Kokoon taitettuna Asus ZenScreen Duoa voi erehtyä luulemaan kannettavaksi tietokoneeksi. Kun harmaan metallikannen avaa, tajuaa, että molemmat puolet ovatkin näyttöjä. Ja sitähän se onkin: saranalla yhdistetty kahden näytön kokonaisuus. Unohdetaan hetkeksi, että on olemassa kannettaviakin, joissa kakkosnäyttö toimii näppäimistönä.
Molemmat näytöt on 14-tuumaisia, kuvasuhteeltaan 16:10 ja resoluutioltaan FHD+ (1920 x 1200 pikseliä). Näyttöala vastaa siis yhtä 20-tuumaista 2400 x 1920 pikselin resoluution näyttöä. Aika vaikuttava suoritus laitteelta, jonka saa taitettua puoliksi, ja joka painaa vain reilun kilon!
Kaiken lisäksi näytöt ovat OLED-paneeleita, joiden kuva on erittäin terävä ja värikäs. Kallis hinta alkaa yhtäkkiä vaikuttaa ihan järkevältä. Asus ZenScreen Duo maksaa enemmän kuin testin kaksi muuta näyttöä yhteensä. Tähän hintaan olisin tosin odottanut kosketusominaisuutta.
Kaksi toisiinsa kiinnitettyä näyttöä tarjoavat paljon mahdollisuuksia ja haasteita. Miten ne sijoitetaan fiksuimmin kannettavan viereen? Sisäänrakennetun jalustan ansiosta ne voivat olla päällekkäin. Jos taas haluaa kirjoittaa tai editoida tekstiä, ne voi myös asettaa kirjamaisesti vaakatasoon. Esityksiä ja opetustilanteita varten näytön saa taitettua teltaksi, jolloin molemmat puolet näyttävät samaa sisältöä.
Itselleni ergonomisimmalta tuntui pitää Asus ZenScreen Duoa avoimena kannettavan vieressä niin, että alempi näyttö lepäsi pöydällä.
On silkkaa luksusta saada näin paljon tilaa kannettavalla työskennellessä. Kenttätyöskentelystä tulee näin melkein yhtä tehokasta ja ergonomista kuin toimistollakin. Ja tehokkaammalla työskentelyllä on helppo perustella kalliimpi hinta.

Kannettavan akku joutuu antamaan virtaa kaikille kolmelle näytölle, mikä näkyi omassa koneessani niin, että akunkesto puolittui tavallisesta. Käytännössä tässä ei ehkä ole ongelmaa, koska tuplanäyttö kulkisi mukana varmaankin vain pidemmillä työmatkoilla, jolloin joka tapauksessa laturi on pakko pitää mukana.
Asus ZenScreen Duossa on kolme USB-C-porttia ja yksi HDMI-portti. Koska näyttöjä voi käyttää itsenäisesti, voi kahta sisääntuloa käyttää samanaikaisesti. Sen vuoksi asetukset ovat hieman monimutkaisemmat kuin muilla testin näytöillä.
Mukana tulee kaksi USB-C-kaapelia ja yksi HDMI-kaapeli sekä pehmeä kuljetuskotelo. Näytössä on tavallinen ¼-tuumainen jalustakiinnitys, mutta ei VESA-standardin mukaista seinäkiinnitystä.

Yhteenveto
Asus ZenScreen Duo on todella erityinen näyttö erityisten tarpeiden ratkaisemiseksi. Jos tarvitsee paljon korkean resoluution näyttötilaa työmatkoille, on vaikea keksiä tätä parempaa ratkaisua.
Kuvanlaatu on poikkeuksellisen hyvä OLED-paneelin ansiosta: terävä, kirkas ja väreiltään syvä. Kahta näyttöä voi käyttää todella monella tavalla, joko yhdessä tai erikseen.
Huono puoli on hinta, joka on yhtä suuri kuin kahdella erikseen ostettavalla näytöllä. Käyttöönotto ja asetukset ovat kahden näytön myötä monimutkaisemmat.
Myös tässä testissä
Lenovo ThinkVision M14t Gen2 LCD Monitor (D241QX0)
Vähän tyylikkäämpi ja kestävämpi
Lenovo ThinkVision M14 on työhevonen, joka kulkee uskollisesti laukussa päivästä toiseen.


Acer PM161Q
Vain välttämätön
Acer PM161Q on halpa ja yksinkertainen näyttö, mutta jos kaipaa vain lisätilaa Outlookin ja Excelin käyttöön, se on täydellinen.





