Valitsimme: Vuoden parhaat televisiot 2020-2021
Leffateatteri olohuoneessa
Logg inn for å lagre favoritter

Tänä vuonna kotona viihtyminen on ollut ehkä tärkeämpää kuin koskaan. Koronan myötä elokuvateatterit, teatterit ja keikkapaikat ovat joutuneet rajoittamaan toimintaansa ja jopa kokonaan sulkemaan ovensa. Niinpä moni on etsinyt tapoja parantaa oman kotinsa viihdetarjontaa – siinä uusi televisio on usein ensimmäisenä ostoslistalla.
Myös katselutapamme ovat murroksessa: suoratoistopalvelujen lisääntyessä yhä useampi katsoo lineaarisen television sijaan Netflixiä, HBO:ta ja Disney+:aa. Tämä taas asettaa laitteelle vaatimuksia erilaisten alustojen tukemiseen.
Iso ja tarkka kuva
Kun elokuvasta tai lempisarjasta haluaa saada parhaan mahdollisen ilon irti, ei juuri mikään voita isoa ja laadukasta televisiota. Kuvan terävyys, kontrasti ja kunnon kuvakoko (70-80 tuumaa tai jopa enemmän) saavat elämyksen muistuttamaan yhä enemmän elokuvateatterin luomaa tunnelmaa.
4K, HDR, kontrasti
4K-resoluutio (3840×2160) on nykyään standardi, ja highend-luokassa katsotaan jo 8K-kuvaa. Nykypäivän HDR-videostandardi (High Dynamic Range) on myös laajassa käytössä, mutta eroja kuvanlaadussa eri televisiomallien välillä on yhä.
OLED vai LCD?
Televisiota valitessa pitää valita erilaisten paneeliteknologioiden väliltä. OLED liitetään usein erinomaiseen kuvanlaatuun, mutta LCD on edelleen yleisin paneeli hyvän hintansa vuoksi. Parhaat LCD-mallit suoralla ledtaustavalaistuksella ovat kuvanlaadultaan verrattavissa OLEDiin, joissain tapauksissa ne voivat olla parempiakin.
Helppokäyttöisyys
Saumaton käyttäjäkokemus on ehdoton vaatimus: televisio pitäisi saada helposti liitettyä pelikonsoliin ja näyttää kuvia kännykästä isolla ruudulla. Suoratoistopalveluiden käytön tulisi myös onnistua yksinkertaisesti.
Niinpä tv:n käyttöliittymälle valikkoineen ja kaukosäätimineen on aikamoiset vaatimukset! Television pitää käynnistyä heti ja vaihtaa tv-ohjelmien ja striimaussisältöjen välillä näppärästi. Puheohjaus ja älykoti-integraatio ovat jatkuvasti tärkeämpiä. Monet tv-valmistajat hyödyntävät Googlen Android-käyttöjärjestelmää, kun taas osa luottaa omiin alustoihinsa. Käyttäjäystävällisyydessä voi siis olla valmistajien kesken isoja eroja, ja kannattaa ainakin tarkistaa, mitkä sovellukset ovat televisiossa valmiina – omien suosikkien on syytä löytyä helposti!
Tässä esitetyt hinnat ovat alkuperäisen testin julkaisuajankohtana vallinneita markkinahintoja. Kuten aina, suosittelemme tarkistamaan päivän hinnan ja erilaiset kampanjat ennen kuin hankit suosittelemamme television.
Vinkit television valintaan
Valitse sopiva koko
Ensin on päätettävä, minkä kokoista ruutua on vailla. Klassinen ensiostajan virhe on hankkia liian pieni televisio. Nykyaikainen litteä televisio sietää katselua lähietäisyydeltäkin, ja 4K- ja 8K-malleissa isompi on aina parempi. Jos haluaa optimoida leffateatterifiiliksen, kannattaa tuumakoko valita television ja sohvan väliltä, kas näin:
Esimerkkejä sopivan kokoisista televisioista tilaan nähden
Etäisyys |
Television koko |
0,5-1 m |
43-50 tuumaa |
1-2 m |
50-55 tuumaa |
2-3 m |
55-65 tuumaa |
3-4 m |
65-75 tuumaa |
4-5 m |
75-85 tuumaa |
5-6 m |
85-100 tuumaa |
Valitse oikea tyyppi – LCD-LED, OLED ja 4K/8K
Mihin televisiota käytetään eniten? Tavalliseen tv-ohjelmien katseluun, pelaamiseen vai tunnelmallisiin elokuvailtoihin? Kun tietää, mitä katselee, on helpompi valita sopivimmat ominaisuudet. Jos katsoo esimerkiksi paljon sarjoja ja elokuvia, on kuvanlaatu ja siinä etenkin hyvä kontrasti ja musta ykkösasia. Jos taas on penkkiurheilija, on kiinnitettävä huomiota liikkeiden sulavuuteen. Pelaajia kiinnostaa puolestaan mahdollisimman lyhyt viive (”input lag”). Ja mitä isompi televisio, sen tärkeämpää on kuvan terävyys ja korkea resoluutio.
Mieti sijoittelua ja valaistusta
Minne televisio sijoitetaan? Jos katselee tv:tä paljon päivänvalossa, on kirkas ja mieluiten mattapintainen televisio paras. Hyvin kiiltäväpintaiset ruudut heijastelevat helposti ympäristöään.
Älä unohda ääntä
Ääni on puolet elämyksestä, ja litteissä televisioissa äänikin on valitettavasti useimmiten litteä. Jos haluaa kuulla puheen, musiikin ja ääniefektit mahdollisimman selkeinä, kannattaa panostaa televisioon, jossa on laadukkaat kaiuttimet. Toinen vaihtoehto on varustaa tv soundbarilla tai muilla ulkoisilla kaiuttimilla.
Liitännät (HDMI)
Jos aikoo kytkeä televisioonsa paljon lisälaitteita, on syytä tarkistaa, että liitännät riittävät. Neljä HDMI-sisääntuloa on aika lailla standardi, mutta joissakin malleissa on vain kolme. Jos suunnitelmissa on käyttää esimerkiksi PlayStation 5:ä tai Xbox Series X/S:ää tv:n kera, on hyvä varmistaa, että televisiossa on peliominaisuuksia tukeva HDMI 2.1.
Huom! Muista myös, että äänenpalautuskanavan (ARC/eARC) kautta kytketty soundbar vie yhden HDMI-paikan.
Sony XH80 (KD-65XH8096)
Samsung The Frame QE55LS03T (2020)
LG NANO 90 (65NANO906)
Samsung Q95T (QE65Q95T)
LG OLED CX (OLED65CX6LA)
Panasonic HZ1000
Panasonic HZ2000 (TX-65HZ2000E)
Samsung QE75Q800T
Sony KD-85XH9505
Samsung Q950TS (QE75Q950TS)
Voittaja Vuoden parhaat televisiot 2020-2021
TCL C815 (65C815)

Kiva kokemus edullisesti
TCL tykkää tehdä asioita toisin kuin muut televisiovalmistajat. Kiinalaisbrändin design on usein erottuvampaa ja ominaisuuksia pidempi lista kuin saman hintaluokan muilla laitteilla.
Uudessa C815-mallissa on 4K-LCD-paneeli ja tämän päivän Android-älyominaisuudet sekä tuki Dolby Visionille ja Dolby Atmokselle. Lisäksi siinä on Onkyon integroitu äänijärjestelmä.
Kuvanlaatu
TCL:ssä on useita kuva-asetuksia. Elokuva-asetus on paras neutraalin ja luonnollisen kuvan ystäville. C815:n kuva on erittäin puhdas, kirkas ja kontrasiltaan täyteläinen – vaikuttavaa.
Kokonaisuutena olemme erittäin tyytyväinen kuvanlaatuun etenkin hinnan huomioiden. Kaikkea ei kannatakaan odottaa saavansa tässä hintaluokassa: kalliimpiin, suoralla ledtaustavalaistuksella varustettuihin malleihin verrattuna on TCL:n kirkkaus maltillinen 400 nitiä. Mistään valotykistä ei siis ole kyse HDR-kohtauksia ajatellen, mutta useimpien sisältöjen ja katseluolosuhteiden kanssa kirkkaus on aivan riittävä.
Äänenlaatu
C815 eroaa joukosta vahvalla ja selkeällä puheentoistollaan, joka suuntautuu hyvin kohti sohvalla istuvaa kuulijaa. Ääni on tasapainoinen ja täyteläinen, ja diskantti erottuu hyvin keskirekisterin säilyessä kirkkaana. Subwoofer varmistaa, että painetta riittää musiikissa ja ääniefekteissä. Ääni on puhdas, miellyttävä ja täyteläinen, eikä televisiolla ollut vaikeuksia täyttää melko suurta testihuonettamme riittävällä volyymilla.
Johtopäätökset
TCL C815 on edullinen televisio, jossa ei kummoisia puutteita ole. Kuva on terävä ja kontrastia piisaa, eri formaateille löytyy tuki ja Android-käyttöliittymän sisäänrakennetut palvelut takaavat, että televisioelämys on kohdillaan. TCL:n tv tarjoilee myös tavallista parempaa ääntä sisäänrakennettujen kaiuttimen ansiosta. TCL C815 onkin erinomainen ostos ja ansaitsee ehdottomasti suosituksemme!
Samsung Q80T

Huippukuvaa puoleen hintaan
Jos kuvanlaatu on television tärkein kriteeri mutta budjetti ei veny mahdottoman pitkälle, on Samsungin 4K-malli Q80 oiva vaihtoehto. Paneeli QLED-teknologia on pitkälti samaa kuin Samsungin lippulaivamalleissa, mutta televisio on niitä huomattavasti huokeampi. Ehkäpä huikeaa suorituskykyä voi saada ilman henkilökohtaista konkurssiakin?
Suoratoistopalveluja Q80 tarjoaa hyvin: Netflix, Apple, Amazon, HBO, Rakuten ja Disney+ löytyvät.
Samsung Q80T:ssä on yksi HDMI 2.1, eli yhteensopivuus tulevan sukupolven pelikonsoleiden PlayStation 5:n ja Xbox Series X:n kanssa on taattu.
Vahva kontrasti
Q80T on Samsungin edullisin vuoden 2020 QLED-malli suoralla taustavalaistuksella, mikä tuo kuvanlaatuun huomattavan parannuksen. Olemme testanneet Samsungin tv:n useiden kilpailijoiden rinnalla, ja Q80T tarjoaa paljon enemmän painetta kuvaan! Värit hehkuvat, tummissa kohtauksissa on hyvää syvyyttä ja yksityiskohdissa hienoa täyteläisyyttä. Q80T:n kirkkaus riittää päivänvalossa katseluun ja samalla tummimpienkin kohtien mustimmat yksityiskohdat erottuvat hyvin. Kontrasti on mielettömän vahva!
Eläväinen ääni
Samsung Q80T:ssä on pari kiintoisaa ääniominaisuutta, joista yksi on nimeltään Object Tracking Sound. Television oma ääni on harvinaisen hyvä: puhe on selkeää ja basso toistuu muhevasti. Tietysti se kuulostaa vielä paremmalta, jos siihen yhdistää Dolby Atmos -soundbarin.
Johtopäätökset
Samsungin tv on tehty HDR-sisältöjen katseluun: suora ledtaustavalaistus tekee kuvaan mahtavan kontrastin. Myös liitännät ja varustelu ovat erinomaiset. Q80T onkin premium-luokan paras ostos tänä vuonna – se on budjettimalleja hiukan kalliimpi, mutta tarjoaa vastineeksi upeaa kuvaa!
LG OLED GX

Televisio kuin gallerian kaunein teos
OLED GX on saanut lempinimen Gallery OLED, eikä syyttä. Seinäkiinnitykseen on kiinnitetty erityistä huomiota, ja muotoilu varmistaa, että televisio saa huomiota kuin gallerian kallein teos. Valmiiksi koottu televisio näyttää todella tyylikkäältä, eikä se tulos seinästä kuin ulos kuin kahden senttimetrin verran.
Sovellusvalikoima on todella hyvä: Netflixin lisäksi tarjolla on Amazon Prime, Rakuten, Apple TV+ ja Disney+. GX-sarjassa on tuki HDMI 2.1:lle kaikissa neljässä sisääntulossa, ja muihin pelaajia miellyttäviin ominaisuuksiin kuuluvat FreeSync ja Nvidia G-Sync.
Kuvanlaatu
GX-sarjan malleissa on 4K OLED -paneelit. Kuvan käsittelystä vastaa LG:n tehokkain videoprosessori A9 gen 3.
Ensimmäiseksi kiinnitämme huomiota terävyyteen. Tämän vuoden 8K-mallit, kuten Samsung Q800T, näyttävät tietenkin vaikuttavilta, mutta LG:n 4K OLED ei näytä sen huonommalta! OLED-näytössä jokainen pikseli on oma värin- ja valonlähteensä, joten kuva on tiivis ja saumaton.
LG:n televisiossa valo jakaantuu todella tasaisesti koko paneelin alalla ilman häivähdystäkään varjostuksista tai virheistä. Harmaan skaala on todella pehmeä eikä näkyviä rajoja sävyjen välillä ole. Liikkeiden toistossa ja panoraamakuvauksessa ei myöskään näytä olevan ongelmia. Tällä saralla LG on harpannut eteenpäin viime vuodesta!
Äänenlaatu
GX:n kaiuttimet on piilotettu television alaosaan. Se vaikuttaa ääneen: etenkin puhe saisi olla selkeämpää. Tämän tasoinen televisio ansaitsee kunnollisen äänen, ja LG:llä onkin valikoimissaan GX-sarjalle suunniteltu soundbar, jonka saa seinälle ja joka on yhtä leveä kuin 65-tuumainen ruutu.
Johtopäätökset
LG OLED65GX on ehdottomasti tyylikkäimpiä testaamiamme OLED-televisioita. Kontrasti on vahva, musta mustaa ja luonnollinen värintoisto ovat juuri niin hyviä kuin osaamme OLEDilta odottaakin. Panostipa sitten 55-, 65- tai 77-tuumaiseen, voi olla varma, että GX näyttää hyvältä sekä kuva- että sisustusentusiastin silmään!
Samsung The Sero

Instagram-telkkari
Iso osa tämän päivän videosisällöistä tehdään ja jaetaan pystyformaatissa. Se toimii mainiosti Facebookissa, Instagramissa ja Snapchatissa, mutta kun samaa videota pitäisi näyttää tavallisella televisioruudulla, ei video näytäkään kovin hyvältä.
Samsung onkin keksinyt hauska ratkaisun pulmaan: Sero-television moottori vaihtaa pystyasennosta vaakaan ja toisin päin yhdellä napinpainalluksella. Tavallisen televisionkatselun lisäksi sillä voi peilata kännykän näyttöä, katsella omia kuvia ja videoita tai selata Instagramia isolta ruudulta.
Design on aikamoisen tyylikäs: kapea kehys on tummansininen ja sisäänrakennetut kaiuttimet kätkevä alaosa on verhoiltu samansävyisellä kankaalla – varsin ylellistä!
Hyvä kuvan- ja äänenlaatu
Näyttö on 43-tuumainen LCD-paneeli 4K-resoluutiolla ja ledreunavalaisuksella. Paneelissa on QLED-värifiltteri, joka tuo kuvaan laajan värikirjon ja paremman kirkkauden.
The Serossa on hyvin harkittu äänijärjestelmä: 4.1-kanavaisessa kaiutinjärjestelmässä on subwoofer ja 60 watin vahvistintehot. Sen kuulee: ääni on tavanomaista avoimempi, vahvempi ja täyteläisempi.
Täyteläinen ääni sopii myös mainiosti erilaisten mobiilisisältöjen katseluun, kun äänen koko pukee isompaa kuvakokoa. Televisiossa on myös hauska diskovalaistus, joka sykkii musiikin tahtiin – kiva lisä kaikenikäisille!
Johtopäätökset
Kääntyvä televisio ei ole vain hassua kikkailua, vaan The Sero on oikeasti viihdyttävä ja innovatiivinen televisio. Someaktiiveille on hyötyä päästä katsomaan kuvia isommalta ruudulta. Tarjolla on kuvanlaadultaan parempiakin malleja, jotka ovat myös tätä edullisempia, mutta kukaan kilpailijoista ei mahdollista pyörivää näyttöä! The Sero on viihdyttävä yleis-tv, josta varmaan nähdään tulevaisuudessa enemmänkin versioita.