Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video

Uutinen

Samsung vahvistaa: QD-OLED tulee Pohjoismaihin

Samsungin OLED-televisiot ovat pian todellisuutta: Suomeen ensimmäinen malli saadaan loppukeväästä 55- ja 65-tuumaisena.

/ 19.03.2022 - 08:00
Samsung vahvistaa: QD-OLED tulee Pohjoismaihin

Samsungin QD-OLED on ollut viime aikojen kiinnostavimpia tv-uutisia, mutta Samsung itse on ollut vaitonainen mahdollisesti mullistavasta televisiostaan.

Nyt korealaisvalmistaja on vihdoin avannut suunsa ja kertonut tiedotteen välityksellä, että OLED-mallit ovat todellisuutta, ja ensimmäinen nähdään Pohjoismaissa muutaman kuukauden sisällä!

Samsung OLED (S95B)

Aivan uusi QD OLED-televisio oli tarkoitus julkistaa vuodenvaihteessa CES2022-messuilla, mutta juuri ennen esiripun nostoa tv poistettiinkin lavalta. Sen jälkeen keskustelu mallien olemassaolosta on käynyt vilkkaana, mitä nyt valmistaja itse on pysynyt hiljaa.

QD OLED ovat aivan uudenlainen highend-luokan kuvatekniikka, joten oli toki luonnollista, ettei Samsung halunnut viedä huomiota muilta televisioiltaan, kuten suositulta The Frame -mallistoltaan ja Neo QLED -tekniikalta.

QD OLED
QD OLED-tekniikka on Samsung Displayn kehittämä. Kuva: Samsung

Tiedotteessa QD eli Quantum Dots on jätetty pois, ja puhutaan vain OLED-mallista. Tiedotteen mukaan malli on varustettu yrityksen omalla Neural Quantum Processor 4K -videoprosessorilla, Tizenin älytelevisioalustalla ja Object Tracking Sound -äänellä. Myös Q-Symphonylle ja Dolby Atmokselle on tuki. Tiedämme jo, että mallissa on neljä HDMI 2.1-sisääntuloa.

S95 hyödyntää samaa Neural Quantum -kuvankäsittelyä kuin Samsungin Neo QLED -lippulaivamallit. Tiedotteessa mainitaan ominaisuudet OLED brightness booster ja Perceptional colour mapping, joiden pitäisi tehdä efekteistä kirkkaampia ja tarkempia sekä väreistä realistisempia.

QD-OLED-teknologiasta saimme jo esimakua Sonyn A95K-mallin muodossa, ja onkin jännittävää nähdä, mitä Samsung saa aikaiseksi oman tekniikkansa kanssa – kerromme heti, kun saamme testikappaleen käsiimme!

Samsung S95B front 989x664 1 Samsung S95B front left 989x664 1 Samsung S95B side 989x717 1
<
>
Samsung S95B edestä. Televisiota kutsutaan nyt vain OLEDiksi eikä enää QD-OLEDiksi. Kuva: Samsung

Hinta ja saatavuus

Samsung S95B tulee Pohjoismaihin toisen vuosineljänneksen aikana ja on saatavana 55- ja 65-tuumaisena. Paikallisia hintoja ei vielä ole julkistettu, mutta valmistajan amerikkalaisilla sivuilla 55-tuumaisen hinnaksi ilmoitetaan 2 200 dollaria ja 65-tuumaisen 3 200 dollaria. Saatavuuspäiväksi on kerrottu 15.4. Vaikuttaa siis siltä, että Samsungin OLED saattaa olla hieman edullisempi kuin ajattelimme, ja päätyy samaan hintaluokkaan kuin parhaat Neo QLED -mallit. Tulee olemaan kiinnostavaa verrata näitä keskenään!

Audun Hage
(s. 1981): Toimituspäällikkö. Audun palkattiin LB-toimitukseen 2004, ja hän on ollut mukana kehittämässä LB:n printtiä ja verkkosivustoa. Laatutietoinen Audun tunnetaan erittäin herkkäkorvaisena ja tarkkasilmäisenä journalistina, joka vastaa LB Ääni & Kuvan televisiotesteistä ja tarkistaa toimituspäällikkönä kaikkien muidenkin toimittajien artikkelit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Marimekkoa kehyksiin

Vuoden jännittävimmät televisiot

Kaareva 8K-tv 65-tuumaisena - onko näitä pian joka kodissa?

Lisää Hue-valaistuja Samsungin televisioita?

LG kahmii tunnustusta innovaatioistaan

Black Weekin muikeimmat tv-löydöt

Ääni & Kuva
Scroll to Top