Valo auttaa meitä näkemään esimerkiksi edessämme olevan ruuan – sekä kirjan, jota luemme samalla, kun syömme! Mutta meille pohjolan asukeille kyse on myös tunnelman luomisesta, hyggeilystä ja kotoilusta. Älyvalojen valmistajat ovat totta vieköön huomanneet tämän.
Wiz HDMI Sync Box on television katseluun tarkoitettu tunnelmavalaistus. Pikkuloota lainaa värit ja valon vahvuuden näytöllä näkyvästä sisällöstä ja levittää sen olohuoneen seinille tunnelmaa luomaan. Tuote on hyvä esimerkki siitä, miten älyteknologia voi parantaa elokuva-, urheilu- ja pelikokemusta. Wizin sync box on köyhän miehen version Philips Huen vastaavasta. Kalliimpi Hue HDMI Sync Box taas on kehitetty Philipsin televisioissa käytetystä Ambilight-valaistuksesta, joka valaisee television taustaseinän katsottavan sisällön mukaan.
Mutta koska Wiz on osa Signify-yritystä, joka omistaa myös Philips Huen, veikkaanpa, ettei merkin ole tarvinnut maksaa kovinkaan paljon HDMI-signaalin tulkitsemisen mahdollistavasta lisenssistä.

Kokonaisuuden hinta
Wiz HDMI Sync Box toimii periaatteessa kaikkien Wizin älyvalaisinten kanssa. Se toimii toki myös omillaan, sillä pakkaukseen kuuluu tarvittava lednauha. Wiz suosittelee yhdistämään boksiin Gradient Light Bar -valopalkit tai Gradient Floor Light -jalkavalaisimen.
- HDMI-synkronointiyksikkö 55–65-tuumaisiin televisioihin sopivalla lednauhalla maksaa maksaa noin 90 euroa.
- Sama, mutta 75–85-tuumaisille televisioille sopivalla lednauhalla maksaa noin 110 euroa.
- Gradient Light Bar -valaisinpari maksaa 60 euroa.
- Gradient -jalkavalaisin maksaa 90 euroa.
Tällä kertaa testasimme sync boxia Gradient Light Bar -valaisinpylväiden kanssa.
Vain välttämätön
Wizin versio HDMI-boksista on hieman pienempi kuin Philips Huen. Pieni musta laatikko sisältää kuitenkin kaiken välttämättömän, eli HDMI-sisääntulon (Philips Hue HDMI Sync Boxissa sisääntuloja on neljä) sekä ulostulo signaalin lähettämiseen. Edessä on kytkin, josta laite käynnistyy ja sammuu.
Wiz HDMI Sync Box tukee HDMI 2.0 -standardia, joka mahdollistaa 4K-resoluution toistamisen 60 hertsin virkistystaajuudella HDR10+:n tai Dolby Visionin ollessa käytössä. Se lukee videosignaalin suoraan HDMI:n kautta ja muuntaa sen dynaamiseksi valaistuselämykseksi. Toistaiseksi kaikki hyvin, siis. Mutta nyt päästään järjestelmän rajoituksiin sekä Wizin että Philips Huen osalta: molemmat toimivat vain ulkoisten videolähteiden kanssa. Signaalin on kuljettava boksin läpi, jotta sen voi tulkita ja muuntaa tunnelmavaloksi.
Rajoite ei haittaa, mikäli on suunnitellut käyttävänsä tunnelmavaloa vain PlayStationilla ja Xboxilla pelaamiseen, tai jos televisiota käyttää PC:n näyttönä. Tai jos omistaa edelleen DVD- tai Bluray-soittimen. Jos taas kuuluu enemmistöön eli katselee elokuvia ja sarjoja suoratoistopalveluista, ei sync box ole ratkaisu.
Älä tee näin…
On kuitenkin mahdollista – joissain tapauksissa – huijata ja saada television videosignaali laatikkoon. Se onnistuu HDMI:n ARC- tai eARC-ulostulon kautta, joka on tarkoitettu tv:n äänen siirtämiseksi kotiteatterivastaanottimeen tai soundbariin. Miinuspuolena on, että ääni ei siirry Wizin laatikon läpi, joten ulkoista kaiutinta ei silloin voi käyttää. On siis valittava hyvän äänenlaadun tai hauskan tunnelmavalaistuksen väliltä. Signifyn viestinnästä sitä paitsi painotetaan, ettei tuotetta ole tarkoitettu käytettäväksi tällä tavalla, vaan ainoastaan ulkoisten videolähteiden kanssa.
Käyttöönotto
Pakkaukseen kuuluu kolmeosainen RGBIC-lednauha. Tarjolla on kaksi versiota: 55–65-tuumaisille televisioille ja 75–85-tuumaisille televisioille. Laitteessa on neljä valmisasetusta – Cinematic, Vibrant, Relaxation ja Rhythmic – joilla tunnelmaa voi muuttaa dramaattisesta hillitympään. Elokuvia katsoessa Cinematic toimii parhaiten.
Wiz HDMI Sync Box viihdyttää myös television ollessa kiinni. Sisäänrakennetun mikrofonin avulla laite osaa kuunnella huoneessa soitettavaa musiikkia ja synkronoida valot tanssimaan sen rytmiin. Jos tykkää kuunnella musiikkinsa musiikkivideoiden muodossa, voi valojen avulla kokeilla, millä tavalla musiikista saa kiinnostavinta.
Lednauha kiinnitetään television taustalle. Nauha on jaettu kolmeen osaan ja teippikiinnitteisenä se on melko helppo saada sivuille ja yläreunaan kiinni. Pakkaukseen kuuluu myös ylimääräisiä teippikiinnikkeitä, joilla kiinnityksen voi varmistaa. Ei ole väliä, aloittaako kiinnityksen oikealta vai vasemmalta, koska suunta valitaan sovelluksesta.
Wiz Gradient Light Bar
Jos haluaa tunnelmavalaistuksen ulottuvan vieläkin kauemmaksi olohuoneeseen kuin mihin television taakse liimatut lednauhat yksin yltävät, voi Wizin synkronointilaatikkoon yhdistää myös muita Wizin valaisimia. Saimme lainaan Gradient Light Bar -valaisinparin. Muotoilultaan ne ovat pylväsmäisiä, ja ideana on, että ne voivat toistaa montaa värisävyä kerralla. Lednauhan tapaan valaisinten tarkoitus on suunnata valo taaksepäin.

Valaisinpylväät on tehty muovista ja ne ovat melko kevyet – yhteensä vain 550 grammaa. Valaisinparin kumpikin osa on yhdistetty yhdellä johdolla, ja niitä ohjataan samalla kaukosäätimellä. Ratkaisu tuntuu halvalta, ja sitähän se onkin: kaksi moniväristä valaisinta maksaa vähemmän yksi Philips Huen väripolttimo.
Gradient Light Barin käyttöiäksi luvataan 15 000 tuntia – tai 15 vuotta hieman vajaan kolmen tunnin päivittäisellä käytöllä. Wiz ei mainitse valaisinten kirkkaudesta tai rakenteesta mitään, mutta valaisimissa on neljä osiota, joista jokainen voi loistaa omassa värissään.
Pakkaukseen kuuluu jalat ja kiinnityskappaleet, joilla valaisinpylväät saa sijoitettua tv-tasolle tai kiinnitettyä television taakse.

Hankala asennus
Käyttöönotto sujuu yhtä helposti kuin muidenkin Wizin älyvalojen. Valaisimiin vain laitetaan virta päälle ja annetaan sovelluksen löytää ne. Sitten ne ilmestyvät sovellukseen valonlähteinä, jotka voi liittää jonkin huoneen osaksi.
Sen sijaan hankaluuksia tuotti niiden yhdistäminen HDMI Sync Boxiin. Kun HDMI-laatikko oli ensin asennettu, eivät valaisimet päässet sovelluksen virtuaaliseen viihdehuoneeseen.
Ongelma osoittautui Wizin sovelluksen käyttöliittymän viaksi. Kun tv-huone on luotu, muutokset siihen, kuten uusien valaisinten lisääminen, pitää tehdä aivan eri paikassa sovelluksessa, nimittäin valikosta Library eikä valikosta Rooms.
Prosessin aika keskustelin Signifyn asiantuntijan kanssa, ja hän lupasi, että tämä monimutkaisuus korjattaisiin tulevan sovelluspäivityksen yhteydessä…
Valoa kaikkialle
Tunnelmavalaistuksen luominen kotiteatteriin on huomattavasti monimutkaisempaa kuin pelkän polttimon ruuvaaminen valaisimeen. Tai edes ”tavallisen” älykkään lednauhan käyttäminen. Mutta vaivannäkö kannattaa!
Toki pelejä voi pelata ja elokuvia katsoa ilman valoshow’takin, mutta elämys on ehdottomasti vaikuttavampi, kun koko olohuone osallistuu viihdyttämiseen.
Wiz HDMI Sync Boxin lednauha tarjoaa aivan yhtä vakuuttavan tunnelman kuin Philipsin televisioissa käytettävä ”aito” Ambilight-järjestelmäkin. Valaisinpylväät tehostavat vaikutelmaa entisestään.
Valojen ohjaus musiikin mukaan on myös mahtava ominaisuus. Tosin niin monella älyvalaisinvalmistajalla on sama toiminto käytössään, ettei se tunnu ihan hirveän mullistavalta.
Sync Boxin valoja voi käyttää muidenkin Wizin valojen kanssa, jolloin myös ihan tavallinen tunnelmavalaistus onnistuu – joko dynaamisena tai staattisena.

Yhteenveto
Wiz HDMI Sync Box ei tee mitään maata mullistavaa – onhan sisaryritykselläkin vastaava tuote valikoimissaan. Wizin versio on kuitenkin niin edullinen, että melkeinpä kellä tahansa on nyt mahdollisuus luoda tunnelmaa tv:n taustalle. Valojen laadussa ei ole moittimista, ja kunhan käyttöönotosta on selvitty, tekniikan voi oikeastaan unohtaa ja vain keskittyä nauttimaan televisioviihteestä – jota tunnelmavalaistus sitten seuraa.
Sovelluksen käyttöliittymä on turhan sekava ja kaipaisi uutta otetta, mutta toivottavasti ongelmat on ratkaistu jo siinä vaiheessa, kun luet tätä testiä.
Wiz HDMI Sync Boxin ainoa oikea puute on kuitenkin järjestelmän tasolla: se toimii vain ulkoisten videolähteiden kanssa. Siltä osin Wizin laatikko ei tosin eroa mitenkään kalliimmasta Philips Huen versiosta.
