Nokia on tehnyt paluun televisiomarkkinoille yhteistyössä itävaltalaisen Streamview’n kanssa. Muistamme vielä mainiosti 2000-luvun alun kuvaputkitelevisiot, mutta kuinka Nokia pärjää nykyisessä litteiden Android-televisioiden kanssa?

Nokia QLED Smart TV 6500D
Nokian mukaan television designiin on panostettu, jotta se sopisi skandinaavisesti sisutettuihin olohuoneisiin saumattomasti. Ja tyylikäs ilmestys se onkin, kunhan sen saa ensin koottua! Meistä asennus kesti tavanomaista kauemmin, sillä käyttöohjeesta ei ollut oikein mihinkään ja pakkaus oli varsin epäkäytännöllinen. Ja meillä on näistä sentään kokemusta, sillä puramme pakkauksistaan kymmeniä televisioita vuosittain! Kääntyvä keskijalka tuntuu sitä paitsi hiukan huteralta.
Käytön suhteen taas liikutaan tutuilla vesillä, sillä Android-käyttöliittymä valikoineen, sovelluksineen ja Google Assistanteineen on kuten muillakin – paitsi että valikot ja palvelut latautuvat Nokialla hitaammin verrattuna testin nopeimpiin televisioihin.
Plussaa sen sijaan hyvästä kaukosäätimestä, joka toimii infrapunan sijaan Bluetoothilla, joten sitä voi osoitella minne haluaa ja tv tottelee silti.
Nokia 6500D tarjoaa vain kolme HDMI-sisääntuloa, joista yksikään ei ole HDMI 2.1 -tyyppiä. Niinpä korkearesoluutioisen videotaajuuden (4K/120 Hz) voi unohtaa, mikä voi olla harmi, jos on suunnitellut käyttävänsä televisiota PS5:n tai Xbox Series X:n kanssa.
Televisio tukee Dolby Digital 5.1 -äänenkäsittelyä mutta ei Dolby Atmosta. Sen saadakseen on kytkettävä soundbar tv:n ARC-ulostuloon.
Ääni ja kuva
Nokian kuvanlaatu ei ole hullumpi: kontrasti on huomattavasti parempi kuin Hisensellä ja LG:llä. Elokuvakohtaukset saavat enemmän syvyyttä ja elävyyttä, ja värit ovat miellyttävät ja neutraalit. Nokia tukee Dolby Visionin HDR-formaattia, mikä saa sille tehdyn sisällön toistumaan kontrastiltaan syvänä ja muutenkin optimaalisesti.
Nokia 6500D on reunavalaistu 4K LCD -paneeli, jossa on hyödynnetty värikirjoa laajentavia kvanttipisteitä (Quantum Dots), mistä lyhenne QLED tulee.Ääni pääsee testistämme hyväksytysti läpi: 2 x 12 wattia stereokaiuttimille ja 12 wattia taakse sijoitetulle subwooferille. Ääni on selvästi täyteläisempi ja kirkkaampi kuin Hisensen ja Sonyn ohutäänisillä kilpailijoilla. Keskirekisteri on selkeämpi, joten sekä musiikki että ääniefektit soivat muhkeammin.
– Selvä peli: Nokian kuvanlaatu on terävämpi ja kontrastiltaan parempi kuin useimmilla tämän testin televisioilla, Geir Nordby kommentoi.

Ääni & Kuva kiteyttää
Terävä ja värikäs kuva, jonka kontrasti on parempi kuin monella kilpailijalla. Hieman hankala käyttöönotto. Android-käyttöliittymä toimii laiskemmin kuin testin nopeimmilla televisioilla.
Hinta: 1300 €
Faktat
- Koko/tyyppi: 65-tuumainen 4K LCD
- Resoluutio: 3840×2160 (4K Ultra HD)
- Käyttöjärjestelmä: Android 10
- Sisääntulot: 3 HDMI (2.0), 2 USB
- Ulostulot: Optinen digitaalinen ääni
- HDR: Dolby Vision, HDR10, HLG
- Erityistä: Kaukosäädin valaistuilla napeilla
- Verkkosivusto: nokia.streamview.com