MacBook Air on kehittynyt äärimmäisen ohuesta ja kevyestä, mutta suorituskyvyltään rajoittuneesta kannettavasta järkeväksi edulliseksi vaihtoehdoksi niille, jotka eivät Pro-versiota tarvitse. Sen jälkeen, kun Apple siirtyi käyttämään omia järjestelmäpiirejään, ei suorituskyvyssä tai akunkestossa ole ollut moittimista. Testasimme 15-tuumaista mallia, mutta saatavilla on myös 13-tuumainen versio, jossa ainoa ero pienemmän näytön lisäksi ovat hiukan heikommat kaiuttimet.
Design ja speksit
Apple on viisaasti pidättäytynyt koskemasta muotoiluun sitten viime näkemän. Kyseessä on edelleen tyylikäs kannettava, ja vaikka se onkin Applen halvin malli, se tuntuu silti ylellisemmältä kuin suurin osa Windows-koneista. Uusi raikas taivaansininen väri korvaa tummanharmaan, mutta kone on edelleen saatavana myös hopeisena, kultaisena ja tummansinisenä. Sininen kallistuu turkoosin puolelle, mutta moni tuntuu siitä pitävän.

Sisäpuolella viime vuoden M3-piiri on vaihtunut Applen uuteen M4-piiriin. Linjakkaamman arkkitehtuurin lisäksi siinä on kaksi lisäydintä, mikä tuo merkittävää vauhtia suoritustehoon. Viime vuodesta lähtien 16 gigatavun muisti on ollut pienin vaihtoehto, mikä johtunee Apple Intelligencen vaatimasta lisämuistista. Niinpä meidän ei enää tarvitse varoitella lukijoitamme ostamasta liian pienellä muistilla varustettua konetta, vaan nyt voi oikeasti hyvillä mielin ostaa kaikkein halvimman perusmallinkin. Muistia on toki saataville 32 gigatavuun saakka, jos on kuin minä ja pyörittää usein liian montaa ohjelmaa samanaikaisesti…
Liitännät ja ominaisuudet
Air- ja Pro-mallien välinen ero tulee selvästi esiin portteja vertailemalla: Air-mallissa on Magsafe-latausportin lisäksi vain kaksi USB-C-porttia Thunderboltilla sekä 3,5-millinen kuulokeliitäntä. Ei siis verkkopiuhaa, HDMI-kaapelia eikä muistikortinlukijaa. Jos sellainen on välttämätön, on kestettävä adaptereiden tai USB-hubin kanssa pelaaminen.

Rautaan ei ole tehty kummoisia parannuksia, mutta uusi Facetime-kamera sentään ilahduttaa. Hyvästi vanha 1080p-webkamera! Nyt koneessa on moderni 12 megapikselin Center Stage -kamera. Resoluution lisäksi kuvanlaatu on parantunut, ja kamera keskittää ihmisen automaattisesti kuvaan ja zoomaa ulos, jos toinen henkilö astuu kuvaan. Kamera tukee myös pöytänäkymää, eli tilaa, jossa voi esitellä jotakin pöydällä ilman, että kameraa tarvitsee fyysisesti kallistaa alaspäin.
Näyttö
Vihdoin 15-tuumainen Air kelpaa meillekin, jotka pidämme useita ikkunoita auki samanaikaisesti. Aiemmin juuri tästä yksityiskohdasta johtuen moni kantoi mieluummin mukanaan painavaa MacBook Pro -kannettavaa. Nyt pieni ja kevyt Air riittää.
Virkistystaajuus saisi tosin olla nopeampi, sillä se alkaa olla standardi jo halvoissakin koneissa. Myös mattapintainen näyttö olisi nannaa, mutta se on saatavilla vain Pro-malliin. Kun Applen nanotekstuurinäytön on kerran kokenut, tuntuu sen jälkeen erityisen ärsyttävältä palata tavallisen näytön heijasteluiden pariin. Tietysti Apple haluaa säästää joitakin ominaisuuksia vain huippumalliinsa.

Iso uutinen on, että nyt Airin kanssa voi käyttää ulkoista näyttöä. Se onnistui periaatteessa MacBook Air M3 -mallillakin, mutta silloin kannettavan oma näyttö oli sammutettava. Ei kovin käytännöllistä. Nyt siis voi käyttää kolmea näyttöä samanaikaisesti, myös kannettavan omaa.
Suorituskyky
Applesta on kiva leveillä hienoilla luvuilla, kuten että uusin malli on 10 tai 20 kertaa nopeampi kuin aiemmat mallit. Silloin kannattaa muistaa, että vertailukappaleena on viisi vuotta vanha MacBook Airin Intel-versio. Se ei ole kovinkaan relevantti tieto, sillä suurin osa koneen uusimista harkitsevista käyttäjistä on varmaankin ostanut M1-mallin. Toki M4 on paljon nopeampi kuin M1, mutta luvut eivät ole ihan yhtä huikean kuuloisia.

Uusi MacBook Air on noin 50–70 prosenttia nopeampi kuin M1-piirillä varustettu Air. Suorituskyvyssä on siis otettu silti merkittävä harppaus. Viime vuoden M3-malliin verrattuna nopeus on kasvanut 15–20 prosenttia yhtä ydintä käyttäen. Lisäytimien ansiosta moniydinajossa nopeus on kuitenkin 20–30 prosenttia kovempi. Odotetusti Neural Engine eli AI-prosessori on Apple Intelligenceä varten tehty paljon nopeammaksi.
Tuttuun tapaansa Apple on vähän epämääräinen akunkeston suhteen ja kertoo lähinnä, kuin monta tuntia koneella voi surffailla netissä tai katsoa videoita. Käyttöajaksi luvataan 18 tuntia yhdellä latauksella, eikä se varmaan ole kaukana totuudesta. Tein koneella toimistotyötä koko työpäivän ajan, joskin virransäästötilassa, ja akkua oli päivän päätteeksi niin paljon jäljellä, että kone olisi varmaankin käynyt koko työviikon yhdellä latauksella.
Yhteenveto
Olemme jo pitkään ylistäneet MacBook Airia, mutta pienin varauksin. Joko perusversiossa on ollut liian vähän muistia, webkamerassa on ollut tuhnuinen kuva tai ulkoisten näyttöjen yhdistämismahdollisuus on ärsyttänyt. MacBook Air M4 korjaa kaikki edellä mainitut puutteet. Mistä nyt siis voi valittaa? No, portteja on aika vähän. Siinäpä se. Ei muuta kuin hattu pois ja onnittelemaan Applea koneesta, joka on täydellinen kannettava peruskäyttäjille ja työmatkaajille.

