Kun Shure lanseerasi ensimmäiset vastamelukuulokkeensa, Aonic 50 -mallin, olin riemuissani. Niissä on todella hyvä ääni, taajuuskorjain sovelluksessa sekä loistava istuvuus. Vastamelu on sinne päin, mutta ihan toimiva. Shure osui ensi yrittämällä maaliin.

Silloin kuulokkeiden suurin puute oli se, ettei niitä saanut taitettua kasaan. Niissä ei ollut myöskään puheohjausta, vaikka itselleni se ei olekaan erityinen kriteeri.

Joidenkin makuun Aonic 50 oli liian kallis, sillä niiden hinta lanseeraushetkellä oli reilut 400 euroa. Ja vaikka niissä oli paljon hyvää, tuli niille miinusta pikalatauksen puuttumisesta.

Aonic 40 -malliin Shure on korjannut edellisen mallinsa puutteita, joten uutuus vaikuttaa kokonaisvaltaisemmalta kuin edeltäjänsä. Ne voi taittaa kokoon ja ne vievät vähemmän tilaa. USB-C:n kautta onnistuu vartin pikalataus, jolla saa viisi tuntia soittoaikaa. Ei hullumpaa! Edeltäjänsä tapaan Aonic 40 tukee multipointia eli kahden Bluetooth-laitteen yhdistämistä samanaikaisesti.

Kokoa on saatu pienemmäksi kutistamalla elementit 50-millisistä 40-millisiin. Toisaalta akunkesto on kasvanut 20 tunnista 25 tuntiin.

Aonic 50 hivelee hififaneja Sonyn LDAC-koodekilla, joka tarjoaa parasta mahdollista äänenlaatua Bluetoothin kautta. Aonic 40 tyytyy aptX HD -koodekkiin, joka sekin on vallan hyvä.

Käyttö ja istuvuus

Aonic 50 istui korvien ympärillä kuin unelma, mutta Aonic 40 tuntuu hiukan puristavan. Etenkin lukulasien kanssa tunne äityy helposti epämiellyttäväksi. Kuulokepehmusteet ovat litteämmät ja kovemmat kuin aiemmin. Laseja käyttäessä myös bassontoisto tuntuu heikkenevän, sillä pehmuste ei tiivisty yhtä hyvin päätä vasten. Niinpä suosittelenkin silmälasien käyttäjille mieluummin Aonic 50 -mallia tai jotain muuta.

Kuulokkeet ovat melko helppokäyttöiset fyysisten nappien ansiosta sen sijaan, että niissä olisi hipaisukytkimet. Monella napilla on kuitenkin monia eri toimintoja sen mukaan, kuinka monta painallusta tehdään tai kuinka pitkään nappia painetaan. Niiden käyttöä voi opetella ShurePlus Play -sovelluksen pitkästä listasta. Henkilökohtaisesti pidän musiikin ohjausta ja muuta turhan monimutkaisena itse kuulokkeista, joten ohjaan yleensä kaikkea puhelimesta.

Vastamelu

Vastamelua ja ympäristöääniä voi säätää portaittain, mutta itse suosin maksimiasentoa kummassakin. Musiikin sointi ei merkittävästi kärsi näiden toimintojen ollessa päälle, mutta kuten tavallista, äänenlaatu on dynaamisempi ja hallitumpi, kun ne ottaa pois päältä.

Testin aikana sovellus kadotti useampaan kertaan yhteyden kuulokkeisiin etenkin, jos poistuin puhelimen kantavuusalueelta ja tulin sitten takaisin. Bluetooth-yhteys siis kyllä palasi ja musiikki jatkoi soittamistaan, mutta sovellus ei löytänyt kuulokkeita, joten asetusten tekeminen ei onnistunut.

Puheluiden laatu

Jos näitä kuulokkeita käyttää puheluihin ja etätapaamisiin, kuulee vastaanottaja puheen hyvin. Oma ääneni toistui vastaanottajalle kirkkaammin kuin vaikkapa Sony WH-1000XM4 -kuulokkeilla. Shure siis pärjää aika kovia tekijöitä vastaan tällä saralla!

Shure Aonic 40:n äänenlaatu

Aonic 40 kuulostaa todella puhtaalta ja miellyttävältä, ja musiikki toistuu uskottavasti. Basso ei liioittele, vaan pysyy hyvin kontrollissa ja seuraa rytmejä tarkasti.

Father John Mistyn kitara soi puhtaasti countryballadissa Goodbye Mr Blue, ja etenkin ylärekisterissä se soi kauniisti bändin kanssa. Basso ei ole tuhdeimmasta päästä, mutta kuulostaa luonnolliselta ja aidolta. Myös Father Johnin laulu soi kirkkaana. Keskireksiteristä puuttuu hiven volyymia Aonic 50 -malliin verrattuna.

Cody Fryn orkesteriversio Eleanor Rigbystä toistuu ilmavien viulujen ja moitteettoman basson saattelemana. Keskirekisteri olisi jälleen saanut olla vahvempi, jotta puhallinsoittimet ja Fryn laulu olisivat nousseet paremmin esiin.

Taajuuskorjain

Onneksi sovelluksesta löytyy taajuuskorjain. Tarjolla on valmiita asetuksia ja nelikaistainen parametrinen EQ. Ei ehkä kuulosta järin edistykselliseltä, mutta sillä saa valittua neljä taajuutta ja asetettua Q-arvon välille 0,8–4 oktaavia. Toisin sanoen voi valita, kuinka laajaa taajuusaluetta säädetään.

Olin aika tyytyväinen ääneen jo ennen säätöä, mutta sain sen vielä paremmaksi hienosäätämällä. Nostin keskirekisteriä ja pehmensin hiukan s-äänteitä. Joissain levytyksissä symbaalit ja sibilantit toistuvat melko kovina, mikä vain pahenee, jos keskirekisteriä nostaa tekemättä muita korjauksia. Tässä tapauksessa korjailin 6 kHz:n kohdalta. Ja koska näpelöin ääntä joka tapauksessa, nostin vähän bassoa saadakseni lisää vauhtia työpäivään.

Päädyin seuraaviin säätöihin taajuuskorjaimessa:

1. (low shelf): 100 Hz, +3 dB, 0,8 oktaavia
2. (parametrinen): 1 000 Hz, +4 dB, 4 oktaavia
3. (parametrinen): 6 300 Hz, –3 dB, 1 oktaavi
4. (high shelf): 10 000 Hz, +3 dB, 3 oktaavia

Ja katsopa ihmettä, nyt kaikki toimii! Yhtäkkiä Father John Mistyn laulu tulee hienosti esiin äänimaisemasta ja kitaran sointirakenne selkeytyy.

Valorantin ja Grabbitzin likainen industrial-henkinen elektrobiisi Die For You kuulostaa kivenkovalta, jossa laulu korostuu, basso on syvä ja arpeggio porautuu korvakäytävään mitä upeimmin. Muhkeaa menoa!

Uskokaa kun sanon: tekemieni säätöjen kanssa tämän parempaa ääntä ei tässä hintaluokassa löydy. Musiikin kuuntelu on ilo: ääni soi kirkkaasti, puhtaasti, dynaamisesti ja dramaattisesti. Se ei ole lainkaan terävä, ja silti erotteleva ja vivahteikas. Aonic 40 ei jää kauas Aonic 50:stä!

Kilpailijat

Tässä hintaluokassa kilpailua riittää. JBL Tour One voi kuulostaa taajuuskorjainsäädön jälkeen melkein yhtä hyvältä, mutta toisaalta ilman säätöä ne eivät kuulosta erityisen hyvältä. Jos ei jaksa säätää EQ.ta, kuulostaa Aonic 40 tehdasasetuksillaankin paljon paremmalta. JBL toisaalta toimii silmälasien kanssa paremmin, sillä siinä on paksummat pehmusteet.

Yamaha YH-E700A:n ääni on kovempi, vaikka joidenkin makuun bassoltaan turhankin reipas (minusta ei). Yamahan vastamelu on huonompi kuin Shurella, eikä sen ääntä voi säätää.

Sony WH-1000XM4 on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa ja siksi sen hintakin on tullut alas Aonic 40:n tasolle. Sonyn vastamelu on ylivoimainen, mutta en ole saanut niistä yhtä hyvää ääntä kuin Aonic 40:stä.

Kuva: Shure

Yhteenveto: Shure Aonic 40

Shuren edullisin vastamelukuuloke on monin paikoin parempi kuin valmistajan huippumalli: uutuuden voi taittaa kasaan ja pikalatauskin onnistuu.

Kuulokkeet ovat helppokäyttöiset, mutta istuvuus kärsii turhan kovista pehmusteista. Ne saisivat olla paksummat tai pehmeämmät. Silmälasien kanssa pehmusteet vuotavat ääntä.

Jos ei käytä silmälaseja, voi vain nauttia Aonic 40:n äänestä. Ne kuulostavat tehdasasetuksillaan erittäin hyvältä ja sovelluksen taajuuskorjaimella äänen saa hienosäädettyä vielä paremmaksi.

Vastamelu on vallan toimiva, samoin kuin puheluiden äänenlaatu.