Viime vuonna Philips M1BT vei voiton langattomien kuulokkeiden testissämme. Nyt testiin pääsee sen jatkokehitelty versio M2BT, joka ei ulkonäöltään poikkea edeltäjästään paitsi kuulokkeiden kestävämpien kangaspäällysteiden osalta. Edellisessä mallissa päälliset olivat nahkaa. Metalliosat samat tutut kestävine kiinnikkeineen. Kupit saa käännettyä täysin litteiksi. Ihmetystä herättää kuljetusta varten mukaan pakattu säilytyspussi, joka on vain kankainen pussukka. Saatavana mustana.
Ominaisuuksiin on tullut sellainen parannus, että nyt kuulokkeiden parittaminen kännykän kanssa onnistuu helposti NFC:llä. Edellisen mallin tapaan korvakupista löytyy säädin, jolla vaihdetaan kappaleita ja säädetään äänenvoimakkuutta. Koko toinen kuppi toimii yhtenä isona painikkeena, josta vastataan puheluihin ja saa musiikin pauselle. Kuulokkeet pysyvät tukevasti paikoillaan mutta memoryfoamin ansiosta tuntuvat kuitenkin pehmeiltä. Mukavuutta lisää myös pääpannan pehmuste.
Äänen kohdalla ei ole tapahtunut muutosta edellisvuoden voittajaan verrattuna, ja miksipä olisikaan? Bassossa riittää jytkyä mutta se ei ole hyökkäävä. Diskantti kuulostaa hienostuneelta. Soundi on näin ollen hyvin tasapainossa ja äänestä löytyy dynaamista kontrastia. Eri soittimet on helppo erottaa, ja musiikin sävyt tulevat esiin kuten on tarkoitettu. Philipsin kuulokkeet sopivatkin poikkeuksellisesti kaikentyyppisen musiikin kuunteluun.
Johtopäätökset
Philipsin Fidelio-sarja on kerta toisensa jälkeen onnistunut testeissämme, eikä M2BT tee poikkeusta. Kuten viime vuoden voittaja M1BT, on tämän vuoden malli myös oppikirjaesimerkki siitä, miten langattomat kuulokkeet tulisi tehdä. Laatu on kestävää, kuulokkeet tuntuvat mukavilta ja käyttö on vaivatonta. Ennen kaikkea soundi on tasapainoinen, kuuntelipa sitten millaista musiikkia hyvänsä. Äänenlaatu on samaa luokkaa huomattavasti kalliimpien langallisten kuulokkeiden kanssa, mikä on paras arvio, jonka langaton voi saada.
Myös tässä testissä
Sony MDR-ZX770BN
Vaikea ja ikävä
Heikko äänimaisema yhdistettynä monimutkaisiin ominaisuuksiin ja mälsään designiin.


Sol Republic Tracks Air
Jaksaa, jaksaa
Nuorekkaiden kuulokkeiden muotoilu on yhtä katu-uskottava kuin niiden jumputtava bassosoundikin.


Samsung Level On Wireless
Äänekäs ja äänetön
Yllättävän hienostuneissa kuulokkeissa on neutraali soundi ja bonuksena vastamelutoiminto.


Koss BT540I
Hillitty ja huomaamaton
Mukava istuvuus ja hyvä soundi eivät auta tylsän näköisiä kuulokkeita nousemaan massasta.


JBL Synchros S400BT
Kunnolla bassoa
JBL:n kuulokkeet eivät vain näytä DJ-kuulokkeilta, ne myös kuulostavat siltä kuin olisi klubilla!


Jabra Revo Wireless
Edullinen ja edistyksellinen
Revo tuntuu ja kuulostaa hintaansa kalliimmalta, ja siinä on uusia ominaisuuksia, joista on oikeasti iloa kuuntelijalle!


Harman Kardon Soho BT
Ylellistä epämukavuutta
Harman Kardonin kuulokkeissa ensiluokkaiset materiaalit ja hieno design yhdistyvät upeaan ääneen, vain mukavuuteen ei ole kiinnitetty yhtä paljon huomiota.


Bose Soundlink OE
Kätevä ja kiva
Soundlink on käytännöllinen ja helppokäyttöinen – ja kuulostaa yllättävän hyvältä!


