Ikea astuu älyvalaistusmarkkinoille Trådfri-sarjallaan. Järjestelmä toimii kuten kilpailevan Philipsin vastaava, eli lamput kommunikoivat modeemiin yhdistetyn keskuksen kanssa. Sarja koostuu lähinnä valkoisista lampuista, jotka voivat valaista valkoisena tai kellertävänä, muutamasta kehyksestä sisäänrakennettuine valoineen, erilaisista napeista, liiketunnistimesta ja jopa pienistä hyllyistä, joissa on LED-valot. Ikea levittää näin älyvalaistuksen ilosanomaa kaikkien ulottuville, ja Philipsiä edullisempi hinta on Ikean puolella.
Kustomointi ei onnistu
Jos luulee saavansa kaiken ilman, että siitä tarvitsee maksaa, on erehtynyt. Philips tarjoaa valaistuksen kaikissa sateenkaaren väreissä – Ikea ei. Myös valojen ohjaus on rajallisempaa, eikä esimerkiksi himmennys onnistu yhtä hämäräksi kuin kilpailijoilla.
Järjestelmän asennus on yksinkertaista, mutta valojen yhdistäminen tuotti hieman hankaluuksia. Tuntuu sitä paitsi tyhmältä pitää kaukosäätimiä lamppujen vieressä, kun niitä asennetaan.
Elokuussa 2017 Ikea ilmoitti, että Trådfri-lamppuihin tulee pian niin Apple Homekit kuin myös Alexa ja Google Home. Se olisi valtava parannus, mutta vielä se ei ole toteutunut.
Johtopäätökset
Monille Ikean Trådfri-lamput voivat olla pehmeä ensiesittely älyvalaistuksen maailmaan. Jos on päässyt jo kokeilemaan Philips Hue -järjestelmä, huomaa halvempien valaisinten rajoitukset ja on varmasti halukkaampi maksamaan hieman lisää. Trådfri ei loista kaikissa sateenkaaren väreissä, ei himmene yhtä tehokkaasti ja on hiukan hankalampi asentaa. Toisaalta hintakin on paljon edullisempi.
Ääni & Kuva kiteyttää
Ikean langaton hehkulamppu tekee mitä lupaa ja edulliseen hintaan. Laaja valikoima tuotteita. Valaisimet eivät ole yhtä edistyksellisiä kuin Philips Hue.