Tapo C420S2 on hintaluokaltaan samaa tasoa kuin muut tämän vertailun kamerat, mutta erona on se, että pakkauksessa tuleekin kaksi kameraa yhden sijaan. Niinpä TP-Link tarjoaa kirjaimellisesti kaksi kameraa yhden hinnalla, ja laatuunsa nähden ratkaisu ilahduttaa. Kamerat eivät ole aivan pienimmästä päästä, mutta lieriömäisen muotoilunsa ansiosta ne ovat melko huomaamattomia.
Pakkauksessa tulevat mukana kiinnikkeet, jotka ruuvataan joko kameran sivuun pöytäjalustaksi tai kameran pohjaan seinäkiinnitystä varten. Näin kamerat sopivat sekä sisäkäyttöön että kiinteästi ulos asennettavaksi. IP65-luokituksen myötä kameroiden pitäisi kestää Pohjolan sääoloja hyvin.
Kameroiden mukana toimitetaan keskusyksikkö, joka kytketään reitittimeen. Se ei sinänsä hankaloita käyttöä, mutta harva kai kaipaa lisää laitteita kotiinsa. Keskus myös vaatii vapaata LAN-porttia, ja nykypäivän reitittimissä niitä ei liian montaa ole. Etuna keskusyksikössä taas on se, että siihen saa tallennettua videoita paikallisesti, kun sen varustaa microSD-kortilla.

Korkearesoluutioista kuvaa
Käyttöönotto on esimerkillisen helppoa. Ladattavat akut asetetaan kameroihin, jonka jälkeen Tapon sovelluksesta lisätään uusi laite. Kun valitsee laitteen tyypin, kamerat tulevat näkyviin, jonka jälkeen niille merkitään omat huoneet. Valmista.
Kamerat tottelevat Google Assistantia, joten puheohjauksen käyttö onnistuu seuraamalla yksinkertaisia ohjeita, jotka johdattavat käyttäjän Googlen sovellukseen. Laite tukee myös Amazon Alexaa.
Laajakuva on 113 astetta eli kapeampi kuin useimmilla muilla vertailun kameroilla. Vastineeksi TP-Link tarjoaa 2K-laatua. Kuva onkin terävä, mistä on hyötyä etenkin silloin, kun haluaa zoomata johonkin.
Kuvanlaatu on erinomainen. Päivänvalossa kuva on terävä ja yksityiskohtainen. Yöllä kameraan saa pimeäkuvauksen joko manuaalisesti tai automaattisesti. Pimeäkuva on periaatteessa mustavalkoinen, mutta valonheitintä käyttämällä kuvaan saa värit.
Tekoäly
Kamerat käyttävät tekoälyä tunnistaakseen ihmiset, eläimet ja ajoneuvot. Ilmoitukset voi pyyttää vain ihmisistä, mikä voi vähentää turhien hälytysten määrää. Tekoäly ei testimme perusteella vaikuttanut olevan terävimmästä päästä, vaan saimme useamman kerran ilmoituksen kameran ohi kulkevasta koirasta, vaikka pyysimme kameraa jättämään eläimet huomioimatta.
Yhteenveto: TP-Link Tapo C420S2
Kameroiden edustan voi siis nähdä, mutta mikrofonien ansiosta lähialueen voi myös kuulla, ja kaiuttimen kautta voi myös jutella kameran lähistöllä oleville.
Epäilyttävää toimintaa havaitessaan voi aktivoida sireenin, ja kameran valonheitintäkin voi käyttää karkottamaan ei-toivottuja vieraita. Toimintoja on kahden kameran hintaan nähden paljon, ja koska laatu on samalla tasolla kuin vertailun muilla malleilla, vie TP-Link testivoittajan tittelin.

Ääni & Kuva kiteyttää
Terävä kuva. Kaksi kameraa yhden hinnalla. Paljon toimintoja. Vaatii keskusyksikön. Kapeahko katselukulma.
Hinta: 250 €
Faktat
- Kamera: 2 560p 20fps, 4MP, 113°, pimeäkuvaus 15 metriin
- Valonheitin: On
- Sireeni: On
- Ääni: Kahdensuuntainen, kaiutin, mikrofoni
- Tunnistaa: Liikkeet, ihmiset, eläimet, ajoneuvot
- Langaton yhteys: Wi-Fi
- Tallennus: microSD-kortti, pilvi
- Akku: Ladattava
- Suojausluokka: IP65
- Maksullinen tilaus: Maksullinen tilaus: Ihmisten tunnistus, enemmän pilvitallennustilaa ym.
- Verkkosivusto: www.tp-link.com