langattomat huippukuulokkeet tarjoavat uskottavaa äänenlaatua ja mukavaa käytettävyyttä.

5 premium-pelikannettavaa

Viisi viileää

Pelaaja tarvitsee kunnon vehkeet. Otimme taistelukentälle viisi kannettavaa, jotka eivät säiky mitään tai ketään.

Asus ZenBook 14 UX433FA-A60225T

Edullista luksusta

Kevyen ja tyylikkään ultrabookin voi saada myös ilman kultaista luottokorttia.

6 pelihiirtä

Veitsenterävää tarkkuutta

Pelaaja on tasan yhtä tappava kuin aseensa. Testasimme kuusi tämän hetken parasta pelihiirtä.

6 langatonta kaiutinta

Luksusluokan langatonta

Kalliimpien langattomien kaiuttimien äänenlaatu lähentelee jo perinteisten kaiuttimien tasoa.

ASUS Zenfone Max Pro (M2) julkaistaan Suomessa!

Ällistyttävä akkukesto, enemmän tehoa ja parempi kestävyys

Testissä
Philips 65OLED903

Ilotulitusta silmille ja korville

Philipsin paras OLED-televisio on päässyt Bowers & Wilkinsin kaiutingurujen käsittelyyn. Lopputulos on käsittämättömän upea!

Testissä
Dynaudio Xeo 20

Entistäkin langattomampi

Dynaudion langattomat aktiivikaiuttimet soivat miellyttävästi.

Testissä
MSi PS42 8RB-015NE

Siviilikäyttöön

MSi on lähes synonyymi pelitietokoneelle. Prestige-sarja on kuitenkin tehty ”hienoihin” toimistotehtäviin.

Testissä
Tivoli Audio Music System Home

Langatonta retroa

Tivolin radiossa on useimpien tarpeisiin sopivat ominaisuudet, mutta pari miinusta myös.

Mainos
Testissä
TCL 55DP600

Edullinen yleis-tv

TCL:n televisiolla on mukava hinta, mutta käyttäjäystävällisyydestä ja äänestä on nipistetty liikaa.

Testissä
Sony KD-75ZF9

Ei ihan maalissa

Sonyn kuumin LCD-tv on kuvanlaadultaan huippu, mutta kokonaisvaikutelma ei ole ihan täydellinen.

Testissä
LG 65SK9500

Ilmiömäistä väri-ilottelua

Jösses, mitä sävyjä! LG on tunnettu tyylikkäistä OLED-näytöistään, mutta valmistajan paras LCD-televisio ei mene hukkaan sekään.

Testissä
LG OLED65W8

Eksoottinen seinäkoriste

LG:n Wallpaper-OLED on kuuminta, mitä rahalla tv-maailmassa saa! Kuva kelluu katsojan edessä, mutta hieman kömpelö soundbar tiputtaa pisteitä.

Testissä
9 älykotituotetta

Tulevaisuuden koti jo nyt

Älykkäät laitteet tekevät asumisesta mukavampaa, turvallisempaa ja hauskempaa.

Testissä
Yamaha MusicCast BAR 400 ja MusicCast 20

Laajennettava tv-ääni

Vihdoin Yamahalla on soundbar, johon voi liittää langattomat kaiuttimet! Mutta MusicCast BAR 400 on paljon muutakin.

Testissä
Yamaha TT-N503 MusicCast Vinyl 500

Langaton levysoitin

Yamaha on tehnyt oman versionsa langattomasta soittimesta - ja se ylittää kaikki odotuksemme.

Testissä
9 pelikuuloketta

Koneen korvat

Löytyyköhän kuusen alta tänä vuonna pelikuulokkeet? Sukelsimme kuulokeviidakkoon selvittääksemme mikä tällä hetkellä on jei ja mikä ei.

Testissä
Parhaat levysoittimet pikkurahalla

Tässä testissä tarkastelemme parhaita edullisia levysoittimia, jotka on helppo asentaa ja jotka sopivat myös aloittelijalle.

Testissä
6 tietokonekaiutinta

Työpöydältä kajahtaa

Hyvät kaiuttimet muuttavat tietokoneen pelikoneeksi, leffateatteriksi ja musiikkisoittimeksi.

Testissä
Joulun 55-tuumaiset televisiot

Parhaat tv-löydöt

Suunnitelmissa uusi televisio jouluksi? Nämä mallit tarjoavat veitsenterävää kuvaa, ja rahaa jää vielä muihinkin jouluostoksiin.

Testissä
6 soundbaria

Telkkarin paras kaveri

Jos tv kärsii latteasta soundista, on edullinen soundbar helpoin ratkaisu ongelmaan.

Testissä
Sony KD-65AF9

Odotuksen arvoinen

Aivan televisiovuoden lopussa Sony lanseeraa uuden OLED-huippumallinsa Bravia KD-65AF9:n, jonka design, kuva ja ääni ovat highend-luokkaa parhaimmillaan.

Testissä
Asus ZenBook Pro 15 UX580GE-E2036T

Luksuslelu

Pro-tason ZenBook käy kilpaan Applen kanssa – ja voittaa monella saralla.

Testissä
Logitech MX Vertical

Positiivinen yllätys

Logitechin uudenlainen hiiri tarjoaa lepoa väsyneelle ranteelle.

Testissä
Ultimate Ears Megaboom 3

Kestävämpi ja kätevämpi

Rantabileiden suosikkikaiuttimemme uusi versio on entistä kestävämpi ja käytännöllisempi käyttää.

Testissä
LG OLED65B8PLA

OLED-löytö

LG:n uusi edullisen luokan malli asettaa kovan haasteen niin kilpailijoille kuin LG:lle itselleenkin. Se onnistuu nimittäin tarjoamaan ainakin 90-prosenttisesti saman kuvanlaadun kuin huippumallit, mutta paljon mukavampaan hintaan!

Testissä
Pioneer PLX-1000

Hifi-ääntä DJ-uskovaiselle

Ulkonäöstään huolimatta Pioneerin DJ-soitin on mahtava levysoitin kotiin.