Uskon, että vihreä ajattelu kannattaa. Meistä jokainen voi tehdä jotakin ympäristön eteen, ainakin vähentää jätteen määrää ja kierrättää.
Joskus se kuitenkin tuntuu hankalalta, jolloin päätyy valitsemaan taas helpoimman tien. Kuten silloin, kun taskulampusta loppuvat patterit ja kipaisee ostamaan sitä varten kertakäyttöiset paristot. Vaikka pitäisi jaksaa ajatella pidemmälle.
Trustin ladattavat paristot taistelevat juuri tällaisia moraalisten heikkouden hetkiä vastaan. Ne eivät ole halpoja, mutta lupaavat vihreämpää omaatuntoa helposti.
Laturia ei tarvita
Trustin paristot eroavat tavallisista ladattavista pattereista siinä, että ne eivät tarvitse laturia. Itsekin omistan varmaankin kahdet tai kolmet AA- ja AAA-paristolaturit, ja ainakin melkein muistan, mihin laatikkoon olen jonkun niistä säilönyt.
Erillisen laturin sijaan Trustin paristoissa on USB-C-portit. Niinpä kotoa löytyvä puhelimen tai tietokoneen laturi tai virtapankki toimii paristojen lataamiseen. Todella kätevää. Trustin paristoja ei edes voi ladata perinteisellä paristolaturilla.
AA-pariston lataaminen vie noin kaksi tuntia ja AAA-pariston tunnin. Pakettiin kuuluu – hyvin lyhyt – monipäinen kaapeli, joten samalla USB-C-laturilla voi ladata samanaikaisesti neljä paristoa.
Litiumioni vs. NiMH
Trustin paristot ovat litiumioniakkuja toisin kuin tavalliset ladattavat AA- ja AAA-paristot, jotka ovat NiMH-tyyppiä. Tästä on etua.
NiMH-paristot ovat jännitteeltään suurin piirtein samaa luokkaa kuin alkaliparistot (1,5 volttia per solu), kun taas li-ion-paristojen sisäinen jännite on korkeampi ja vaihtelee varauksen tasosta riippuen. Niinpä laitteissa on oltava sisäänrakennettua elektroniikkaa, joka madaltaa jännitteen tason sellaiselle, ettei 80-luvun Walkman tai otsalamppu hajoa.

Paristojen muotoilussa on miinuspuolensa. Latauselektroniikka ja USB-portti vievät nimittäin tilaa, mikä näkyy etenkin pienessä AAA-koossa. Trustin paristojen kapasiteetti on AA-koossa 1 700 mAh ja AAA-koossa 500 mAh.
Jos vertaa Duracellin alkaliparistoihin, niin yleensä ne ovat kapasiteetiltaan noin 2 800 mAh (AA) ja 1 200 mAh (AAA), joten ainakin paperilla Trustin versioissa on vähemmän ytyä.
Li-ion-paristojen etu on toisaalta niiden tasainen 1,5 voltin jännite, joka tuottaa jatkuvaa vahvaa virtaa, kun taas alkaliparistoissa teho hiipuu, mikä saa Walkmanin äänenpaineen haipumaan ja otsalampun valon heikkenemään.

Trustin paristojen jännite oli täydellä varauksella noin 1,54 volttia, kun taas Duracellin alkaliparistot ovat yleensä pakkauksesta otettuna noin 1,60 volttia.
Alkaliparistot menettävät kuitenkin tehoaan nopeasti kovalla kuormituksella – jolloin niiden kapasiteetti jää helposti ilmoitettua pienemmäksi – kun taas litiumioniparistot säilyttävät jännitteen vakaana, vaikka niitä olisi kuormittanut kuinka.
Jännitteen puolesta li-ion-paristot eroavat myös vanhoista NiMH-paristoista siinä, että jälkimmäiset ovat täyteen ladattuinakin jännitteeltään heikompia ja tiputtavat sen nopeasti tasaiselle noin 1,2 voltin tasolle. Se riittää hyvin television kaukosäätimelle mutta tarjoaa vähemmän tehoa boombox-mankalle.

Yhteenveto
Trustin paristot täyttävät pääpiirteittäin lupauksensa. Ne ovat kapasiteetiltään muita paristotyyppejä heikompia, mutta teho säilyy loppuun asti tasaisena. Paristot on helppo ja nopea ladata uudelleen täyteen.
Ovatko kertakäyttöiset paristot siis historiaa?
Eivät, mutta valinnanvaraa on ainakin enemmän. Jos Trustin keksintö saattaa jotakin sukupuuttoon, niin vanhat paristolaturit. USB-C-lataus on nimittäin nerokkaan kätevä tapa hoitaa paristojen lataus, joten paluuta menneeseen siinä ei enää ole.
Erittäin vähäisen virrankulutuksen laitteisiin, kuten television kaukosäätimeen, ladattavat li-ion-paristot ovat aivan liian kalliita. Tv todennäköisesti hajoaa ennen kuin saisi ladattavien AAA-paristojen hinnan kuoletettua.
Mutta kaikkeen muuhun – leluista taskulamppuihin ja peliohjaimista valokuvausvälineistöön – Trustin USB-C-paristot ovat selkeä valinta. Vaikka paperilla kapasiteetti näyttääkin pienemmältä, li-ion-paristojen vakaampi ja korkeampi jännite tuo hyvän lisäedun nerokkaan lataustavan päälle.




