Vuosien varrella Corsair on ehtinyt julkaista monta versiota Virtuoso-kuulokkeistaan. Olemme testanneetkin niistä muutaman, ja ne ovat aina luokkansa parhaimmistoa niin äänenlaatunsa kuin istuvuutensakin puolesta.
Nyt kuulokkeista on saatu Max-versio, joka kohottaa odotukset vieläkin korkeammalle. Hintakin on samalla kohonnut.
Corsair Virtuoso Pro Max Wireless tukee sekä Bluetoothia että viiveetöntä 2,4 GHz:n yhtyettä mukana tulevan USB-dongelin kautta. Samanaikaisesti. Eli kuulokkeilla voi samaan aikaan pelata ja kuunnella musiikkia – tai puhua tiiminsä kautta vaikkapa Discordissa. Analogiselle äänentoistolle ei enää ole tukea. Mutta harvapa sen puutetta edes huomaa.

Muotoilultaan Corsair Virtuoso Max Wireless muistuttaa edeltäjiään. Kuulokekupit ovat suuret, litteät ja pyöreät. Tyyliltään kuulokkeet ovat hillityn mustat (tai yhtä hillityn hopeiset) ilman pihaustakaan nuorekkaasta väri-ilottelusta. Nämä kuulokkeet on tarkoitettu aikuisille. RGB-valotkin löytyvät, mutta nekin ovat lähes huomaamattomat.
Timanttileikattu rengas kummankin kuulokekupin ympärillä kätkee volyyminsäätimen järjestelmän äänelle ja Bluetooth-äänelle. Todella upea toteutus. Mikrofoni on sijoitettu pehmeään, kangaspäällysteiseen varteen. Varsi on irrotettava, ja koska kaikki on digitaalista, on sen liitin USB-C tavallisen 3,5-millisen plugin sijaan.
Pehmusteet ja sanka on päällystetty verkkokankaalla. Aiemmissa malleissa oli käytetty tekonahkaa, joka antoi kuulokkeille ylellisemmän tunnun. Mutta kuumana kesäpäivänä osannee arvostaa hieman tuulettuvampaa ratkaisua. Luksusvaikutelmaa laskee myös se, että pehmusteet tuntuvat aiempaa kovemmilta, ja sanka on muovia.
Corsair Virtuoso Pro Max Wireless eroaa edeltäjistään vastamelun (ANC) ansiosta. Se vähentää muiden pelaajien aiheuttamaa häiriötä. Jos haluaa kuulla tiiminsä keskustelut huoneen toiselta puolelta, voi käyttää ympäristöääniä, jolloin ulkopuoliset äänet toistetaan kuulokkeiden sisäpuolelle.
Steelseries Arctis Nova Pro Wireless
Corsairin ohjelmisto on nimeltään iCUE, ja se tarjoaa kaikki tarvittavat asetukset – ja vähän enemmänkin. Tarjolla on esimerkiksi hallintapaneeli, josta näkee tietokoneen järjestelmätiedot, kuten RAM:n taajuuden ja jokaisen prosessoriytimen lämpötilan.
Kuulokkeiden kannalta kiinnostavampi toiminto on SoundID Personalization, joka räätälöi äänen käyttäjän kuulon ja maun mukaan. Ohjelmisto tekee kuuloketestin, jonka jälkeen se soittaa erilaisia musiikkipätkiä, joista käyttäjä valitsee suosikkinsa.
Tietysti Corsair Virtuoso Pro Max Wireless tukee myös 3D-ääntä. Siitä huolehtii Dolby Atmos, joka tarjoaa parhaan yhteensopivuuden elokuvien ja pelien kanssa.
Hifimäistä sointia
Kuten jo mainitsin, olemme LB Ääni & Kuvassa testanneet ennenkin Corsair Virtuoso -kuulokkeita, ja aina niiden sointi on ollut hyvä ja varsin hifimäinen. Kaikeksi onneksi Max-versio noudattaa samaa linjaa. Olipa kyseessä puhe, musiikki tai kovaääniset räjähdykset, kaikki toistuu uskottavasti ja luonnollisesti. Ainakin, jos on valinnut SoundID-toiminnon muovaaman yksilöllisen asetuksen. Jos ensimmäisen kuulotestin aikana innostus tai jännitys johtaa ohjelmaa harhaan, voi testin onneksi tehdä milloin vain uudelleen ja luoda vaikkapa useamman oman ääniprofiilin.
Se ei onnistuisi, mikäli kuulokkeiden perusäänenlaatu olisi heikompi, mutta Corsair ei petä. Elementtien kalvot on valmistettu grafeenista, joka on erittäin ohutta ja kestävää hiilikuitumateriaalia. Sillä on ehdottomasti merkitystä äänen puhtauden kannalta – vaikka toisaalta en voikaan sanoa, että sointi olisi sen puhtaampaa kuin edeltäjissäkään. Tai muissa hyvissä kuulokkeissa, joissa on grafeenin tilalla jotakin muuta.

Corsair kisaa suoraan sekä toimintojensa että hintansa puolesta Steelseries Arctis Nova Pro Wirelessin, Sony Inzone H9:n ja Turtle Bech Stealth Pron tapaisia luksusmalleja vastaan. Kaikki kolme ovat vastamelukuulokkeita ja tyyliltään selvästi aikuiseen makuun suunnattuna – ja kaikki ovat vuorollaan voittaneet Vuoden parhaan pelikuulokkeen tittelin! Kisa on siis kovaa. Corsair on äänenlaadultaan samalla tasolla kuin kolme mainittua mallia – eikä vähiten fiksun kuulotestin ansiosta – mutta samalla Corsair on tämän päivän hinnoissa myös näistä kallein. Jos RGB-valot ovat itselle tärkeät, voi se kallistaa vaakakupin Corsairin puolelle.

Yhteenveto
Corsair Virtuoso Max Wireless on jo valmiiksi menestyksekkään konseptin uusin versio. Vastamelun ansiosta pelaamisesta voi nauttia omassa rauhassa, ja Bluetoothin ja irrotettavan mikrofonivarren ansiosta kuulokkeita voi käyttää tavallisina langattomina kuulokkeina. Sointi on puhdas ja kirkas – jos niin haluaa. RGB-valot luovat hillityn show’n tunnelmaa nostattamaan. Luksuksella on kuitenkin hintansa, ja samassa hintaluokassa on paljon yhtä hyviä vaihtoehtoja.




