Marantz on monelle LB Ääni & Kuvan lukijalle tuttu hifimerkki. Vuosien varrella olemme testanneet merkiltä monia tuotteita, usein erinomaisin tuloksin.
Horizon ja Grand Horizon ovat kuitenkin Marantzille uusia aluevaltauksia. Yritys on aina ollut hyvin klassinen hifibrändi, mutta nyt Marantz astuu ensi kertaa lifestyletuotteiden puolelle. Vastassa on esimerkiksi tanskalainen Bang & Olufsen.
Nyt testattava Marantz Grand Horizon onkin nimensä mukainen. Pöytäkaiuttimeksi se herättää aikamoista kunnioitusta: pyöreä, lähes puoli metriä halkaisijaltaan ja reilut parikymmentä senttimetriä syvä kaiutin ei ihan pienelle pöydälle mahdukaan. Eikä ihan himpulalle, sillä kaiutin painaa 21 kiloa. Tukevan pidon varmistamiseksi kaiuttimella on paksu marmorijalusta. Tuote-esitteen mukaan jalusta tulee mukana ”ilmaiseksi”. Itse kaiutin maksaa peräti 6 000 euroa, joten ilmaisuudesta voi toki olla montaa mieltä.
Kaiuttimessa ei juuri näy teknisiä yksityiskohtia. Ledvalonauha osoittaa volyymin lujuuden, ja senkin vain tarvittaessa: Marantz Grand Horizon on varustettu liiketunnistimilla, jotka heräävät ihmisen lähestyessä.
Perinteitä kunnioittaen
Marantz painottaa sitä, miten Grand Horizon seuraa merkin perinteitä. Tämä näkyy muotoilun värivaihtoehdoissa, joista kullanvärinen Marantz Champagne on yksi (muut kaksi ovat musta Midnight Sky ja harmaa Moon Ray). Pyöreä muoto ja etupuolen valorengas muistuttavat Marantzin vuosien varrella nähtyjä tyylikeinoja.
Tosin huomaavatko nuoret ja designtietoiset kuluttajat näitä viitteitä, sillä heitähän Marantz kaiuttimellaan tavoittelee? Kuinka moni mahtaa muistaa ensimmäisen tällaista ”venttiilidesignia” noudattelevan Model 9 -putkivahvistimen vuodelta 1960?
Gallium
Grand Horizonin perustana ovat 370-wattinen vahvistin ja Marantz Rise -niminen tekniikka. Viimeistelystä vastaavat GaN-FET-transistorit eli käytössä on galliumnitridiä vanhanaikaisen piin sijaan. Se on muun muassa nopeampaa ja energiatehokkaampaa, mutta vaikutuksesta äänenlaatuun ei ole tietoa.
Mistään ei selviä, kuinka monelle vahvistinkanavalle 370 watin teho jakaantuu, mutta donitsinmuotoisessa kaapissa on yhteensä kahdeksan kaiutinelementtiä. Kolme diskanttia, neljä täysrekisteriä ja jaettu 8-tuumainen bassokaiutin. Jokaisella on todennäköisesti oma vahvistinkanavansa, jotta stereoefektillä maustettu tilaääni onnistuu. Kaiutin tukee Dolby Atmos -formaatin lisäksi muitakin tilaääniformaatteja.
Marantz Grand Horizonilla on pääsy kaikkeen maailman musiikkin HEOSin kautta. Tietysti musiikkia voi soittaa myös puhelimen kautta, verkkosoittimesta tai HEOS-soittimeen laitetulta levyltä.

Käyttö ja ominaisuudet
Marantz Grand Horizon on suurimpia ja painavimpia testaamiamme pöytäkaiuttimia. Vaikka kaiutin itsessään painaa 21 kiloa, paketilla painoa on peräti 36 kiloa. Kyllä vain: pahvilaatikko painaa 15 kiloa, ja tarvittiin kaksi ihmistä kantamaan jättimäinen laatikko toiseen kerrokseen.
Kun kaiutin maksaa 6 000 euroa, on lupa odottaa paljon. Pakkaussuunnittelussa Marantz on silti ylittänyt itsensä: kaiuttimen pakkaus oli parhaiten suunniteltu ja turvallisin, jonka olen kaikkina vuosinani tekniikkatoimittajana nähnyt!
Ulkokerros on todella paksua ja jämäkkää ruskeaa pahvia. Neljä muovista kantokahvaa toimivat lukkoina. Kun ne poistaa, saa yläosan nostettua pois, jolloin pahvisivut lakoavat auki kuin terälehdet. Sen alta paljastuu toinen, laadukkaampi pahvilaatikko, jonka yläosan saa nyt irti.
Laatikon sisällä on itse kaiutin, joka on pakattu kantokahvoilla varustettuun pussiin. Pussi nostetaan laatikosta paikoilleen, jonka jälkeen vetoketju avataan ja kaunis kaiutin paljastuu.

Marantz Grand Horizon on suunnattu kuluttajille, jotka eivät nauti tuntikausien käyttöönotosta. Heitä varmaan ärsyttäisikin se, miten äärettömän yksinkertaista kaiuttimen käyttöönotto on.
Se tapahtuu HEOS-sovelluksella, ja jos kotona on jo HEOS-laitteita, vie kaiuttimen integroiminen osaksi järjestelmää vain pari minuuttia. Sitten sovellukselle kerrotaan, onko Grand Horizon seinää vasten, nurkassa vai huoneen keskellä, jonka jälkeen laite säätää taajuusvasteen. Huonekorjausta sanan varsinaisessa merkityksessä ei ole, mikä on aika yllättävää tässä hintaluokassa.

Marantz Grand Horizonin äänenlaatu
Hifistinä ja vuosia erilaisia hifilaitteita testanneena en suoranaisesti ole Grand Horizonin kohderyhmää. Minulle äänenlaatu on aina ykkönen ja kiva ulkonäkö vain mukava lisä.
Marantz Grand Horizon on ulkonäöltään erittäin kiva, ja luksusta piisaa muutenkin. Mutta kyllä se myös osaa soittaa musiikkia!
Ensimmäisenä huomaan, että hieman erikoisesta muodostaan huolimatta kaiuttimen sointitasapaino on erinomainen. Kolme diskantin ja ympyrään aseteltujen täysrekisterielementtien sijoittelu yhteisen bassoelementin ympärille voi tuntua hifikontekstissa oudolta, mutta äänikuva on erittäin yhtenäinen. Koheesio on tasolla, jota moni perinteinen lattiakaiutinmalli voi kadehtia. Lisäksi Grand Horizon on tarpeeksi vahva täyttääkseen isonkin olohuoneen äänellä.

Stereoääntä yhdestä kaiuttimesta!
Iso yllätys on kuitenkin stereokuva. Marantz lupaa tilallista sointia, mutta niinhän kaikki pöytäkaiuttimien valmistajat sanovat. Marantz Grand Horizon kuitenkin on ensimmäinen, joka tekee mitä lupaakin: se ei vain levitä ääntä ympäri olohuonetta, vaan soittaa oikeaa ja uskottavaa stereoääntä.
Sijoitin kaiuttimen tasolle takaseinää vasten ja kuuntelin musiikkia parin–kolmen metrin päästä. Vaikutelma oli lähes yhtä hyvä kuin ”oikeilla” kaiuttimilla. Äänikuva ei ole vain leveä, vaan myös tarkka. Grand Horizon luo akustisen lavan, johon soittimet sijoittuvat vakuuttavasti sekä leveys- että syvyyssuunnassa.
Stereokuva on lähes yhtä leveä kuin perinteisillä kaiuttimilla. Ja kuvassa on jopa hyvä syvyysvaikutelma.
Ympäristö vaikuttaa
On mahdotonta olla innostumatta Grand Horizonin stereokuvasta. Mutta temppu onnistuu vain huonetta apuna käyttäen. Kaiutin käyttää nimittäin seiniä ja kattoa äänen heijastamiseen, mikä leventää stereokuvaa.
Se onnistuu vain, jos seinät ovat melko tyhjät ja kaiuttimen molemmilla puolilla heijastuspinta on melko samankaltaista. Jos sijoittaa Grand Horizonin niin, että toisella puolella on seinä ja toisella puolen avoin huone, stereokuva vääristyy. Sama tapahtuu, jos kaiuttimen sijoittaa seinälle, joka heijastaa ääntä heikommin – esimerkiksi kirjahyllyn tai paksujen verhojen viereen. Omassa kuunteluhuoneessani on paljon kirjoja.
Useimmissa olohuoneissa, johon Marantz Grand Horizon ostetaan, tällaista ongelmaa ei varmaankaan ole. Jos esteettisistä syistä pitää suurista avotiloista, joissa lattioilla ja seinillä ei ole mitään, on kaiutinkin parhaimmillaan.
Rentoon musiikinkuunteluun
Lifestylekaiuttimia ei ole tarkoitettu hifinörteille, jotka istuvat olohuoneen ainoassa täydellisesti sijoitetussa nojatuolissa ja kuuntelevat musiikkia kriittisin korvin. Sen sijaan lifestylekaiuttimet sopivat epämuodollisempaan musiikin kuunteluun, ja siinä Marantz Grand Horizon onnistuu erittäin hyvin. Stereokuva ei ole joka kohdassa huonetta samanlainen, mutta koska ääni leviää hyvin huoneeseen ja heijastuu seiniltä ja katosta, pääsee stereoefektistä kuitenkin nauttimaan.
Kilpailijat
Marantz Grand Horizon asettuu hintaluokkaan, jossa kilpailua ei juurikaan ole. Monihuonesoitolla ja suoratoistolla varustetuista designkaiuttimista vain Bang & Olufsen pääsee lähelle. Yhden Grand Horizonin hinnalla saa kaksi Beolab 8 -kaiutinta. Marantz soittaa hiukan vahvemmin, mutta kaikista hienoista teknisistä kikkailuista huolimatta kahdella kaiuttimella saa aina vakaamman stereokuvan. Samalla hinnalla saa myös kaksi Devialet Gold Phantom -kaiutinta, mitä vastaan on vaikea kisata.
Yhteenveto
Marantz Grand Horizonin kaltaista tuotetta pitää arvioida hieman eri kriteerein kuin perinteisiä hifituotteita. Marantz on panostanut hienoihin yksityiskohtiin, jotka eivät suoraan auta parantamaan äänenlaatua, kuten liiketunnistimiin ja valoefekteihin. Pakkaus yksinään maksaa varmasti enemmän kuin moni kiinalainen halpisvahvistin.
Marantz on silti hifimerkki, ja vaikka Grand Horizon ei pystykään kilpailemaan valmistajan saman hintaluokan raskaan sarjan vahvistimien kanssa (ikävöin yhä välillä PM-10:ä), se kuulostaa todella hyvältä. Oikeassa huoneessa se tarjoaa yllättävän avointa ja kaunista stereokuvaa, vaikka onkin vain yksi kaiutin.




