MSi tunnetaan etenkin pelikoneistaan, mutta taiwanilaisyrityksessä on huomattu, että myös hillitymmän tyylisille tehokoneille on kysyntää.
MSi Summit E14 on 14-tuumainen ultrabook, joka huokuu bisnestyyliä. Kuori on silkinhimmeää, hiilenmustaa alumiinia, ja muotoilu on yhtä aikaa veitsenterävää ja pyöristettyä. Näyttö on yhtä sysimusta kuin kuorikin, joten on vaikea sanoa, mihin kapea kehys loppuu ja mistä ruutu alkaa.
Kuten jo monessa kannettavassa tänä päivänä, myös Summitissa näyttö on kiinnitetty pohjaan siten, että kun kannen avaa, pohja nousee hieman ylös. Näin koneen jäähdytys toimii tehokkaammin ja työskentelyasento on mukavampi. Vain 1,3 kiloa painavaa kannettava kulkee lähes huomaamatta mukana vaikka koko päivän.
Teräväkuvaista ja värikylläistä näyttöä voisi melkein erehtyä luulemaan OLEDiksi, mutta kyseessä on tavallinen IPS-paneeli – ja resoluutiokin on vain Full HD (1920 × 1080 pikseliä). Lohdutukseksi se on sentään kosketusnäyttö, mikä on mielestäni iso plussa.
Yleensä kosketusnäyttöjä näkee vain 360-kannettavissa, joissa kansi taittuu taakse tablettiasentoon. Kosketustoiminto on kuitenkin kätevä ja aikaa säästävä missä tahansa työkoneessa, kun hiirtä ei ole käytössä – vaikkapa tapaamisissa, auditorioissa tai lennoilla. On paljon helpompaa vierittää sivua sormella ja näpäytellä dialogi-ikkunoita kuin ohjailla kaikkea kosketuslevyltä.
Valkoisella taustavalaistu näppäimistö ulottuu koko pohjan reunasta reunaan. 14-tuumaisen kannettavan kohdalla se tarkoittaa, että tilaa on täysikokoisille Enter- ja Shift-näppäimille sekä oma rivinsä erikoisnäppäimille. Näppäimet ovat peruslaatua, mikä on hyväksyttävää hinnaltaankin keskitason (yläpäässä sijaitsevalle) koneelle.
Hillittyä tyylikkyyttä
Kosketuslevy on suuri ja miellyttävä, ja siitä lähtee luottamusta herättävä klikkaus, kun sitä painaa. Kullanvärinen kehys sen ympärillä on ylenpalttisen hieno, kun taas siihen integroitu sormenjälkilukija edustaa käytännöllistä suunnittelua.
Jostain syystä nykyään on lähes kunnia-asia, että yrityskone on riisuttu mahdollisimman monesta liitännästä. MSi Summit E14 -mallissa on vain viisi vaihtoehtoa: kaksi USB-C-porttia, vanhanmallinen USB 2.0, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä sekä MicroSD-kortinlukija. Molemmissa USB-C-porteissa on sentään Thunderbolt- ja DisplayPort-liitännät. Jos kuitenkin pitää samalla ladata kannettavaa että käyttää ulkoista DisplayPort-näyttöä (koneessa ei ole HDMI-ulostuloa) ei USB-C-portteja jää jäljelle.
(Melkein) klassikkorautaa
Raudan puolesta MSi Summit E14 on melko perinteinen: Intel Core i7 neljällä ytimellä ja kahdeksalla säikeellä. Prosessori on sentään 11. sukupolven ja 3 GHz:n versio. Muistia on 16 GB RAM, kuten premium-koneelta sopii odottaakin. Tallennustilaa on 1 TB:n SSD-levyn verran, mikä sekin on odotuksen mukaista tässä hintaluokassa.
Myös näytönohjain on tuttu tässä luokassa: Nvidia GeForce GTX 1650Ti. Se on aika tavallinen valinta silloin, kun halutaan jotain parempaa kuin kaamea Intel HD Graphics ja jotain halvempaa Nvidian pelinäytönohjaimet. Valinta voi tosin tuntua hivenen turhalta ottaen huomioon, että Intelin 11. sukupolven prosessoreissa on sisäänrakennettuna Intel Iris Xe -näytönohjain.
Raudan puolesta oikeastaan vain kosketusnäyttö yllättää, ja varsin positiivisesti. Koneesta on olemassa myös edullisempia konfiguraatioita ilman kosketusnäyttöä, samoin kuin kalliimpi versio 4K-resoluutiolla.
Benchmarkit
GeekBench 5:n tulos 3 600 pistettä on hyvä, mutta edullisempi Asus ZenBook 14 Ryzen 7 -prosessorilla menee ohi. Toimisto-ohjelmatesti PCMark 10 antaa nätimmän tuloksen: 4 356 pistettä on erinomainen tulos jopa raskaampia excelöintejä ajatellen, mutta ei toki riitä kuvien tai videoiden käsittelyyn.
Näytönohjain tulee Nvidialta, joka tekee pelaajien luottonäytönohjaimet. Pelaajat eivät kuitenkaan valitse GeForce GTX 1650Ti -mallia. TimeSpyn (2 536 pistettä) ja Fire Striken (5 633 pistettä) testitulokset antavat ymmärtää, että tavalliset Windows-grafiikat toistuvat MSi Summit 14 -koneella nopeasti ja viiveettä, myös siinä tapauksessa, että koneeseen kytkee korkearesoluutioisen ulkoisen näytön. Mutta ei kannata yrittääkään pelata tällä mitään Counterstrikea tai Minecraftia raskaampaa.
Grafiikkatestien tulokset paljastavat myös ilmeisen paradoksin koneen konfiguraatiossa. Kuten todettua, on Intelin 11. sukupolven prosessoreissa integroituna Intel Iris Xe -näytönohjain, ja tähän mennessä testaamamme Iris-koneet eivät ole olleet juuri hitaampia kuin Nvidia GeForce GTX 1650Ti.
Akunkesto tuottaa ikävän yllätyksen. Useimmat yrityskannettavat jaksavat rouskuttaa ainakin neljä tuntia PCMarkin intensiivisessä akkutestissä, mutta MSi Summit 14 luovutti jo kahden ja puolen tunnin jälkeen. Vaikea sanoa, onko syypäänä kosketusnäyttö vai tehokkaampi näytönohjain, mutta tällä kannettavalla ei tehdä edes yhtä kokonaista työpäivää ilman laturia.
Yhteenveto: MSi Summit E14
MSi Summit E14 on tyylikäs pieni ultrabook toimistolle, kotitoimistolle ja arkikäyttöön kokouksineen ja matkoineen niin kuin ennen vanhaan. Tehokas kone ei hukkaa käyttäjänsä aikaa odotteluun, ja on melkein liioittelua tuhlata kannettavaan GeForce-näytönohjain, kun mukana tuleva Intel Iris Xe on lähes yhtä nopea. Kaiken kaikkiaan kone tarjoaa hyvää vastinetta rahalle, ja kosketusnäyttö perustelee halvimpia kilpailijoita hieman kalliimman hinnan.
Ääni & Kuva kiteyttää
Kevyt ja tyylikäs työkannettava, jossa hyvä kosketusnäyttö, paljon muistia ja tallennustilaa sekä keskivertoa parempi näytönohjain. Näytön resoluutio on vain Full HD. Hinnaltaan kalliimpi kuin mitä useimmat ovat valmiita maksamaan.
Hinta: 1900 €
Faktat
- Prosessori: 3,0 GHz Intel Core i7-11857G7 (4 ydintä, 8 säiettä)
- Näyttö: 14-tuumainen Full HD (1920 × 1080), kosketusnäyttö
- Muisti: 16 GB
- Näytönohjain: Nvidia GeForce GTX 1650Ti, 4 GB
- Käyttöjärjestelmä: Windows 10 Home, 64-bittinen
- Kovalevy: 1 TB SSD
- Mitat/paino: 31,9×1,6×21,9 cm/1,3 kg
- Muuta: HD-webkamera, WiFi 6, Bluetooth 5.1, 2 × USB-C (jossa Thunderbolt ja DisplayPort), 1 × USB 2.0, MicroSD-kortinlukija, 3,5 mm:n kuulokeliitäntä
- Verkkosivusto: msi.com
Suorituskyky
- GeekBench 5: 3 600 multi, 1 332 single
- PC Mark 10: 4 356
- 3DMark TimeSpy: 2 536
- 3DMark Fire Strike: 5 633
- 3DMark Night Raid: 14,77
- CineBench R15: 109 fps / 564 cb
- HD Tach: 1 586 MB/s
- Akkutesti: 2:28 h