Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video

TESTISSÄ: 3 siirrettävää ilmastointilaitetta

Kesäöiden pelastajat

Ilmastointilaite voi olla myös liikuteltavaa mallia. Helleöistä selviää nykyään sovelluksen ja puheohjauksen avulla – kunhan kaikki toimii niin kuin pitäisi, siis.

/ 12.08.2025 - 13:45
3 siirrettävää ilmastointilaitetta

Kuljetusyhtiön kuriiri sen sanoi: ulkona oli 13 astetta ja vihmoi, joten mihin ihmeeseen tarvitsisin ilmastointilaitetta?

Pohjoismaissa suhde ilmastointilaitteisiin on erilainen kuin muualla Euroopassa. Emme ole tottuneet jäähdyttämään asuntojamme. Päinvastoin: keskitymme lämmittämään niitä tehokkain lämpöpumppujen avulla.

Ilmastointilaitteissa on kuitenkin etunsa helleputkien yleistyessä ja muutenkin. Laite kierrättää ja jäähdyttää sisäilmaa, ja edistykselliset mallit huolehtivat myös korvausilmasta. Ja se jos jokin on iso etu, kuten minulle testin aikana selvisi.

Testin kolme vertailtavaa laitetta Electroluxilta (vasemmalla), Wilfalta (keskellä) ja Wood’silta (oikealla). Vertailussa arvioitiin etenkin älytoimintoja, viilennyskapasiteettia ja muotoilua. Kuva: Natasja Broström

Hassua kyllä, kaikki testin laitteet ovat pohjoismaisten valmistajien tuotteita. Yksi on norjalainen (Wilfa) ja kaksi ruotsalaisia (Electrolux ja Wood’s).

Kaikki kolme valmistajaa kutsuu laitettaan liikuteltavaksi, mihin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. Laitteissa on pyörät eivätkä ne vaadi kiinteää asennusta. Siihen liikuteltavuus sitten loppuukin.

Ilmastointilaite vaatii vähintään neliömetrin verran tilaa ja 50 senttimetriä vapaata tilaa sen ja seinän väliin laitteen lämpenemisen ja siihen kiinnitettyjen letkujen vuoksi.

Testistä

Laitteet saivat todistaa kykynsä kuukauden ajan. Niitä arvioitiin toiminnallisuuden, tehokkuuden ja käyttäjäystävällisyyden perusteella. Ennen kaikkea kyse on tietysti sisäilman laadusta: tarjoaako laite hyvää vastinetta rahoille?

Kippi-ikkunan puitteeseen laitettiin tarranauhaa ja vetoketjulla varustettu tiivistemuovikalvo. Tiiviste pitää yleensä ostaa erikseen. Kuva: Natasja Broström

Jokainen malli kävi vuorollaan samassa huoneessa kallistettavan ikkunan vieressä. Huoneesta johdettiin lämmin ilma joustavan putken kautta ikkunasta ulos. Ikkunassa oli tarranauhalla kiinnitettävä tiiviste, joka estää kuumaa ilmaa pääsemästä takaisin sisään.

Letkut kiinnitettiin paikalleen kiinnikkeellä, joka oli puoliksi avonaisen ikkunan alareunassa. Tällainen asennustapa ei ole aivan välttämätön, mutta sillä saa paremman tehon viilennykseen – Electroluxin mukaan tiivistetty letkuasennus tekee jäähdytyksestä 28 prosenttia tehokkaampaa.

Letkun suukappale kiinnitettiin kiinnikkeeseen, joka oli avoimen ikkunan alareunassa. Sen jälkeen tiiviste suljettiin vetoketjulla. Kuva: Natasja Broström

Yleensä ikkunatiiviste pitää ostaa erikseen. Joissain tapauksessa (kuten Electroluxilla) myös kiinnike on hankittava erikseen. Sellainen voi maksaa monta kymppiä.

Jäähdytystä, kosteudenpoistoa vai raikasta ilmaa?

Kaikki testin laitteet voivat jäähdyttää, kuivattaa ja tuulettaa. Woods AC Cortina 12K AirSwitch osaa myös huolehtia korvausilmasta.

Testin referenssitilana toimi 14,6-neliöinen makuuhuoneeni. Auringon laskettua kesällä huone on kuin sauna, sillä asuntoni on ylimmässä kerroksessa ja paksut seinät imevät koko päivän kuumuutta.

Pienessä huoneessa on helppo testata, kuinka nopeasti testilaitteet jäähdyttävät. Etenkin AirSwitch oli tehokas ja onnistui viilentämään huoneen (ja pitämään sen viileänä) alle tunnissa.

Pienissä tiloissa sama jäähdytetty ilma kuitenkin vain kiertää. Aamuisin heräsin pieneen päänsärkyyn ja vienosti ummehtuneeseen hajuun. Kaikki kolme laitetta pystyvät jäähdyttämään huomattavasti makuuhuonettani isompia tiloja, ja niin niitä kannattaakin käyttää, jotta sisäilma pysyisi hyvänä.

Plussia ja miinuksia

Äänitason suhteen laitteissa on melkoisia eroja. Paperilla äänitaso voi vaikuttaa maltilliselta, mutta olla käytännössä kuitenkin ärsyttävä, kun yrittää nukkua. Se kannattaa siis huomioida, jos on sijoittamassa laitetta makuuhuoneeseen, työhuoneeseen tai muualle, missä pienikin humina voi olla häiritsevää.

Jotkut ilmastointilaitteet vaativat enemmän tilaa eivätkä ole järin siirreltäviä. Wood’sin testimalli tarvitsi kaksi letkua AirSwitch-toimintoa varten. Kuva: Natasja Broström

Testin perusteella voin todeta, että myös sovelluksella, käyttöönotolla, toiminnoilla ja muotoilulla on väliä. Onko laite helppo asentaa, entä siirtää? Toimiiko sovellus? Sovellus ei ole mitenkään välttämätön, mutta asetusten tutkiminen ja laitteen käyttäminen puhelimen näytöltä on selkeämpää. Puhelimen näyttöä näkee lukea pimeässäkin.

Woods AirSwitch oli testin suurin laite, mutta siitä oli myös hyötyä. Jos on paljon tilaa käytössä ja on valmis tekemään valmisteluita ennen laitteen saamista paikoilleen, saa nauttia ulkoa otetusta raikkaasta ilmasta, jonka ansiosta sisäilma on hyvää. Siksi Wood’s AirSwitch (heikkouksistaan ja vaativasta asennuksestaan huolimatta) on myös vertailumme voittaja.

Wilfa Chill 12 Connected (AC2B 12000C)

Jäähdytystä yksinkertaisesti ja fiksusti

Wilfan kompaktia ilmastointilaitetta on helppo siirrellä. Älytoiminnot ovat huippuluokkaa, mutta jäähdytys ei yllä samalle tasolle.

Helppo siirrellä. Vain yksi joustava letku. Muotoilultaan kompakti. Lämpötilanäyttö edessä. Wifi ja sovellus. Puheohjaus.
Melko äänekäs. Edessä palaa aina valo. Ei käytä ulkoilmaa jäähdytykseen. Huoneen ilma ei vaihdu.
Lue koko testi

Wood’s AC Cortina 12K AirSwitch (WAC1205G)

Raikasta ilmaa

Wood’sin siirrettävä ilmastointilaite on entistä kevyempi ja hiljaisempi. AirSwitch-toiminnosta on iso ilo, mutta laite vaatii kärsivällisyyttä ja sorminäppäryyttä.

Hiljainen. Ottaa raitista ilmaa ulkoa. Energiatehokas. Tehokas jäähdytys ja hyvä ilman kierrätys. Helppo käyttää selkeän ohjauspaneelin ansiosta.
Käyttöönotto vie aikaa. Hankala siirrellä. Vaatii vähintään yhden neliömetrin tilaa. Kaukosäätimessä ei ole taustavalaistusta. Ei wifiä, ei sovellusta.
Lue koko testi

Electrolux Comfort 600 BTU 12000 (EXP34U339CW)

Miellyttävää viilennystä kuumiin öihin

Electrolux Comfort 600 jäähdyttää nopeasti eikä ole kovin äänekäs. Sovellus on epäluotettava, joten kannattaa varautua manuaaliseen käyttöön.

Levittää ilman tilaan hyvin. Yksinkertainen ja selkeä ohjauspaneeli. Hiljainen.
Epäluotettava sovellus. Ohjauspaneelin napit ovat oudon pehmeät ja ikoneita on vaikea nähdä hämärässä.
Lue koko testi
Natasja Broström
Natasja Broström (f. 1971): Journalist på L&B Home. Natasja begyndte på Politikens IT-tillæg i 1990’erne. Herfra gik turen via fagblade, magasiner og aviser, hvor Natasja skrev om blandt andet it og nørdkultur. Fra 2002 har Natasja været på Datatid Techlife, siden IT-journalist inden for smart living og brevkasseredaktør på Alt om Data.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Älykäs ovikello ainutlaatuisin ominaisuuksin

Vertailussa kohtuuhintaiset kahvikoneet

Kahvinkeittimen ja kahvimyllyn nerokas liitto

Tyylikästä ja huomaamatonta valaistusta

Ei paremmasta väliä

Helposti ladattavat patterit

Kotitekoista pastaa automaattisesti

Yleiskone tahrojen poistoon

Grilli mukaan retkelle

Lähes täydellinen

Kuivausrumpu, joka keskittyy yksityiskohtiin

Kodinhoitohuoneen uusi innovaatio

Ääni & Kuva
Scroll to Top