Ranskalainen Qobuz on aina ollut hifiharrastajien suosiossa. Qobuz alkoi jo varhain tarjoamaan korkearesoluutioista musiikkia ja on edelleen ainoa iso palvelu, josta musiikkia saa myös ostaa pelkän vuokraamisen sijaan. Haluatko omistaa suosikkilevysi DSD- tai DXD-laadulla? Siinä tapauksessa Qobuz on ainoa vaihtoehto. Suoratoistopalvelut voivat lakata olemasta, katalogit muuttua ja suosikkikappale kadota – mutta jos musiikin on tallentanut omalle koneelle, se pysyy siellä.

Muutakin kuin suoratoistoa

Qobuz markkinoi itseään ”Studio Master” -laadulla ja jopa 24-bittisillä 192 kilohertsin FLAC-tiedostoilla. Resoluutio on siis samalla tasolla Tidalin ja Apple Musicin kanssa. Valikoimassa on yli 100 miljoonaa kappaletta, ja etenkin klassinen musiikki ja jazz ovat hyvin edustettuina. Palvelu erottautuu myös toimituksellisella sisällöllä. Siinä missä kilpailijat Spotify etunenässä keskittyvät algoritmeihin ja automaattisesti luotuihin soittolistoihin, Qobuz tarjoaa syvälle uppoutuvia levyarvosteluja, artistihaastatteluja ja kuratoituja kokoelmia aikakauslehtimäiseen tyyliin. Jos kaipaa LP-levyjen selailua levykaupassa, tarjoaa Qobuz vähän samanlaista tunnelmaa.

Tilauksen hinta on sitoutumiskammoisille 16 euroa, mutta jos tilaa koko vuoden kerralla, on kuukausihinta 13,50 euroa.

Käytännön äänenlaatu

Teknisesti Qobuzilla on kaikki kohdillaan, sillä resoluutiot ovat samat kuin Tidalissa ja Applessa, FLAC-formaatti sama kuin Tidalissa ja pääsy samoihin master-nauhoihin. Voisi luulla, että äänenlaatukin olisi samanlainen.

Olimmekin aika yllättyneitä kuullessamme Qobuzin musiikin soivan testihuoneen HiFi Rose-verkkosoittimesta.

Fleetwood Macin Dreams ja Porcupine Treen Blackest Eyes kuulostavat selkeästi paremmalta kuin Spotifylla, siitä ei ole kahta sanaa. On kuitenkin pakko todeta, että kappale kappaleelta Qobuz tuntuu vähän latteammalta kuin Tidal ja Apple Music.

Vivahteet ja tilantuntu ovat hyvät, ja sointi on ilmava ja miellyttävä. Rummut eivät kuitenkaan toistu yhtä painokkaasti kuin Tidalissa ja Applessa.

”Vähän elottomaksi jää”, Lasse Svendsen toteaa, kun olemme hetken vaihdelleet samaa kappaletta palvelusta toiseen.

Myös Espen Eriksen Trion jazz paljastaa saman kuvion: piano ja saksofoni soivat miellyttävästi, mutta basso ja rummut eivät toistu yhtä vahvasti. Qobuzilta loppuu hönkä loppua kohden, ikään kuin se ei saisi ihan kaikkia musiikin varantoja esille.

Sitten roolit vaihtuvat: Frank Oceanin Pink+White nostaa hunnun Qobuzin päältä ja paljastaa dynamiikat ja vivahteikkuuden, jotka ovat paljon lähempänä Applea ja Tidalia kuin muut testilistamme kappaleet. Perkussiot toistuvat vaikuttavan selkeästi ja kappale kuulostaa todella viihdyttävältä.

”Vihdoin Qobuz kirkasti musiikin”, Lasse toteaa.

Tämä on hyvä osoitus siitä, että äänenlaatu on usein myös kappale- tai levykohtaista. Trendi on kuitenkin selvä: Qobuz asettuu useimmin kolmannelle kuin ensimmäiselle sijalle.

Miksi se kuulostaa erilaiselta?

Tämä on se iso kysymys. Samat master-nauhat, sama resoluutio, sama formaatti – ja silti kuulemme eron. Selitys saattaa piillä koodin purkamisessa, intersample-huipuissa ja soittoketjussa. Apple, Tidal ja Qobuz käsittelevät tiedostot eri tavalla ennen kuin ne päätyvät käyttäjän korviin.

Ei silti kannata luulla, että Qobuz kuulostaisi jotenkin huonolta. Erottelevuudessa se on erinomainen ja suurin osa ihmisistä olisi varsin tyytyväisiä. Mutta kun vertailemme suoraan ja vaihtelemme kappaleen lähdettä reaaliajassa, kuulemme pienen eron äänenlaadussa. Useimmiten Tidal ja Apple vetävät pisimmän korren.

Saavutettavuus ja käyttöliittymä

Qobuz Connect on saatavilla yhä useammassa laitteessa, mutta se ei ole yhtä yleinen kuin Tidal ja Spotify.

Käyttöliittymä on siisti ja tyylikäs ja painottaa kokonaisia albumeita yksittäisten kappaleiden sijaan. Erinomainen valinta heille, jotka kuuntelevat mieluummin kokonaisia julkaisuja soittolistojen sijaan. Hakutoiminto toimii hyvin ja toimituksellinen sisältö tuo lisäarvoa kuulijoille, jotka kaipaavat kontekstia kuuntelemalleen musiikille.

Uuden musiikin löytämisessä auttavat algoritmit eivät sen sijaan ole Qobuzin vahvin puoli. Suositukset osuvat vähemmän kohdilleen kuin Spotifyssa ja Apple Musicissa. Palvelu nojaakin enemmän toimituksen kuratoimiin listoihin kuin räätälöityihin suosituksiin.

Kenen kannattaa valita Qobuz?

Qobuz on eräänlainen niche-palvelu, jonka kohderyhmä on selkeä: keräilijät, jotka haluavat omistaa musiikkinsa. Mahdollisuus ostaa ja ladata albumeja DSD-laadulla on ainutlaatuinen, millään muulla isolla palvelulla se ei onnistu.

Jos rakastaa klassista musiikkia, arvostaa Qobuzin laajaa valikoimaa ja toimituksellista huomiota genreä kohtaan. Sama pätee jazziin ja muuhun akustiseen musiikkiin, jossa äänenlaadulla on iso merkitys. Jos ykkösprioriteetti on musiikin helppo striimaus ja haluaa parasta mahdollista äänenlaatua, Qobuz on hyvä vaihtoehto, mutta Tidal ja Apple Music tarjoavat pientä ekstraa siihen verrattuna. Qobuzin valintaan johtavat siis joko se, että käyttöliittymä miellyttää eniten, tai se, että haluaa omistaa musiikkinsa.

Yhteenveto

Qobuz on erinomainen vaihtoehto, jos arvostaa kuratoitua kirjastoa ja mahdollisuutta ostaa korkearesoluutioisia musiikkitiedostoja. Suoratoistaessa äänenlaatu on hyvä, huomattavasti parempi kuin Spotifyssa. Tarkkaan kuunnellessa Tidal ja Apple Music kuitenkin tarjoavat usein enemmän potkua ja viihdyttävyyttä. Yllätyimme siitä, miten johdonmukaisesti sama kuvio toistui läpi testin eri kappaleilla.

Qobuz tarjoaa kuitenkin jotakin, mitä muut eivät: mahdollisuuden ostaa musiikkia. Jos harrastaa etenkin klassista musiikkia ja jazzia, ovat palvelun toimitukselliset sisällöt ja laaja valikoima varmasti mieleen. Monelle tämä on varmastikin tärkeämpää kuin äänenlaadun hienoiset erot.

Myös tässä testissä