Asus ROG Delta kuuluu Asuksen premium-pelimallistoon. Kalliimpiakin malleja löytyy, kuten valtavat ROG Centurion -kuulokkeet, joissa on kymmenen elementin ansiosta oikea surround. ROG Deltassa on kuitenkin Hi-Res-ääni.
Kuulokkeiden kuppien kiinnikkeet ovat muovia. Ne tuntuvat hieman tiukoilta, utta pitävät painon alhaalla ja lisäävät istuvuutta. ROG Delta istuukin päässä mukavasti. Mukana tulee kahdet korvatyynyt: tekonahkaiset, jotka tuntuvat siltä kuin istahtaisi Mersun kyytiin, ja verkkarikankaiset kesäkäyttöä ajatellen.
Useimmat USB-kuulokkeet toimivat vain PC:llä. Asus on valinnut USB-C-liitännän, jonka ansiosta kuulokkeet toimivat myös Macin, PS4:n, Nintendon ja kännyköiden kanssa. Mukana tulee tietenkin adapteri tavallista USB:tä varten.
Sisäänrakennettu DAC on ESS:n Saber 9218, ja Asus on päättänyt käyttää peräti neljää DA-muunninta. Vaikka kohinanpoistoluku -127 dB näyttää paperilla hyvältä, on epätodennäköistä, että eroa oikeasti huomaa pelikuulokkeissa. Joka tapauksessa volyymin pitäisi olla riskialueella, jotta kohinaa kuulisi taistelukentällä silmänräpäyksen kestävän hiljaisuuden aikana.
Näyttäviä speksejä tärkeämpää onkin ääni itse. Siinä Asus ROG Delta on yksi parhaimpia. Jos testi keskittyisi hifiin, ylistäisimme kevyttä ja vivahteikasta puheentoistoa. Peleissä se ei ole niin tärkeää, mutta kuulokkeet onnistuvat luomaan vaikutelman siitä, että seisoo keskellä taistelukenttää.
Johtopäätökset
Asus ROG Delta on tyylikäs malli, jonka hinta jää juuri alle highend-tason mutta jossa kuitenkin on huippulaadukas High-Res-ääni. Istuvuus on miellyttävä (ei tosin Razerin ja Steelseriesin luokkaa). Laaja valikoima yhteensopivia laitteita ja kuppien RGB-valot viimeistelevät hienon listan ominaisuuksia.

Ääni & Kuva kiteyttää
Tyylikäs design, RGB-valot ja surroundääni Hi-Res-resoluutiolla. Toimii monilla alustoilla. Eivät toimi Xboxin kanssa.
Hinta: €
Faktat
Yhteensopivat laitteet: PC/Mac, PS4, Nintendo Switch, kännykkä
Tyyppi: Over-ear, suljettu
Elementit: 50 mm
Taajuusalue: 20–40 000 Hz
Liitännät: USB-C/USB
Lataus/akunkesto: –
Valot: RGB
Verkkosivusto: asus.com
Hinta: 200 €