Kun istuimme alas vertaillaksemme neljää suurinta musiikin suoratoistopalvelua, olimme varautuneet siihen, että eroja äänenlaadussa olisi vaikea havaita. Joillakin levytyksillä se saattaisi olla jopa mahdotonta. Kävi kuitenkin ilmi, että suoratoistopalveluiden laadussa on isoja eroja.
Spotify – neljän vuoden kehitys tämän takia?
Odotimme neljä vuotta, että Spotify saisi aikaiseksi lupaamansa lossless-äänen, josta tihkui uusia huhuja aina silloin tällöin. Kun se nyt vihdoin saatiin, uskoimme, että kehitysaika olisi käytetty hyvin. Sen sijaan saimme palvelun, joka kyllä erottuu – mutta ei edukseen.
Vaikka 16-bittinen ääni on teknisesti riittävällä tasolla kuulostaakseen todella hyvältä, on Spotifyn versiossa jotakin vikaa. Yksi mahdollinen selitys on laadunvalvonta. Applella on tiukat vaatimukset tiedostoille, jotka Apple Musiciin hyväksytään. Spotifylla ei seurantaa näytä olevan.
Apple Music yllätti
Testin suurin yllättäjä oli Apple Music. Kappale kappaleelta se löi laudalta sekä Tidalin että Qobuzin – jotka ovat tähän saakka olleet hifipiireissä kaksi suosituinta vaihtoehtoa. Qobuz ei kuulostanut huonolta, mutta se ei myöskään yltänyt parhaaksi. Parin teoksen kohdalla se pääsi samaan laatuun Apple Musicin kanssa, mutta se oli ennemminkin poikkeus kuin sääntö.
Haaste koko alalle
Tästä lähtien Apple Music on toimituksen suosikki suoratoistopalveluista. Alalle äänenlaadun erot asettavat uuden haasteen. Useimmissa verkkosoittimissa on sisäänrakennettu tuki Spotifylle ja Tidalille. Monessa on Qobuz. Harvassa sen sijaan on Apple Music -tuki. Spotify on oletussovelluksena, koska se on maailman suurin musiikin suoratoistopalvelu. Apple Music on kuitenkin suurempi kuin Tidal ja Qobuz yhteensä, mutta yleensä laitteet vaativat AirPlay-yhteyden Apple Musicin toistamiseksi, jolloin ei edes pääse nauttimaan testissämme koetusta korkearesoluutioisesta musiikista! Käytimme testissä 3 000 euron arvoista HiFi Rose RS 451 -verkkosoitinta. Siinä on sisäänrakennettu Apple Music – ja eron kyllä huomaa!
Striimauksen äänenlaatu – ketä kiinnostaa?
Jos kuuntelee musiikkia bilekaiuttimesta tai langattomista kuulokkeista, voi kaikessa rauhassa jatkaa Spotifyn käyttöä. Silloin testituloksella ei ole väliä. Jos kuitenkin omistaa stereojärjestelmän, joka ansaitsisi kunnollisen musiikkisignaalin, on syytä hylätä Spotify ja siirtyä johonkin kolmesta vaihtoehdosta. Mieluiten Apple Musiciin.
”Saat enemmän iloa irti siitä, että siirryt Spotifysta Apple Musiciin kuin siitä, että käytät monen sadan euron arvoista DA-muunninta Spotifyn kuuntelemiseen”, Geir lausui testin aikana. ”Päivän sitaatti!”, Audun totesi.
No, väite on ehkä vähän liioittelua, mutta suosituksemme on silti selkeä: kun ostaa uutta verkkosoitinta ja haluaa parasta äänenlaatua, kannattaa valita Apple Musicia tukeva malli – eikä vain AirPlayn kautta, koska silloin hukkaa palvelun hyödyt.
Hifivalmistajat, toimikaa!
Lopuksi pyyntö hifivalmistajille: on aika huomioida Apple paremmin. Tidal Connect ja Qobuz Connect ovat mahtavia, mutta kun nyt tiedämme Apple Musicin kuulostavan oikeasti niitä paremmalta (ainakin suurin osa kuuntelemistamme kappaleista toistui Applella parhaiten), haluaisimme nähdä valmistajien ottavan palvelun mukaan laitteisiinsa. Tämä testi avasi toimituksessa kaikkien silmät – ja niin sen pitäisi tehdä myös laitepuolella.
