Bose QuietComfort 35

 itemprop
Bose QuietComfort 35

Vastamelun valtias

Bose ei ehkä hallitse kaikkia kruunuja, mutta matkakuulokkeiksi QC35 on ehdoton. Monet onnistumiset tekevät siitä voittajan.

Mukavimpia kuulokkeita koko testissä. Poikkeuksellisen hyvä vastamelu. Äänenlaatu on uskomattoman hyvä ja kokonaisuus toimii matkustaessa kuin unelma.
Päästää ulos enemmän ääntä kuin useimmat suljetut kuulokkeet. Vivahteet saisivat erottua musiikista selkeämmin.

QuietComfort 35 tekee turhaksi Bosen oman edeltäjän, QuietComfort 25:n, joka oli markkinoiden suosituin vastamelukuuloke ennen tämän langattoman version saapumista. Kupit istuvat korvilla levollisesti, eikä kuulokkeiden olemassaoloa tahdo huomata lainkaan. Ne taittuvat kasaan, joten ne ovat reissussa erittäin kätevät.

Pääosin ominaisuudet ovat 35:ssä kuten 25:ssäkin, mutta kaikki ohjaus tapahtuu johdon kaukosäätimen sijaan nyt oikeaan kuppiin sijoitettujen nappien avulla. Painoa on tullut pari grammaa lisää, kiitos sisäänrakennetun Bluetooth-vastaanottimen ja tehokkaamman vahvistimen. 234 grammallaan QC35 kuuluu silti yhä höyhensarjaan.

Vastamelu ja äänen vuotaminen

Bosen vastamelu on loistoluokkaa. Paikoillaan istuessa Sony vie voiton, mutta kävellessä Bosen kuulokkeet eivät häiriinny askelten äänistä kuten muilla. Bosen kuulokkeiden kanssa voi jopa juosta ilman pelkoa askelten aiheuttamasta ylimääräisestä naputuksesta.

Tämä johtuu siitä, että Bosen kupit eivät sinetöi korvia tiiviisti, vaan ilma pääsee kevyesti vaihtumaan. Niinpä musiikkia kantautuu hieman myös vieressä olevan korvaan ja lisäksi musiikki ei muutu niin aggressiiviseksi, kun vastamelun laittaa pois päältä (mikä tapahtuu vain liittämällä johdon kuulokkeisiin).

Äänenlaatu

Soundi on uskomattoman hieno. Basso on täyteläinen matalallakin volyymillä mutta ei millään tavalla liioiteltu. Bose toimii parhaiten energisen musiikin, kuten elektronisen musiikin ja rockin kuunteluun.

Akustinenkin musiikki toimii hyvin, mutta niin Sony, Sennheiser kuin B&O erottelevat ylä-ääniä paremmin. Bose pystyy kuitenkin soittamaan kovempaa, mikä on etu hiljaisemmalta äänitetyn musiikin, esimerkiksi klassisen kohdalla.

Johtopäätökset

Bose QC35 sopii päähän kuin unelma, eivätkä korvat tule hikisiksi pitkässäkään kuuntelussa. Vastamelu toimii loistavasti ja myös äänenlaatu on huipputasolla.

mainos

Hiljaisissa ympäristöissä oleskelevalle ja paikallaan pysyvälle kuuntelijalle voi löytyä parempiakin kuulokkeita kuin Bose. Yleisesti ottaen kuulokkeita kaivataan kuitenkin matkoille, ja siksi Bose QuietComfort 35 vie meidän mielestämme voiton. QC35 ei ehkä ole paras kaikissa kategorioissa, mutta ansaitsee kuusi tähteä pysymällä yhä referenssiluokassa, kun katsotaan kuulokkeita kokonaisuutena.

mainos
Tämä sisältö on vain tilaajille
Kirjaudu sisään

Kokeilujakso
3 viikkoa 1 €
Lukuoikeus kaikkiin testeihin ja artikkeleihin
6 kk:n tilausjakso
Vain 5,70 €/kk
Pääsy koko lbaanijakuva.fi-sivustolle 6 kuukauden ajan
Rajoittamaton lukuoikeus kaikkiin LB+ -artikkeleihin
12 kk:n tilausjakso
Vain 5 €/kk
Pääsy koko lbaanijakuva.fi-sivustolle 12 kuukauden ajan
Rajoittamaton lukuoikeus kaikkiin LB+ -artikkeleihin

Faktat

Tyyppi: Over-ear, langaton, suljetttu

Liitännät: 3,5 mm, BT 4.0

Aktiivinen vastamelu: On

Kokoontaittuvuus: Kyllä

Mikrofoni ja kauko-ohjain: On

Elementit: Ei ilmoitettu

Akunkesto: 20 tuntia (langattomasti ja vastamelulla)

Paino: 234 g

Hinta: 380 €

Verkkosivusto: bose.fi

Hinta

380 €

Paras hinta

     data-srcset
    10 langatonta kuuloketta Langatonta musiikkia kesäkorville
    Myös tässä testissä
     data-srcset
    B&O Beoplay H9
    Luksusääntä langattomasti
    Tanskalaiset ovat tehneet markkinoiden parhaat langattomat kuulokkeet, joiden ainoa miinus lienee hinta.
     data-srcset
    Sony MDR-1000X
    Kustomoitua vastamelua
    Sony tarjoaa huippuluokan äänenlaatua ja oman korvan mukaisen vastamelun, joka toimii hyvin kunhan ei liikuskele kuunnellessaan.
     data-srcset
    Sennheiser PXC 550 Wireless
    Sennheiser on panostanut äänenlaatuun ja vastameluun, mutta matkaa täydellisyyteen on hiukan.
     data-srcset
    Denon AH-GC20
    Vahva alumiinirakenne ja toimiva vastamelu tekevät Denonista luotettavan kumppanin matkoille.
     data-srcset
    Onkyo H500BT
    Etenkin akustinen musiikki soi kauniisti kuulokkeista, joiden kupit istuvat valitettavan huonosti.
     data-srcset
    Audio-Technica ATH-SR5BT
    Audio-Technican hitusen epäkäytännöllisissä kuulokkeissa on yllättävän hienostunut soundi.
     data-srcset
    AKG Y50BT
    AKG:n kuulokkeet tuntuvat laadukkaalta ja kuulostavat erinomaiselta.
     data-srcset
    Monster Clarity HD On-Ear
    Bassovoittoisimmat ja viihdyttävimmät kuulokkeet tulevat tässä!
     data-srcset
    Pioneer SE-MS7BT
    Langattomatkin kuulokkeet pystyvät toistamaan musiikin pienimmät vivahteet, todistaa Pioneer.
    Lisää
    Keskustelu

    Leave a Reply

    Please Login to comment
      Subscribe  
    Notify of

    Lue myös

    Sennheiser PXC 550-II

    Loistoääntä huomaamattomassa paketissa

    Sennheiser pelaa varman päälle ja on päivittänyt laatumallinsa säätyvällä vastamelulla ja ääniohjauksella. Käyttöliittymä on ikävästi kärsinyt vähän matkan varrella.

     data-src

    Paljon vastinetta rahoille!

    Jabra Elite 75t on markkinoiden paras täysin langaton kuulokemalli ilman aktiivista vastamelua.

    Bowers & Wilkins PX7

    Luksustason kuuloke-elämys

    Bowers & Wilkins ei ole säästellyt laadussa uuden vastamelukuulokemallinsa kanssa.

     data-src

    Sony on korjannut edellistä kuulokemalliaan vaivanneet viat ja onnistunut tekemään parhaat vastamelukuulokkeet, jotka olemme koskaan testanneet!

     data-src

    Testasimme parhaat langattomat kuulokkeet, joista osasta löytyy myös aktiivinen vastamelutoiminto.

     data-src

    Johdottomat kuulokkeet ovat käytössä käteviä. Kun löytää vielä itselleen oikean mallin, saa nauttia helppokäyttöisyyden lisäksi erinomaisesta äänenlaadusta.

     data-src

    Parhaat matkakuulokkeet toimivat ilman piuhaa ja sulkevat ympäristön hälyn ulkopuolelle.

     data-src

    Markkinoiden parhaat vastamelukuulokkeet ovat nyt myös langattomat! Lopputulos on silkkaa taikaa.

    Vieritä ylös