TCL on ihastuttanut aiemmissa testeissämme edullisilla mutta onnistuneilla televisioillaan. C725-sarja on melko uusi Android-mallisto, joka tarjoaa hyvän tuen eri videoformaateille sekä Onkyön äänijärjestelmän. Miten se pärjää kilpailijoita vastaan tässä kokoluokassa?

TCL C725
TCL C725 näyttää kalliimmalta kuin onkaan ohuine kehyksineen. Ruutu on kuitenkin paksumpi kuin Samsung Q60A -mallilla. Televisio seisoo kahden pienen jalan varassa.
TCL C725 pyörii Android 11 -käyttöjärjestelmän varassa. Näin ollen tarjolla ovat uusimmat suoratoistopalvelut, kuten Apple TV+ ja Disney+. Televisio tottelee myös puheohjausta Google Assistentin kautta. Pakkauksessa toimitetaan kaksi kaukosäädintä: isompi on varustettu numeronäppäimillä ja pienempi toimii Bluetoothilla. TCL reagoi käskyihin hieman hitaammin kuin muut.
Liitäntöjä on käytössä tavanomainen määrä: kolme HDMI-sisääntuloa sekä eARC-ääniulostulo. Peliominaisuuksia ei tueta kuten kalliimmissa malleissa, mutta formaatteja kyllä: esimerkiksi Dolby Vision, HDR10+ sekä Dolby Atmos löytyvät. Niiden ansiosta nykypäivän striimaussisällöt näyttävät ja kuulostavat siltä kuin pitääkin.

Kuvanlaatu
TCL:n kuvanlaatu on aika vaikuttava. Kirkkaus on loistava, mikä tekee kuvasta terävän eri olosuhteissa ja auttaa toistamaan HDR-efektit erinomaisesti.
Nopeatempoinen Formula 1 -dokumenttisarja Drive to Survive näyttää erityisen herkulliselta TCL:n ruudulta, ja vahva ja luonnollinen värintoisto tekee vaikutuksen. Esimerkiksi Ferrarin punainen näyttää vivahteikkaammalta kuin Samsungilla, ja ihon sävyt toistuvat tarkemmin. Myös kontrasti on erittäin hyvä ja itse asiassa samaa luokkaa kuin kalliimmilla Sonyn ja Philipsin televisioilla.
Terävyys on erinomainen ja liikkeet toistuvat pehmeästi. C725:n katselukulma on melko laaja, ja värit näyttävät toistuvan paremmin sivulta katsoessa kuin useimmilla muilla. TCL:n kuvanlaatu on kaiken kaikkiaan hinta-laatusuhteeltaan erinomaista!
Äänenlaatu
TCL C725 on varustettu Onkyon sisäänrakennetulla äänijärjestelmällä. Se käsittää stereokaiuttimet mutta ei esimerkiksi subwooferia. Yleisesti ottaen ääni on silti varsin hyvä. Puhe toistuu selkeästi ja volyymia voi nostaa äänen säröilemättä. Ääni on selkeästi parempi kuin monilla kilpailijoilla.
Yhteenveto: TCL C725
TCL C725 on tasapainoinen televisio. Android-käyttöliittymä on helppokäyttöinen, mutta televisio tuntuu kilpailijoitaan hitaammalta. Kuvanlaatu on kuitenkin tärkein, ja siinä TCL nousee hintaluokkansa parhaimmistoon. C725 tarjoaa lisäksi oikein hyvän äänen, joten tv pärjää myös ilman soundbaria. Todella hyvä ostos!

Ääni & Kuva kiteyttää
Kirkkaus ja kontrasti ovat hyvät. Laaja tuki eri formaateille ja hyvät liitännät – erinomainen yleistelevisio, siis. Android-käyttöliittymästä huolimatta televisio tuntuu reagoivan kaukosäätimeen muita hitaammin.
Hinta: 700 €
Faktat
- Koko/tyyppi: 43-tuumainen 4K LCD
- Resoluutio: 3840×2160 (4K Ultra HD)
- Virkistystaajuus: 50/60 Hz
- Käyttöliittymä: Android 11
- Sisääntulot: 3 HDMI (2 x 2.1), 1 USB
- Ulostulot: Optinen digitaalinen ääniulostulo
- HDR: Dolby Vision, HDR10+, HLG
- Erityistä: Dolby Atmos
- Verkkosivusto: tcl.fi