Useimmat nykypäivänä myytävät kuulokkeet – ja paljon niitä myydäänkin – ovat tyypiltään aktiivisia ja langattomia. Onneksi tarjolla on silti myös vanhan ajan langallisia kuulokkeita, jotka on tarkoitettu rauhallisiin nautiskeluhetkiin oman kodin rauhassa. Joskus näitä nautiskelukuulokkeita tulee vastaan aika yllättävistäkin paikoista.
Esimerkiksi Sivga Phoenix, joka on kotoisin Kiinan Dongguangista. Vuonna 2016 perustettu yritys valmistaa vain kuulokkeita Sivga- ja Sendy-merkeillä. Me emme kuitenkaan olleet edes kuulleet näistä aiemmin!
Sivga Phoenix on avoin open-ear-malli, joka tuo mieleen klassiset highend-kuulokkeet. Kuulokekupit ovat kiiltäväksi lakattua puuta, verkot mustaa metallia ja sanka mustaa anodisoitua metallia. Sanka ja pehmusteet on päällystetty ulkopuolelta tekonahalla ja ihoa vasten tulevat osat hengittävällä kankaalla.
Kuulokekupeissa on käytetty kiiltäväksi lakattua puuta. Kuva: Sivga
Kokonaisuus näyttää siltä, että hintalapussa seisoisi helposti neljäkin numeroa, jos kuulokkeissa olisi vielä jokin tunnettu logo. Kuuluisaa nimeä ei kuitenkaan ole, ja kiinalaisvalmistajan kuulokkeet maksavat vain murto-osan siitä, mitä tämänkaltaiset kuulokkeet yleensä.
Luksusvaikutelman viimeistelee kuljetuskotelo, joka on päällystetty jämäkällä tekonahalla. Kuulokkeiden muotoa mukaileva kotelo on sinänsä fiksu, mutta näyttää tehdyn ennemmin virtahevon kiveksille kuin kuulokkeille.
Kevyet ja mukavat
Sivga Phoenix on mukava kuin mikä miellyttävien materiaaliensa mutta myös painonsa ansiosta: 296-grammaiset over-ear-kuulokkeet eivät ole välttämättä jokapäiväinen näky. Puisia kuulokekuppeja ajatellen Sivga Phoenix on yllättävän kevyt. Ainoa pieni epämukavuustekijä on kuulokekuppien mataluus, mikä painoi hieman elementtejä suojaavia verkkoja testaajan korvia vasten.
Sivga Phoenix on rakenteeltaan avoin kuten suurin osa highend-kuulokkeista. Usein avointen kuulokkeiden sointi on avoimempi kuin suljetun rakenteen malleilla. Phoenixin elementit ovat perinteistä dynaamista tyyppiä eli kuin minikokoiset kaiutinelementit. Sivga kertoo verkkosivuillaan – kiinalaisvaikutteisella englannillaan – että ääni on ”luonnollinen”, basso ”joustava” ja diskantti ”upea ja raikas” mutta minkäänlaista tarkempaa selitystä sille, miten nämä loisto-ominaisuudet on saavutettu, ei ole tarjolla.
Lue myös: Takstar HF 580 – Kiinalaista halpisluksusta
Kuulokevahvistimelle tarvetta
Verkkosivuillaan Sivga kertoo myös, että 32 ohmin impedanssillaan Phoenix-kuulokkeita voi käyttää kannettavan tai kännykän analogisen ääniulostulon kautta. PC:n ulostulosta saikin helposti riittävästi volyymia, mutta sisäänrakennetulla vahvistimella oli selviä ongelmia hallinnan suhteen. Heti, kun volyymia nosti vähääkään, muuttui sointi epätarkemmaksi basson ja dynamiikkojen osalta. Kun taas yhdistin kuulokkeet NAD C658 -kuulokevahvistimeen, pysyi sointi paremmin kontrollissa.
Sivga Phoenixin äänenlaatu
Ulkoa Sivga siis näyttää highendiltä, mutta miten on äänen laita? Se ei yllä ihan samaan vaikutelmaan, mutta yritys on kyllä hyvä.
Diskantti on varsin eläväinen ja erotteleva, ja yksityiskohdat virtaavat korviin suorastaan painottomina. Mandoliinit ja viulut kuulostavat siltä, että niihin on juuri vaihdettu kielet. Pienen totuttelun jälkeen tuntuu, ettei kaunis diskantti ole aivan yhtä vivahteikas kuin se on kuuluva. Sivgan edulliset kuulokkeet tekevät tässä kuitenkin parempaa työtä kuin useimmat tämän hintaluokan kuulokkeet!
Keskirekisteri on oikein vivahteikas. Laulu erottuu äänikuvasta selkeästi ja eri lauluäänet on helppo erottaa esimerkiksi Hamilton-musikaalin Right Hand Man –kappaleessa, jossa Lin-Manuel Miranda, Christopher Jackson ja Leslie Odom Jr. vuorottelevat ja laulavat päällekkäin. Myös Disturbedin Sound of Silence -kappaleen laulukerrokset erottuvat hienosti.
Sivga itse kuvailee bassoa sanalla ”suitable” eli sopiva. Vaikea sanoa, onko kyseessä käännöskukkanen vai rehellisyys, mutta tässä tapauksessa kuvaus toimii hyvin. Basso täyttää tehtävänsä, etenkin huokean hinnan huomioiden. Se ei kuitenkaan yllä muiden rekisterien tasolle.
Bassossa hyvää on se, että sitä on riittävästi. Se on myös huonoa. Rytmi pysyy hyvänä, mutta yläbasso vie huomion syväbassolta ja etenkin mieslaululta, joka näyttäytyy tämän vuoksi vetäytyneeltä.
Edellä mainitut seikat voivat kuulostaa kovinkin kriittisiltä, mutta yleisesti ottaen äänenlaatu on oikein hyvä ja etenkin jos ajattelee hintaa. Hieman maltillisempi bassotoisto olisi kylläkin kohentanut kokonaisuutta.
Yhteenveto: Sivga Phoenix
Sivga Phoenix näyttää paljon kalliimmalta kuin onkaan, ja myös tuntuu laadukkaalta ja ylelliseltä. Puiset kuulokekupit ja miellyttävä ja vivahteikas äänentoisto tuovat elämään ripauksen highendiä huokeaan hintaan.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kohtaamme yllättävän hyvät kuulokkeet tuntemattomalta kiinalaisvalmistajalta. Takstar HF 580 -planaarikuulokkeet ovat tästä ilmiöstä oiva esimerkki. Sivga on kuitenkin sitäkin koherentimpi. Toki Phoenixilla on heikkoutensakin, mutta tähän hintaan se on täydellinen vaihtoehto rentouttavaan nojatuolikuunteluun.
Ääni & Kuva kiteyttää
Avoin ääni ja erotteleva diskantti. Todella tyylikäs ja laadukas rakenne. Yllättävän edullinen hinta. Basso on turhan päällekäyvä.
Hinta: 300 €
Faktat
- Tyyppi: Avoin, over-ear
- Elementit: 50 mm
- Taajuusalue: 20–20 000 Hz
- Liitännät: 3,5 mm minijakki (6,3 mm:n adapteri)
- Impedanssi: 32 ohmia
- Paino: 295 g
- Verkkosivusto: sivgaaudio.com