Kuullessani Sonyn julkistaneen kaikessa hiljaisuudessa (hehheh!) kahden tonnin kuulokkeet halusin heti päästä testaamaan niitä. Kyllä, kiinnostuin tuotteesta ensin vain hintalapun vuoksi. Myös nimi houkutti, sillä lähisukua oleva MDR-Z1R on ehkäpä hienoin suljettu kuulokemalli, jonka tiedän.

Ainakin basson suhteen! Basso on avoin ja musikaalinen, jossa riittää bilevääntöä sen verran, että tuntuu kuin rytmit hieroisivat korvakäytäviä. Odotukseni EIR-Z1R-mallin suhteen oli vastaava ääni mutta nappiversiona. Ai että, sellainen kelpaisi kyllä!

Lue myös: Testissä 5 highend-nappikuuloketta

Kolme kaiutinelementtiä

Kummassakin korvanapissa on kolme kaiutinelementtiä: kaksi dynaamista, joista suurempi 12-millinen hoitaa basson ja keskirekisterin, ja toinen huolehtii ylä-äänistä aina 100 kHz:iin asti. Päädiskantti on kuitenkin balansoitu ankkuri, jonka etuja tässä taajuusrekisterissä ovat erityisen alhaiset massa ja särö.

Taajuusrekisterin jako useampaan alueeseen on siitä fiksua, että yhdelle elementille jää vähemmän työtä ja siten vähemmän häiriöiden ja särön riskiä, dynamiikan samalla parantuessa. Haittapuolena voi olla, etteivät elementit ovat sataprosenttisesti synkassa. Silloin äänikuvan koheesio rakoilee ja dynamiikat näyttäytyvät latteampina. Sony on nähnyt paljon vaivaa säätääkseen okaisen elementin signaaliväylän pituutta ja leveyttä sellaiseksi, että kaikkien toistot kohtaavat korvassa juuri samalla hetkellä.

Painavaa on

Nämä napit ovat varmaankin painavimmat koskaan kokeilemani. Ilman johtoa ne painavat 26 grammaa, eli kolme kertaa painavammat kuin Beyerdynamic Xelento Remote -kuulokkeet, tämän hetken suosikkinappini. Ne ovat hinnaltaan alle puolet Sonyn mallista.

Paino johtuu kolmesta elementistä ja jämerästä metallikuoresta. Kuori myös vaatii melko paljon tilaa mahduttaakseen elementit sisäänsä. Napit siis törröttävät korvasta. Sony on yrittänyt koristella ulkopinnan pyöreillä kuvioilla tehdäkseen mallista juuri oikealla tavalla bling-blingin, ja on siinä ja siinä, etten kuvailisi tyyliä ylenpalttiseksi. Ainakin napit näyttävät kalliilta, mikä onkin asiallista ottaen huomioon, että ne maksavat perheen lomabudjetin verran.

Herkkyydeksi on ilmoitettu 103 dB 40 ohmilla, mikä kuulostaa paljolta tavallisiin kuulokkeisiin tottuneesta, mutta näille raskaan sarjan napeille tämä on melkeinpä siinä rajalla, että musiikkia voi kuunnella kännykästä ilman ulkoista DA-muunninta tai vahvistinta. Herkkyys on esimerkiksi 7 dB alhaisempi kuin edellä mainitussa Beyerdynamic Xelento Remotessa ja vielä matalampi kuin Sennheiser IE 800 S -mallissa, joka on toinen suosittelun ansaitseva malli erityisen kalliiden nappikuulokkeiden sarjassa.

Istuvuus

Sony tarjoaa kuulokkeiden mukana 13 erilaista tyynyä, joista löytyy seitsemää eri kokoa ja kahta eri materiaalia – toinen on silikonisekoite nimeltään ”Triple-comfort”, joten sopiva tyyny löytynee helposti. Omaan korvaani sopi parhaiten silikonisekoite koossa M: istuvuus oli tiukka muttei hiostava.

Miltä lomakassa kuulostaa?

Odotukseni olivat siis korkealla: toivoin Sonyn kalleimpien nappien soivan samanluonteisesti kuin tuttu over-ear-malli. Ja ajatella – napit onnistuvat yllättämään iloisesti. Over-ear-mallista mieleen jäänyt hullu ja jylyävä basso (joka on siis mahtava asia!) on nappimallissa kutistunut täydellisen tasapainoiseksi. Basso ei korosta tiettyjä sävyjä, vaan on erottuva ja sävyltään todenmukainen.

Basso onnistuu kuitenkin sukeltamaan syvälle, mikä kuuluu hienosti Billie Eilishin melankolisessa indie-elektrohitissä Bury a Friend. Basso suorastaan hieroo korvakäytäviä, etenkin minuutin kohdalla kuuluva erittäin matala ja monotoninen basso. Loistavaa! Samaan aikaan Billien laulu erottuu puhtaana keskeltä stereokuvaa, ja ylä-äänten vivahteet ovat aivan eri tasolla kuin mihin olen tottunut.

Iriksen ilmava laulu From Inside a Car -kappaleessa on erottuvampi kuin koskaan, ja koko äänikuva limittyy upeasti yhdeksi kokonaisuudeksi.

Iso äänikuva

Äänikuva on oikeastaan suurempi, leveämpi ja ilmavampi kuin millään muulla – mukaan lukien Beyerdynamicin suosikkimallillani. Beyerdynamic soi bassoltaan lämpimämmin ja täyteläisemmin, lähes liioitellusti, kuten Sonyn suurin over-ear-malli MDR-Z1R. Beyerdynamics kuulostaa siis enemmän siltä, mitä odotin Sonyn nappimallilta. Koska Beyerdynamicsit ovat myös herkemmät, olin ensin pettynyt vaihtaessani Xelentosta IER-Z1R:ään. Soundi oli matalampi ja basso kesympi. Toisaalta soundi on todenmukaisempi, joten voihan sitä vain vääntää volyymiä kovemmalle?

Vahvistin mukaan

Vaatii aika lailla voimaa, jotta saa kaiken irti Sonyn napeista. Jos kuuntelee musiikkia tavallisesta kännykästä, ei volyymiä välttämättä saa riittävän kovalle. Istuin useamman kerran Motorola kädessäni äänet täysillä. Kyllä tuli Chord Mojoa ikävä.

Niinpä lainasi Sonyn NW-ZX300-soitinta (750 €), joka on tehty vaativille kuulokkeille. Siinä on balansoitu 4,4 millin ulostulo, joka sopii yhteen kuulokkeiden mukana tulleen johdon kanssa.

Kun Sonyn soitin yhdessä balansoidun johdon kanssa tuottaa keskirekisteriin enemmän tasoja kuin mitä olen koskaan kokenut muiden balansoimattomien vahvistinten kanssa. ZX300 painottaa kuitenkin liikaa diskanttia – melkein kuin kuuntelisi pelkkiä ylä-ääniä.

Kesyttämällä kuriin

Sonyn napeissa on vahva gain 3 kHz:stä 12 kHz:iin – lähes 20 dB! Se antaa helposti vaikutelman, että diskantti tekee enemmän kuin oikeasti tekeekään, sillä se pakottaa kuuloalueelle enemmän yksityiskohtia. Jos sitä ei tasapainota vahvistimessa, soundi muuttuu liian kylmäksi ja latteaksi.

Ei ole epätavallista lisätä ja poistaa taajuusrekisterin alueita, sillä mikään nappikuuloke tai kuuloke ylipäätään ei ole täysin neutraali. Ei edes studiokäyttöön tehty. Jopa Beyerdynamic Xelento nostaa diskanttia 3 kHz:stä 10 kHz:iin 10 desibelillä. Sen kohdalla basson ja keskirekisterin lämmin sointi kuitenkin paikkaa tilannetta. Sonylta tämä puuttuu.

Kiinteä Auralic Taurus -vahvistimeni toimii upeasti. Se maalaa uskomattoman yksityiskohtaisen äänikuvan ja onnistuu siirtämään huomion pois pelkästä diskantista. Silloin soundi on täydellinen. Iso orkesteri saa mielettömät dynamiikat, jossa jokaisen soittimen ympärillä on huikeasti tilaa ja bassonkulku on parempaa kuin analyyttisemmällä vahvistimella. Kannettava Chord Mojo – DA-muunnin/vahvistin tarjoilee myöskin herkkua tällä saralla, ja on todennäköisesti paras valinta näille kuulokkeille.

Johtopäätökset

Sony IER-Z1R:n piteleminen saattaa jo yksistään ihmisen syvän kunnioituksen valtaan. Metalliset nappikuulokkeet tuntuvat kädessä raskailta ja kalliilta. Soundi on vivahteikas ja avoin ja äänikuva mahtava. Etenkin balansoitua johtoa käyttäessä soittimien välissä on ihanaa ilmavuutta. Äärimmäisen lineaarisen basson ja keskirekisterin sekä melko vahvan diskantin yhdistelmä voi olla hieman liikaa. Nämä napit vaativat hyvän, lämminsävyisen vahvistimen rauhoittuakseen. Emme oikeastaan pysty päättämään, onko IER-Z1R ihan hintansa väärti.