AUDIO-TECHNICA ATH-ANC9

Kätevä ja kivantuntuinen

Mukavuudessa ja äänenlaadussa ATH-ANC9 pääsee tasoihin voittoisan pikkuveljensä kanssa, ja monipuolisuudessa ja käytännöllisyydessä ne menevät ohi.

AudioTech 990 12121

(Foto: Produsenten)

Pikkuveljensä ANC7B-kuulokkeet valikoituivat viime vuonna testimme parhaaksi vastamelukuulokkeiksi. Uusi malli muistuttaa ulkonäöltään edellistä lähes täysin: muotoilu on varsin eleetöntä. Kuulokkeet tuntuvat kestäviltä, mutta liiallinen muovin määrä vetää yleisvaikutelmaa alaspäin. Akku on sijoitettu kätevään paikkaan, ja kuulokkeet toimivat ilman sitäkin. Kuljetusta varten kuulokkeet saa litteiksi mutta ei kasaan, minkä takia kuljetuskotelo vie turhan paljon tilaa. Mukana tulee sekä lentokoneadapteri että 6,3 mm:n jakkiliitin.

ANC7B:hen verrattuna nyt johdon saa irti, ja mukana tulee jopa kauko-ohjain kännykän musiikkisovelluksen ohjailua varten – volyymisäädin siitä tosin puuttuu. Pehmeän ja joustavan pannan ansiosta kuulokkeet istuvat mukavasti eikä suurempaa painetta tunnu. Korvatyynyt tuntuvat pehmeiltä, mutta kupit ovat suhteellisen pienet, joten toisilla voi olla hankaluuksia saada ne istumaan korvan ympärille. Vastamelunappi löytyy helposti sormikopelolla, mutta virtanappia onkin hankalampi paikallistaa.

Ainutlaatuista Audio-Technicassa on tarjolla olevat kolme vastameluasetusta: lentokone, toimisto tai hiljainen tila. Asetuksissa vastamelun voimakkuus on eritasoista ja se keskittyy eri taajuuksien blokkaamiseen tilasta riippuen. Ominaisuus toimii hyvin, mutta pientä rapinaa kuuluu. Musiikki kuitenkin hukuttaa sivuäänestä suurimman osan. Soundi on lämmin ja täyteläinen, ja basso erottuu hyvin mutta ei liikaa. Kovin kovaa kuulokkeet eivät jaksa soittaa.

Mainos

Johtopäätökset

Nämä kuulokkeet ovat edellisvuoden ANC7B-mallin tapaan sellaiset, jotka ostetaan ominaisuuksien, ei ulkonäön vuoksi. ANC9 istuvat päässä mukavasti, ovat helppokäyttöiset ja akku kestää pitkään. Ne vievät kuitenkin tilaa laukusta, sillä ne eivät taitu kokonaan kasaan. Sopeutuva vastamelu tekee kuulokkeista moneen ympäristöön sopivat, eikä vastamelu vaikuta musiikkiin kovin paljon. Soundi on täyteläinen ja basso erottuva, mutta jäimme välillä kaipaamaan kovempaa äänenvoimakkuutta.

Jatka lukemista
Exit mobile version