
Viime vuoden iPhone XS antoi ymmärtää, että Apple on tippunut kelkasta, sillä puhelinmallissa oli vain kaksi kameraa. iPhone 11 Pro Max oli saanut laajakuvalinssin, mutta taas kilpailijat ovat menneet ohi: telefotossa saattaa olla kolminkertainen tai vaikka kymmenkertainen suurennos, kun taas Apple on jäänyt 2x zoomiin.

Sovellus
Ensisilmäyksellä Applen kamerasovellus ei vaikuta yhtä edistykselliseltä kuin Androidin vastaavat. Asetuksia ja hauskoja kuvafilttereitä on vähänlaisesti, edes Pro-asetusta ei ole. Muutaman tempun sovellus kuitenkin osaa. Hämärässä kameraan ilmestyy yökuvausikoni, jolloin valotusta voi säätää itse. Jos valaistus on keskihämärää, sovellus käyttää automaattisesti Deep Fusion -ominaisuutta, joka yhdistelee eri valotuksia onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Pyyhkäisemällä suljinnappia vasemmalla saa otettua kuvasarjan, ja painamalla pitkään otettua videota.

Kuvanlaatu
Viime vuoden iPhonen tapaan puhelin löytää hyvin oikean valotuksen ja luonnolliset värit vaihtelevissakin olosuhteissa. Värintoisto on vuosien varrella vain parantunut. Kuvankäsittely yhdessä Deep Fusion -ominaisuuden kanssa tuottaa vivahteikkaampia ja puhtaampia kuvia. Ainakin pääkameran kohdalla, sillä laajakuva ja telefoto eivät yllä ihan samalle tasolle. Yökuvauskaan ei ole maailman huippua, vaikka onkin huomattavasti parempaa kuin iPhone X:ssä.
Johtopäätökset
Vihdoinkin iPhone, jossa on laajakuvamahdollisuus ja toimiva yökuvaus. 11 Pro on Applen kaikkien aikojen joustavin ja laadukkain kamera, jonka luonnolliset värit ja vivahteikkuus tuottavat lähes aina onnistuneen kuvan. Androidin käyttäjille tämä ei ehkä riitä vaihtamaan leiriä, mutta jos on tyytymätön vanhan iPhonensa kuvanlaatuun, on hyvä tietää, että nyt kannattaa vaihtaa.
https://youtu.be/Gb2xJ-GMKmo

Hinta: 1200 €
Faktat
- Näyttö: 5,8 tuuman XDR OLED 2436 x 1125 (458 ppi)
- Muisti/tallennustila: 4 GB / 64-512 GB
- Laajakuvakamera: 12 Mp 26 mm F1.8 1/2.55″ OIS
- Telefotokamera 2x: 12 Mp 52 mm F2.0 1/3.4″ OIS
- Ultralaajakuvakamera: 12 Mp 13 mm F2.4
- Selfiekamera: 12 Mp 23 mm F2.2
- Mitat/paino: 144 x 71 x 8,1 m/188 g
- Akku: 3046 mAh, 18W lataus, 7,5W QI-lataus
- Verkkosivusto: apple.fi