Tämän testin tuotteet
Siitä on vasta kolme vuotta, kun ensimmäiset täysin langattomat kuulokkeet tulivat markkinoille. Tajusimme heti, että näistä tulee menestys, sillä kuka nyt johtoja kaipaisi?
Jos jätämme huomioimatta ilmiselvän haitan – eli sen, miten helppoa on hukata irtonainen nappikuuloke – on täydellisessä langattomuudessa paljon etuja.
Ensinnäkin, johto ei ole hankaa paitaa tai niskaa vasten ja luo näin ikävää sivuääntä musiikin kuunteluun. Toiseksi, vahvistin on kiinni kaiutinelementissä, minkä ansiosta elementti kytkeytyy päälle ja pois salamannopeasti – tärkeää dynamiikan kannalta. On toki muistettava, että vahvistimelle on vähemmän tilaa, joten äänenvoimakkuuden enimmäiskorkeus on täysin langattomissa kuulokkeissa hieman alhaisempi kuin johdollisissa. Kolmanneksi, napit vievät todella vähän tilaa taskussa koteloineenkin, eikä koskaan enää tarvitse setviä johtosolmuja ennen kuin pääsee kuuntelemaan suosikkibiisejään.
Akku
Tähän saakka täysin langattomien kuulokkeiden iso miinus on ollut heikko akunkesto. Pikkuruiset akut ovat jaksaneet soitattaa 3-5 tuntia, jos ei huomioida kotelosta pikalatauksella saatavaa lisäaikaa. Vaikka akunkesto on yhä jäljessä tavallisia langattomia kuulokkeita, on 5 tuntia tällä hetkellä uusi normaali, ja saavuttaapa joku jo jopa 9 tunnin akunkeston (Powerbeats Pro). Kotelon lisälatauksella soittoaikaa voi saada 24-30 tuntia – tosin Supra Nero-TX väittää pääsevänsä 80 tuntiin!
Tämän testin tuotteet
B&O Beoplay E8 2.0
Ylellisimmät True Wireless -kuulokkeet
Harva yltää B&O:n tasolle luksusfiiliksen luomisessa. Sama pätee uuteen E8-malliin. Hinta on kuitenkin kova ja miinuksiakin löytyy.
Beats by Dr. Dre Powerbeats Pro
Rakkautta ensi kohtaamisella
Huippuluokan langaton kantama, todella miellyttävä istuvuus ja aivan mahtava ääni – mitä muuta voi toivoa?
Supra Nero-TX
Harvinaisen hyvä löytö
Täysin langattomat kuulokkeet alle satasella yllättävät iloisesti.
Sony WF-1000XM3
Referenssikuuloke pitää pintansa
Sonyn malli on referenssimme, kun vertaamme täysin langattomia kuulokkeita. Se on minikokoon pakattu yhdistelmä täysikokoisten vastamelukuulokkeiden ominaisuuksia, ilman johtoja.
RHA TrueConnect
Tenhoavaa premium-laatua
RHA on onnistunut kehittämään luotettavat ja kestävät True Wireless -kuulokkeet.
Audio Technica ATH-CKR7TW
Huhuilua metsässä
Audio-Technican äänenlaatu riittäisi kyllä, mutta muuten ollaan eksytty pahasti metsään.
Apple AirPods Pro
Ja kaikki tahtoo
Kansa ei kaikkoa edes kummallisen muotoilun säikäyttämänä, vaan himoitsee Applen AirPodeja. Pro-versio on kaikissa suhteissa parempi kuin alkuperäinen.