Sony on ollut viime aikoina melko hiljaa soundbarien puolella, etenkin kun puhutaan paremmin varustelluista malleista. Japanilaisvalmistaja tykkää kehitellä tuotteitaan rauhassa, ja olemme saaneet odottaa hyvän tovin seuraajaa vuonna 2017 julkaistulle HT-ST5000-huippumallille. Ja vihdoin tapahtuu: HT-A7000 on Sonyn uusi lippulaivamalli, jolta ei puutu kokoa tai näköä!
Sony HT-A7000
Peräti 130 cm leveä soundbar on markkinoiden isommasta päästä, ja 1 500 euron hinnallaan myös kalleimmasta. HT-A7000 on varustettu kaiutinelementeillä, jotka suuntaavat ääntä eteen, ylös ja sivuille, ja kaiutin tukeekin yleisimpiä 3D-ääniformaatteja eli Dolby Atmosta ja DTS:X:ää.
Sonyn mukaan soundbarissa on integroitu subwoofer eikä se näin ollen kaipaisi erillistä subwooferia lankaan. Sellaisen voi kuitenkin ostaa erikseen, samoin kuin langattomat takakaiuttimet. Testasimme soundbaria ilman lisälaitteita ja niiden kanssa.
Design
Highend-soundbarina HT-A7000 näyttää tietysti melko hillityltä. Etuosassa on rei’itetty metalliverkko ja yläosa on päällystetty mustalla kankaalla. Keskellä on peilimäisen kiiltävä musta muoviosa, jota olisi voinut harkita uudelleen – sormenjäljet näkyvät siinä nimittäin vallan korostetusti!
Kaiutin on tietysti tehty etenkin Sonyn omat televisiomallit mielessä, ja se sopii erityisesti Bravia-mallien A80J, X95J ja Z9J kumppaniksi. Niillä kaikilla on jalat, jotka nostavat ruudun sen verran ylemmäs, että soundbar mahtuu alle.
Sony HT-A7000 -kaiuttimessa on korkeuskanavat Dolby Atmosta ja DTS:X:ää varten. Soundbarin päällä on kaksi elementtiä, jotka tarvitsevat ”vapaan näkyvyyden” kattoon voidakseen heijastaa äänen sitä kautta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun sijoittaa soundbarin, jotta ei tule vahingossa peittäneeksi korkeuskanavia.
Käyttö ja ominaisuudet
Etuverkon taakse on piilotettu käytännöllinen näyttö, joka kertoo volyymin tason, valitun äänilähteen ja sen sellaista. Sen saa näppärästi kokonaan tai osittain himmennettyä, kun katsoo elokuvia pimeässä, jolloin se ei häiritse elämystä.
Arvostamme myös graafista käyttöliittymää. Kun yhdistää soundbarin televisioon HDMI eARC:n kautta, ilmestyy ruutuun asetusvalikko, joka opastaa käyttöönoton läpi. Samalla saa tehtyä edistyneempiäkin säätöjä ilman, että tarvitsee ladata jälleen yhtä sovellusta.
Kun Sonyn asentaa ensimmäistä kertaa, soundbar tekee tilassa mittauksia optimoidakseen äänen ympäristöönsä sopivaksi. Se lähettää testisignaaleja ja vastaanottaa niiden kaiun mikrofoniensa avulla. Ei siis tarvitse itse kävellä ympäri huonetta ja heilutella puhelinta niin kuin Sonoksen TruePlay-tilakorjauksen kanssa. Käyttöönotto on valmis muutamassa minuutissa.
Paljon liitäntöjä
HT-A7000:ssa on todella hyvät liitäntävaihtoehdot: kaksi 2.1.-standarsin HDMI-sisääntuloa, jotka tukevat korkearesoluutioista videosignaalia (4K/120p ja 8K/60p). Näitä voi käyttää television omien liitäntöjen laajennuksena, jos tv:stä loppuvat paikat kesken, ja liittää vaikkapa pelikonsolin tai Blu-ray-soittimen soundbariin.
Huom! HT-A7000 ei vielä tue vaihtelevaa virkistystaajuutta (VRR, Variable Refresh Rate), mutta tuki on luvattu tulevan päivityksen yhteydessä.
Tarjolla on toki myös HDMI-ulostulo, joka kytketään television äänenpalautuskanavaan (HDMI eARC). Näin sisäänrakennetuista sovelluksista, kuten Netflixista ja Apple TV+:sta saa helposti Atmos-ääntä. Jos soundbarin parina on Sonyn uudempi televisio, laitteet ”juttelevat” keskenään ja osaavat siis synkata ääniasetukset itsekseen.
Blutoothin avulla soundbarista saa ääntä suoraan puhelimesta. Sisäänrakennettu Wi-Fi puolestaan mahdollistaa helpon pääsyn Spotify Connectiin, Apple AirPlay 2:een ja Google Chromecastiin. Toisin sanoen, äänilähteitä on käytettävissä lähes rajattomasti.
Äänenlaatu
Sonylla on eniten todisteltavaa äänenlaadun puolella, mikäli valmistaja mielii päästä kisaamaan sellaisten kovien tekijöiden kuin Sonos ja Samsung kanssa. Onneksi pääsemme pian nyökyttelemään hyväksyvästi HT-A7000:n äänelle.
Aloitamme testin Ready Player One -elokuvalla (4K Blu-ray, Dolby Atmos) ja sen henkeä salpaavalla takaa-ajokohtauksella. Kohtauksessa on paljon ääntä ja eloa, ja Sony pitää kaiken hyvässä hallinnassa ja onnistuu täyttämään testihuoneemme isolla, tarkalla ja kirkkaalla äänikuvalla. Dynamiikat ovat erinomaiset: kun autot törmäävät T-Rexiin, King Kongiin ja muihin esteisiin, tuntuu lasin särkyminen ja ohiajavien autojen viuhunta uskottavalta.
Seuraavaksi Formula 1 -dokumentin eli Drive to Surviven (Netflix, 3. kausi) pariin. Tässäkin Sony täyttää tilan uskottavalla ja kolmiulotteisella Atmos-äänellä. Soundbarin fyysinen leveys on tässä edukseen: äänikuva levittäytyy ruudun tapahtumien kokoiseksi ja vasen, oikea ja keskikanava erottuvat toisistaan hyvin.
Myös korkeusvaikutelma Atmos-ääniraidoilla on HT-A7000:lla hyvä. Sony luo vaikutelman kohti, pään yli ja ohitsemme liikkuvista kohteista. Surroundvaikutelma on aivan samalla tasolla Sonoksen ja Samsungin kanssa.
Jäimme silti kaipaamaan jotain. Vaikka bassontoisto on hyvää, ei Sony harmiksemme riko fysiikan lakeja. Autojen rymistely ja räjähdykset jäävät vaille painetta, jota vain oikea subwoofer voi tarjota.
Toiseksi, puhe voisi olla selkeämpää. Drive 2 Surviven monet dialogit kuulostavat sulkeutuneemmilta kuin Samsung HW-Q960A-soundbarilla. Kun televisiota käytti keskikanavana, tilanne parani.
HT-A7000:lla on nimittäin ässä hihassaan, jos sen yhdistää Sonyn uudempaan televisioon. Acoustic Center Sync -toiminto käyttää nimittäin television kaiuttimia keskikanavan toistamiseen. Kokeilimme tätä Sonyn OLED-mallin XR-65A80J:n kanssa, ja puhe muuttui selkeästi kirkkaammaksi ja sijoittui tarkemmin ruudun tapahtumiin.
Entä musiikki?
Koska televisio ja soundbar ovat usein olohuoneessa, moni käyttää soundbaria myös musiikin kuunteluun. Lisäksi yhä useampi levytys tehdään hyödyntämällä surround-ääntä.
Sony soi miellyttävästi, avoimesti ja lämpimästi, kun laitamme Dua Lipaa soimaan YouTubesta. Kitaran näppäilyt erottuvat hienosti ja jalka lähtee nopeasti mukaan taputtamaan tahtia. Musiikin koheesio on kunnossa ja stereokuvakin melko laaja. Bassossa saisi jälleen olla enemmän painetta.
Sony HT-A7000 tekee hyvää työtä myös Nordic Brass Ensemblen Euroopan-kiertueen taltioinnissa (Blu-ray). Äänikuva on leveä ja vahva, josta puhaltimet erottuvat selkeästi. Vaikka bassokin on erottuva, jäävät virvelit hiukan latteiksi. Jos basso saisi lisäpotkua, ääni olisi taas parempi.
Subwooferin ja takakaiuttimien kanssa
Niinpä otamme käyttöön subwooferin ja samalla myös takakaiuttimet. Ääni on heti täydempi. Vihdoin basson myös tuntee! Pieni SA-SW3-subwoofer tekee hyvää työtä HT-A7000:n kanssa pienemmissä huoneissa, mutta jos tilaa on enemmän, suosittelemme suurempaa SA-SW5-mallia. Sillä basso on todella tarkka ja vahva.
– Ei epäilystäkään: tämän soundbarin kanssa on PAKKO olla subwoofer! Moottorit jylisevät sen kanssa uskottavammin ja törmäykset saavat lahkeet tutisemaan fyysisyydellään. Elokuvat tuntuvat enemmän elokuvilta, toteaa kanssakuuntelijani, kollegani Geir Nordby.
– Pieni subwoofer [SA-SW3] on todella laadukas. Mutta SA-SW5 kuulostaa kovemmalta. Siinä on enemmän voimaa ja ääniefektit pysyvät paremmin kurissa. Ei välttämättä tarvitse olla edes isoa olohuonetta, jotta voi arvostaa subwooferin tarkkuutta, Geir jatkaa.
Takakaiuttimet saavat äänikuplan sulkeutumaan ja tekevät surroundista uskottavampaa. Olisi ollut kyllä hienoa, jos Sony olisi lisännyt takakaiuttimiinkin korkeuskanavat! Esimerkiksi Samsung on tehnyt näin HW-Q960A-huippumallinsa kohdalla.
Yhteenveto: Sony HT-A7000
Sony HT-A7000 on kallis soundbar 1 500 euron hintalapullaan, mutta se tarjoaa ehdottomasti paljon vastinetta rahoille: äänikuva on sekä elokuvien että musiikin kanssa suuri ja uskottava. Surround toimii erinomaisesti ja etenkin Atmos-efektien leveys ja korkeus tekee vaikutuksen.
Äänestä saa täydellisen vasta subwooferin kanssa, jolloin hinta karkaa jo 2 000 euroon. Silloin kokonaisuus on lähinnä tosiharrastajien vaihtoehto.
HT-A7000 voi vaikuttaa kalliilta, kun sitä vertaa suosikkiimme Samsung HW-Q960A:han, jonka saa subwooferin ja takakaiuttimien kera noin 1 500 eurolla. Suosittu Sonos Arc Sub-bassokaiuttimen kanssa on edullisempi kuin Sonyn ratkaisu.
Mikä näistä kokonaisuuksista kannattaisi siis valita? Jos omistaa (tai suunnittelee hankkivansa) Sonyn Bravia-television, on Sonyn omalla soundbarilla selkeitä etuja. Yhteensopivat valikot sekä mahdollisuus käyttää tv:n kaiuttimia keskikanavana tekevät HT-A7000:sta moni- ja helppokäyttöisen laitteen, joka kuulostaa upealta.
Ääni & Kuva kiteyttää
Sony HT-A7000 maalaa suuren, kirkkaan ja selkeän äänikuvan ja luo uskottavan surroundin. Valikko on erittäin käyttäjäystävällinen! Subwoofer on lisävaruste, mikä nostaa kokonaishintaa entisestään.
Hinta: 1500 €
Faktat
- HDMI: 2 sisään/1 ulos (HDMI 2.1 eARC)
- Digitaalinen sisääntulo: Optinen
- Analoginen sisääntulo: On
- Verkko: Ei ole
- Langaton käyttö: Bluetooth, Wi-Fi
- Puheohjaus: Ei ole
- Subwoofer: Lisävaruste
- Tuetut formaatit: Dolby Atmos, DTS:X, Sony 360
- Mitat: 130 x 8 x 14 cm
- Väri: Musta
- Verkkosivusto: sony.fi