Eteläkorealainen LG on muodostunut melkein synonyymiksi OLED-televisioille, mutta valmistajan edullisemmissa malleissa käytetään yhä LCD-paneeleita. Näihin lukeutuu myös edullinen NANO756-sarja, joka on saatavilla jopa 86-tuumaisena! Tällä kertaa tutustumme kuitenkin sarjan pienimpään malliin, 43-tuumaiseen.
LG NANO756
NANO756 on melko yksinkertainen ilmestys mustine muovikehyksineen. Tv seisoo kahden pienen jalan päällä. Muotoilu on kömpelöhköä ja valmistajan OLED-malleihin verrattuna televisio on varsin paksu. Seinälle ripustettuna se siis työntyy näkyvästi ulospäin.
NANO756-mallista puuttuu muitakin LG:lle tuttuja ominaisuuksia. Yksi merkittävä seikka on Dolby Visionin puuttuminen. Myöskään liitännät eivät ole yhtä hyvä NANO756:ssa kuin monella kilpailijalla. HDMI-sisääntuloja on kolme eikä yhdessäkään 2.1-ominaisuuksia. Yksi sisääntuloista kuitenkin tukee eARC-äänenpalautusta.
Hyvää televisiossa on sen helppokäyttöisyys. LG:n oma käyttöjärjestelmä WebOS ja Magic Remote -kaukosäädin toimivat mainiosti. Myös sovellusvalikoima on hyvä ja useimmat ajankohtaiset striimaussovellukset ovat ladattavissa.

Kuvanlaatu
Kuvanlaatu ei yllä parhaimpien kilpailijoiden tasolle, mutta NANO756:n värintoisto on kyllä hyvää: elokuva-asetuksella värit ovat neutraalit ja vivahteikkaat. Valitettavasti musta ja kontrasti ovat keskinkertaisia, eikä paine riitä tuomaan kaikkia yksityiskohtia esiin. Asian huomaa etenkin joissain Netflixin ja Disney+:n vahvoissa sarjoissa, eikä asiaa auta Dolby Visionin HDR-formaatin puuttuminen. Tämän LCD-paneelin kirkkauskaan ei ole erityisen hyvä, vaan valoisassa katsoessa kuva jää hailakaksi.
Äänenlaatu
Sen sijaan LG NANO756:n ääni ei ole pöllömpi: ääni on täyteläisempi ja kirkkaampi kuin useimmilla testin televisioilla. Jalka alkaa jopa naputtaa musiikin tahtiin ja ääniefekteissä on hyvää painetta. Ääniasetuksia on tarjolla runsaasti, ja akustisesti pidimme eniten elokuva-asetuksesta. Volyymilla on rajansa, kovinkaan lujaa ei voi soittaa ennen kuin ääni alkaa säröillä.
Yhteenveto: LG NANO756
Upeista OLED-televisioistaan tunnettu LG hieman lässähtää tämän LCD-television kohdalla, sillä sen kuvanlaatu on melko hailakka. Kirkkaus ei ole kovin vahva, musta on harmaata ja kuvanlaatu jää kokonaisuutena jälkeen monista tämän vertailun malleista. Plussaa aika hyvästä äänenlaadusta – kuva vaatisi vielä lisää ruutia!

Ääni & Kuva kiteyttää
Fiksu käyttöliittymä (WebOS) sisältää hyvän valikoiman suoratoistopalveluita. Kontrasti ja kirkkaus ovat keskinkertaiset. Kaikkia tärkeitä formaatteja ei tueta.
Hinta: 450 €
Faktat
- Koko/tyyppi: 43-tuumainen 4K LCD
- Resoluutio: 3840×2160 (4K Ultra HD)
- Virkistystaajuus: 50/60 Hz
- Käyttöliittymä: LG WebOS 5.0
- Sisääntulot: 3 HDMI (2.0b), 2 USB
- Ulostulot: Optinen digitaalinen ääniulostulo
- HDR: HDR10, HLG
- Kokovaihtoehdot: 43”, 50”, 55”, 65”, 70”, 75”
- Verkkosivusto: lg.com/fi