The Frame on ehdottomasti Samsungin suurimpia televisiomenestyksiä. Nyt vuoden 2025 LS03FA on saatu kauppoihin, ja siihen on tehty jälleen pieniä mutta tärkeitä parannuksia.
Julkaisuvuodestaan 2017 lähtien The Frame on ollut sisustuksesta kiinnostuneiden kuluttajien ykkösvalinta, sillä tämä LCD-televisio on litteä ja tyylikäs, valittavana on erivärisiä kehyksiä, ja Art Mode -tilan ansiosta seinälle ripustettu tv näyttää pikemminkin taululta kuin perinteiseltä televisiolta.
Myös nimellä on väliä. Kryptisen nimiviidakon keskellä, jossa muut mallit ovat nimeltään esimerkiksi TX-55Z95A tai XR-55X90L, on vain paljon helpompi muistaa kaupassa sanapari ”The Frame”. Etenkin tavan tallaajan, joka ei välttämättä tiedä, mitä eroa on OLED- ja QLED-tekniikalla, vaan tärkeintä on kivannäköinen televisio, joka ei pilaa olohuoneen tyyliä.
Konsepti on toiminut, sillä The Frame on paitsi Samsungin maailmanlaajuisesti myydyimpiä televisiomalleja, myös oleellinen osa pohjoismaisia koteja ja tyyliä. Moni kotinsa juuri rakentanut tai remontoinut valitsee television, joka näyttää hyvältä myös ollessaan sammutettuna.
Toisin sanoen The Framesta on tullut menestys erityisesti esteettisten ja käytännöllisten syiden vuoksi. Kuvanlaatu on ollut samaa tasoa tavanomaisten LCD-televisioiden kanssa, eli The Framessa on saanut maksaa ylimääräistä designista. Resepti näyttää kuitenkin toimivan, joten miksipä muuttaa sitä?
Iso kysymys kuuluukin, onko tämän vuoden mallissa kuvanlaatua parannettu vastaamaan hintalappua, vai maksetaanko tässä edelleen vain ulkonäöstä?

Samsung The Frame 2025 – mitä uutta?
Vuodelle 2025 Samsung on päättänyt parannella The Frame -perhettä monin tavoin. Olemme jo testanneet uuden The Frame Pro -mallin, mutta myös tämä edullisempi perusversio on päivitetty tähän päivään.
2025-versio on mallinimeltään LS03FA, joten uusinta mallia etsivän on syytä tarkistaa nimen perässä oleva koodi. Koska vuoden 2024 LS03D-malleja myydään nyt monessa paikassa alennuksella, kannattaa valinnassa olla tarkkana.
Miten vuoden 2025 versio sitten eroaa viime vuoden mallista?
Ensinnäkin LCD-paneeli tukee nyt 144 hertsin virkistystaajuutta (edeltäjä tuki 4K-resoluutiota 120 hertsillä). Nopeampi paneeli on tosin vain 55- ja 65-tuumaisissa versioissa. Television videoprosessori on myös uusi (NQ4 AI Gen2), ja siinä on hyödynnetty entistä enemmän tekoälyä kuvan parantamiseen.
The Frame 2025 on edelleen silkkisen mattainen pinnaltaan (Matte Display), eli se ei juurikaan heijastele ympäristöään. Sama oli jo edeltäjässäkin. Kannattaa huomioida, että vuoden 2025 The Frame on saatavana vain neljässä koossa: 43-, 50-, 55- ja 65-tuumaisena. Jos siis haluaa isomman television, on valittava The Frame Pro -malli, josta on 65-tuumaisen lisäksi myös 75- ja 85-tuumaiset versiot.

Käyttö ja ominaisuudet
Samsung on säilyttänyt The Framen erillisen One Connect Box -liitäntälaatikon myös uutuudessaan. Kaikki videolähteet kytketään laatikkoon, joka lähettää signaalin televisioon yhtä ohutta johtoa pitkin – samaa reittiä tv saa myös virtansa. Laatikossa on neljä HDMI 2.1 -sisääntuloa, jotka pystyvät nyt siirtämään 4K-resoluutiota 144 hertsin nopeudella.
Televisiossa on uusin Tizen 9.0 -käyttöjärjestelmä, ja One UI -käyttöliittymä tarjoaa nopean pääsyn valikoihin ja mahdollistaa näkymän räätälöinnin. Valikoiden kokoa voi esimerkiksi muuttaa, jotta ne eivät peitä kuvaa. Tarjolla on pikavalinta, josta pääsee suoraan kuva-asetuksiin. Kaukosäädin on valkoinen, ja siinä on edelleen sekä aurinkokenno että USB-latausmahdollisuus.
Sovellusvalikoima on laaja, ja on helppo vaihtaa eri suoratoistopalveluiden ja sisääntulojen välillä. Valmistajan oma Samsung TV+ -palvelu kuuluu pakettiin, ja vaikka sen näyttämän sisällön laatu vaihteleekin, on välillä kiva rentoutua Top Gearin ja Baywatchin tapaisten klassikoiden parissa.
Art Mode – digitaalinen taidegalleria
The Framen Art Mode -toiminto on tietysti tallella. Samsung Art Storesta voi valita yli 3 000 taideteoksen joukosta haluamansa taustakuvan – eri museoiden ja kokoelmien katalogeista voi luoda oman vaihtuvan näyttelyn.
Vuoden 2025 malli osaa myös luoda tekoälyn avulla toiveiden mukaisia kuvia, ja omia valokuviaan voi ladata televisioon ilmaiseksi. Art Store -tilaus on nimittäin yhä maksullinen – ja nykyään se on saatavilla myös muille Samsungin televisiomalleille, eli se ei enää ole The Framen yksinoikeus.

Kuvanlaatu
The Frame 2025 -testiyksilömme oli 55-tuumainen, mikä lienee sarjan suosituin koko. 55-tuumaista ei enää mielletä ”isoksi” televisioksi, mutta moneen olohuoneeseen se on edelleen käytännöllisin koko. Se istuu helposti kapeallekin seinälle, ja katseluetäisyyden ollessa kolmisen metriä se on oiva valinta.
Aiemmin tänä vuonna testaamamme Frame Pro -malli teki vaikutuksen MiniLED-reunavalaistuksellaan ja paikallisella himmennyksellään, joiden ansiosta kontrasti ja kirkkaus olivat aiempaa paremmat.
Framen perusmallikaan ei näytä hullummalta, ja vuoden 2025 malliin on tehty muutama kuvanlaatua parantava päivitys.
Paikallista himmennystä ei ole, joten taustavalaistuksesta ei saa eri osioita sammutettua ja sytytettyä. Kaikki riippuu siis LCD-paneelin omasta kontrastista ja kirkkaudesta, ja tietysti videoprosessorin kyvystä säätää kuvaa, minkä se tekeekin erinomaisesti.
Terävyys on todella hyvää ja pienet yksityiskohdat toistuvat tarkasti. Liikkeet toistuvat sulavasti ja saumattomasti tehokkaan interpolaation ansiosta.

Etenkin värintoisto tekee uudessa mallissa vaikutuksen, sillä päävärit (punainen, vihreä ja sininen) näyttävät todella täyteläisiltä ja puhtailta. Samsung on onnistunut säätämään värit hyvin neutraaleiksi (tehdasasetuksilla deltaE on alle 3).
Kuva-asetuksista suosikkimme on elokuva-asetus, mutta tarjolla on myös erityisen neutraali Filmmaker Mode, ja Standard-asetustakin on päivitetty. Vaihtoehtona on myös antaa valinta tekoälylle, sillä AI Mode analysoi ja optimoi kuvaa eri genrejen mukaan. Tekoälyasetus toimii hyvin esimerkiksi urheilua katsoessa.
Kirkkaus on melko hyvä ja riittää television katseluun kirkkaassa päivänvalossakin: mittasimme 280 nitiä SDR-tilassa ja 720 nitiä HDR-tilassa. Testikappaleemme paneeli on erittäin tasalaatuinen ja valo jakautui tasaisesti, mikä viittaa yleisesti ottaen laadukkaaseen kuvapaneeliin.
Musta ei toistu aivan sysimustana, mutta riittävän hyvin antaakseen tummiin kohtauksiin syvyyttä. Mattapintainen näyttö auttaa tässä jonkin verran, kun vaikkapa sohvan takana olevat ikkunat eivät heijastelullaan häiritse kuvan tummia kohtia.
Kaiken kaikkiaan olemme kuvanlaatuun tyytyväisiä, ja kuvanlaadusta näkee, että Samsung on pyrkinyt tiristämään suorituskyvystä parhaan mahdollisen irti. Tämän tasoiseen kuvaan monet ovat oikein tyytyväisiä.
The Frame 2025 ei kuitenkaan ole mikään HDR-järkäle, vaan kontrastissa on huomattava ero The Frame Pro -malliin verrattuna, monista OLED- ja MiniLED-televisiosta puhumattakaan. Jos haluaa häikäistyä HDR-elokuvista (High Dynamic Range), on markkinoilla paljon parempiakin vaihtoehtoja.
Esimerkiksi moni vuoden 2024 OLED-suosikkimme, kuten Samsung S90D tai LG OLED C4, on nyt myynnissä kutakuinkin samaan hintaan kuin tämän vuoden Samsung The Frame. Näissä kontrasti ja musta ovat paljon paremmat, ja ne sopivat sekä elokuvien katseluun että pelaamiseen. Ne eivät tosin ole yhtä sisustuksellisia tai onnistu hämäämään katsojaa luulemaan niitä maalauksiksi.
Samsung The Frame Pro (TQ65LS03FWUXXC)
Äänenlaatu
Äänipuolella ei edelliseen sukupolveen verrattuna ole tapahtunut kummempaa. Televisiossa on yhä yksinkertaiset stereokaiuttimet, eivätkä hyvä äänenkäsittely ja puhetta korostavan Active Voice Amplifier -toiminnon tapaiset ominaisuudet riitä korvaamaan subwooferia tai surroundkanavia. Äänen paranteluun on kuitenkin tarjolla paljon hyviä vaihtoehtoja!
Samsungin omasta valikoimasta olemme testanneet esimerkiksi QS710F-soundbarin, joka sopii hyvin The Framen kumppaniksi. Jos kaipaa erityisen minimalistista ilmettä, ovat litteä S810 tai Music Frame -kaiuttimet hyvä vaihtoehto. Valitsemalla yhteensopivan Samsungin kaiuttimen voi ääntä siirtää langattomasti, jolloin välttyy kaiutinpiuhoilta. Toisaalta HDMI eARC -liitäntään kytkettynä myös Marshall Heston 120 tai Sonos Arc Ultra mustana tai valkoisena olisi täydellinen pari The Framelle.
Yhteenveto
Samsung The Frame LS03FA noudattaa tuttua menestysreseptiä: litteä design, älykkäät ominaisuudet ja tarpeeksi hyvä kuvanlaatu tekevät televisiosta monelle sopivan vaihtoehdon, jota on helppo suositella. Vuoden 2025 versio on monella tapaa uskollinen alkuperäiselle, mutta sitä on paranneltu sieltä täältä sopimaan tämän päivän vaatimuksiin.
Jos kuvanlaatu on ykköskriteeri televisiota valitessa, on tarjolla parempiakin vaihtoehtoja. The Frame ei edelleenkään edusta tekniikan huippua, eikä se kontrastiltaan ja HDR-efekteiltään yllä OLED- tai MiniLED-televisioiden tasolle. Kuvanlaatua arvostaville sisustajille The Frame Pro voi olla kiinnostavampi, sillä sen kuvapaneeli on laadukkaampi ja liitäntälaatikko langaton – ja siitä on tarjolla myös isompia kokoja eli 65-tuumaisen lisäksi myös 75- ja 85-tuumainen versio.
Jos sen sijaan haluaa ensisijaisesti television, joka näyttää taideteokselta, on The Frame 2025 omassa luokassaan. Se on edelleen sisustuksellisimpia televisioita, joita markkinoilta löytyy, ja nyt sen värin- ja liikkeidentoisto on entistä parempaa ja toiminnot entistä fiksumpia, minkä ansiosta The Frame on erinomainen yleis-tv.
