Belkinin halvimmat nappikuulokkeet istuvat yllättävän hyvin. Koukku pitää kuulokenapit tukevasti paikoillaan myös liikkuessa, joten kovassakaan menossa ei tarvitse pelätä kuulokkeiden tipahtamista. Koukkujen kulmaa ei kuitenkaan voi säätää, joten on vain toivottava, että ne sopivat omiin korviin. Omassa tapauksessani istuvuus oli oikein hyvä, mutta muutaman millin poikkeamalla tilanne voi olla aivan toinen.
Hipaisukytkimet toimivat ihan hyvin, ja pidän siitä, että niiden toiminta on selitetty lyhyesti latauskotelon sisäpuolella. Eipähän tarvitse kaivaa käyttöopasta esille joka kerran, kun käyttää kuulokkeita. IPX5-suojausluokituksen ansiosta kuulokkeet päässä voi huoletta lähteä lenkille myös sateeseen.

Belkin Soundform ClearFitin äänenlaatu
Mutta huh, äänenlaadussa ei juuri ole hurraamista. Suurin osa bassosta loistaa poissaolollaan, ja keskirekisteri on niin ohut, että kontrabassokin kuulostaa leikkisoittimelta. Ylemmässä keskirekisterissä sen sijaan on liikaakin energiaa, samoin kuin diskantissa, joka on terävä ja lähes aggressiivinen ja saa korvat väsymään nopeasti.
Kuuntelin erityyppistä musiikkia nähdäkseni, toimisiko jokin toinen genre paremmin. Mutta ei. Jazz soi ohuesti ja elottomasti. Klassisesta on kadonnut kaikki lämpö ja täyteläisyys. Veslemøy Narvesenin upea kontrabasso ei soi lainkaan edukseen. Kun kuuntelen podcastia, jossa vieraat osallistuvat netin välityksellä ohjelmaan, kuulostavat kaikkien äänet niin ärsyttäviltä, etten pysty jatkamaan jakson kuuntelua.

Ja ihan kuin karmeassa äänenlaadussa ei olisi riittävästi, on lisäristinä vielä iso viive videoita katsellessa. Kun katson Netflixiä, kuulen sanat hetken sen jälkeen, kun huulet ovat liikkuneet. Räjähdykset ja muut ääniefektit tulevat huomattavalla viiveellä ruudun tapahtumiin nähden. Ja koska sovellusta eikä säätömahdollisuuksia ole, ei asialle voi tehdä mitään.
Edes kahdeksan tunnin akunkesto kuulokenapeista itsestään ja 18 lisätuntia kotelosta eivät lohduta, kun äänenlaatu on näin huono.

Yhteenveto
Belkin SoundForm ClearFit todistaa, että avointen nappikuulokkeiden hinnalla on raja, jonka alittavat kuulokkeet eivät vain laadullisesti tyydytä. Terävä, ohut ja bassoton sointi tekee näistä kuulokkeista mahdottomat suositella edes podcastien kuunteluun. Hipaisukytkimet on sijoiteltu fiksusti ja akunkesto on kunnollinen, mutta ne ovat laiha lohtu sen rinnalla, että pääasia eli äänenlaatu on näin perustavanlaatuisen epäonnistunutta. Vaikka kuulokkeilla on hintaa vain 50 euroa, on vaikea perustella ostosta, kun niin paljon parempiakin vaihtoehtoja on tarjolla vain hiukan kalliimmalla.

Myös tässä testissä
Creative Outlier Go
Fiksuja ratkaisuja, keskinkertainen ääni
Creative Outlier Go hakee tasapainoa hyvä äänen ja käytännöllisten ominaisuuksien välillä.


Sony LinkBuds Open
Hyvä idea, heikko toteutus
Sony LinkBuds Open -mallin muotoilun ja toimintojen välinen tasapaino on hakusessa.


Huawei FreeClip
Innovatiivinen design kohtaa ylivoimaisen äänen
Vaikuttavaa ääntä tarjoava Huawei FreeClip erottuu joukosta myös muotoilullaan. Vihdoinkin sointi, jollaista olemme tässä hintaluokassa kaivanneet!


Bose Ultra Open Earbuds
Hyvää ääntä kovaan hintaan
Bose on onnistunut tuomaan avoimiin kuulokkeisiin ihmeen: melko vakuuttavan bassontoiston. Kuulokkeet ovat kuitenkin hurjan kalliit.


JLab Flex
Edullinen ja tasapainoinen
Avointen nappikuulokkeiden halpiskategoriassa toimiva JLabs tarjoaa yllättävän kypsää ja tasapainoista sointia sekä elämää helpottavia fiksuja toimintoja.

