Olemme testanneet viime vuosina monia valvontakameroita, joissa on aina hyvät ja huonot puolensa. Joko pitää vetää piuhoja virtalähteelle, tai sitten malli on langaton, mutta akunkesto on surkea. Monessa kamerassa on hyvä kuvanlaatu, mutta resoluutio on niin matala, että ihmisten tunnistaminen on hankalaa. Osa näkee pimeässäkin infrapunan avulla, mutta mustavalkoisesta yökuvauksesta on vaikea saada selvää. Joissakin taas on niin kapea laajakuva, että tarvitaan monta kameraa kattamaan koko takapiha. Kaiken lisäksi monen kameran kunnollinen käyttö edellyttää maksullista kuukausi- tai vuositilausta. Reolink rehvastelee ratkaisseensa nämä kaikki viat uudessa kalliinpuoleisessa kuluttajakamerassaan Altas PT Ultra -mallissaan.
Käyttöönotto
Pakkauksesta löytyy kameran lisäksi USB-A/USB-C-latauskaapeli ja kiinnitysremmi, jolla kameran voi sitoa pylvään tai puun ympärille. Yleisemmin käytössä lienee kuitenkin kiinnike, joka ruuvataan seinään tai kattoon. Ennen asennusta kamera kannattaa kuitenkin ladata, mikä vie aikaa, koska latauskaapeli ei ole pelkkä USB-C ja lataus sujuu siksi matalalla teholla. Reolink lupaa, että latauksen jälkeen voi ottaa rennosti, sillä akun pitäisi kestää jopa 500 (!) päivää tavallisissa olosuhteissa.

Kameran yhdistäminen sovellukseen sujuu vaivattomasti. Ensin skannataan QR-koodi, jonka jälkeen kamera ilmestyy sovellukseen ja on valmiina käyttöön. Viimeinen vaihe ennen kuvaamisen aloittamista on sujauttaa videot tallentava microSD-kortti paikoilleen. Sellaista ei valitettavasti toimiteta kameran mukana, joten se on muistettava hankkia erikseen. Lopuksi kamera asetetaan kiinnikkeeseen ja varmistetaan kiinnitys ruuvilla. IP65-luokiteltu kamera kestää sadetta, mutta Pohjoismaiden oloissa luvattu pakkasen kesto menee vain -10 asteeseen, mikä tuntuu aika huolestuttavalta. Kameran voi yhdistää Google Homeen, jolloin sitä voi ohjata puhekomennoilla ja saada ilmoituksia ja videoita Nest Hubiin. Alexa-yhteensopivakin se on, mutta sitä ei tällä kertaa testattu. Sen sijaan kamera ei tue Apple Homekitiä, mikä on pettymys, koska sen kautta saisi ilmaista iCloud-tallennustilaa videoille.
5 valvontakameraa ulkokäyttöön
Käyttö
Sovelluksen aloitussivulla on näkyvissä kaikkien asennettujen kameroiden uusin näkymä pikkukuvana. Valitsemalla kameran voi laittaa valonheittimen tai hälytyksen päälle, jos havaitsee jotakin epäilyttävää. Kameran voi myös laittaa pauselle, sammuttaa mikrofonin, valita videotallennuksen laadun ja ottaa still-kuvan tai kuvata videota puhelimen muistiin. Näytön alareunassa on napit, joista pääsee puhumaan kameran edessä seisovalle vieraalle, videoarkistoon ja ohjaamaan kameran kuvakulmaa.

Jälkimmäinen toiminto onkin kameran erikoisuus ja hyvä lisä, sillä kuvakulma on muuten vain 90 astetta. Kamera kuitenkin osaa kääntyä 355 astetta ja nousta ja laskea 90 astetta. Kuvakulmaa voi ohjailla sovelluksesta, jos haluaa tarkastella jotakin lähemmin. Tavallisessa käytössä kamera kuitenkin osaa automaattisesti seurata ”katseellaan” valvonta-alueelle saapuvia ihmisiä, eläimiä ja ajoneuvoja. Tällä ratkaisulla vältytään laajakuvakameroita vaivaavalta kuvan vääristymiseltä. Sen sijaan kuvattava kohde näkyy selkeästi, eikä seurannan ansiosta pihalle jää reuna-alueita, joita kamerassa ei näkyisi.
Saatuani tämän testin päätökseen Reolink lähetti minulle myös tästä mallista yksinkertaisemman version nimeltään Reolink Altas. Siinä on matalampi 2K-resoluutio, mutta suurin ero testaamaani malliin on edellä mainitun seurannan puuttuminen. Kokeilin Altas-perusmallia parin päivän ajan, ja sain vaikutelman, että se toimii muuten yhtä hyvin ja on hyvä vaihtoehto paikkoihin, joissa kiinteä kuvakulma riittää. Perusversiota myydään kahden kameran pakkauksessa yhdessä Reolink Hubin kanssa, joka luo erillisen verkon ja tallentaa kummankin kameran videot. Hintaa kahden pakkauksella on vain 60 prosenttia enemmän kuin yhdellä Altas PT Ultra -kameralla.

Jos haluaa saada talteen aivan kaiken, on kamerassa tarjolla myös esitallennustila. Silloin se näyttää videota jo 10 sekuntia ennen havaittua liikettä. Tila toimii siis niin, että kamera kuvaa jatkuvasti, mitä en oikeastaan voi suositella, sillä silloin kamera pitäisi ladata kerran viikossa. Jos toimintoa todella haluaa käyttää, kameran voi yhdistää aurinkopaneeliin, joka lataa laitetta joka päivä. Tavallisesti kamera säästää akkua käyttämällä passiivista IR-tunnistinta, joka reagoi kameran edessä havaittuun lämpöön.
Videon kuvanlaatu
Reolink Altas PT Ultra kuvaa 4K-resoluutiolla, joten kaikki yksityiskohdat näkyvät hyvin, ja lisäksi valotus ja värintoisto toimivat hyvin. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin yökuvaus – lupauksia värikuvasta yökuvauksella on nimittäin ennenkin nähty, mutta kuvanlaatu on ollut niin hirveä, että mieluummin vain käyttää IR-kameran mustavalkokuvaa. Mutta nyt! Vaikka ulkona on niin pimeää, ettei puhelimeen tartu mitään ilman todella pitkää valotusaikaa, näkyy video kirkkaissa väreissä. Kameran kenno on selvästikin todella suuri ja objektiivi valovoimainen. Tietysti jos haluaa vieläkin tarkempaa kuvanlaatua pimeässä, voi laittaa päälle valonheittimen, joka säikäyttää tunkeutujat muutenkin tehokkaasti.
Kamera reagoi myös villieläimiin, mistä on apua, jos on huolissaan puutarhan kasveista. Video: Jonas Ekelund
Kustannukset
Usein valvontakameraa hankkiessa haksahtaa katsomaan pelkkää hankintahintaa, ja vasta myöhemmin valkenee, että videoiden tallennus pilveen edellyttääkin kuukausimaksullista tilausta. Ilman tallennusmahdollisuutta valvontakamera on kuitenkin aika hyödytön. Osa kameroista toimii puutteellisin ominaisuuksin ilman tilausta, sillä myös tekoälytunnistus on sijoitettu pilveen. Reolinkillä ei ole edes tarjolla mitään tilausvaihtoehtoja. Kaikki äly on kamerassa itsessään ja tallennus tapahtuu kameran muistikortille tai hubiin, jos sellaisen haluaa. Hubin mukana toimitetaan muistikortti, mutta kameran mukana ei.
Yhteenveto
Reolink lupaa, ettei Altas PT Ultra ei kärsi valvontakameroiden tyypillisistä vioista, ja se on myös totta. Kohdettaan seuraava kamera on ammattimainen ratkaisu – videota katsoessa tuntuu kuin istuisi valvontahuoneessa! Kamera tunnistaa ihmiset, eläimet ja ajoneuvot, ja videoiden kuvanlaatu erinomainen myös pimeällä. Akunkesto on yllättävän pitkä. Kaikki videot tallentuvat paikallisesti muistikortille, joten ylimääräisiä käyttökuluja ei tule. Apple Homekit -tukea ei ole, ja kameralle luvataan toimintavarmuus vain -10 asteeseen mutta puutteistaan huolimatta Altas PT Ultra on uusi suosikkikameramme.





