Tämän testin tuotteet
Harva asia elämässä vastaa täyden jalkapalloareenan katsomossa istumista. Tunnelma etenkin maalin onnistuessa on todella ainutlaatuista – varsinkin, jos sattuu kannattamaan voittavaa joukkuetta!
Saman tunnelman luominen kotiin ei aivan onnistu, mutta tekniikan avulla pääsee jo onneksi melko lähelle elämystä. Otteluiden suorat lähetykset ovat tv-tuotantojen taidonnäytteitä, ja MM-kisoissa palloa seuraa herkeämättä tusinoittain kameroita ja mikrofoneja, jotka välittävät paikan tunnelmaa kotkatsojille. Laadukas kuva ja ääni saavat olohuoneessa istuskelevan mattimeikäläisen tuntemaan kuin hän olisi oikeasti paikan päällä.
Uuden television aika?
Urheilun livelähetyksillä on paha tapa saada oma televisio tuntumaan vanhalta ja pieneltä. Tv-valmistajat ovat tästä täysin tietoisia, ja siksipä MM-kisojen alla kaupat pullistelevat vuoden 2018 uutuusmalleja, jotka päästävät niin urheilun, elokuvat kuin sarjat täyteen loistoonsa.
Jos tv kaipaa päivitystä, vaihdetaan töllötin usein saman tien myös suurempaan. 55-tuumainen on edelleen myyntiykkönen, mutta 65-tuumaisista on nopeasti tulossa uusi suosikki. Jotkut vannovat jo 75-tuumaisten tai sitäkin suurempien nimeen.
Suurien ruutujen haaste on se, että kuvanlaadulliset heikkoudetkin näkyvät niissä selkeämmin. Jalkapallo ja muut nopeatempoiset lajit vaativat tv:ltä paljon ja ovat itse asiassa hankalimpia kuvatyyppejä saada näkymään oikein. Liikkeet suurta, tasaisen vihreää kenttää vasten tuovat nopeasti esiin kuvan epätasaisuuden ja kohinan.
Niinpä yleensä ei kannata valita kaupoilla halvinta ja suurinta, vaan panostaa rahansa mieluummin kuvanlaatuun.
Testistä
Otimme tähän testiin läpileikkauksena markkinoilta tällä hetkellä löytyviä 65-tuumaisia televisioita, joiden hinnat vaihtelevat 1 200 ja 2 500 euron välillä. Kuten yleensäkin, olemme painottaneet kuvanlaatua, mutta arvioimme myös ääntä ja television käyttöä. Urheilua silmällä pitäen katsoimme erityisen huolellisesti tällä kertaa myös värintoistoa, liikkeiden pehmeyttä ja kuvankäisttelyä. Emme toki unohtaneet kontrastia tai mustaa, joiden hyvä laatu on edelleen tärkeässä asemassa elokuvien ja sarjojen parhaan kuvanlaadun varmistamiseksi.
Tämän testin tuotteet
Philips 65PUS7363
Hutilaukaus
Philips 65PUS7363 -televisiolla on paljon hienoja ominaisuuksia, mutta ei sijaa pelikentällä.


LG 65UK6950
Kisakatsomoon ja peli-iltaan
LG:n näyttö toimii hyvin urheilun katsomiseen ja tarjoaa nopeaa vastetta pelaamiseen.


Panasonic TX-65FX700E
Pysyy pallon perässä
Panasonicilla on pitkät perinteet hyvien televisioiden valmistajana ja luonnollisen kuvanlaadun takaajana. Uusi FX700-sarja ei ole poikkeus.


Philips 65PUS8303
Piirun verran parempi
Philips ottaa askeleen ylemmäs laatuluokassa 65PUS8303-mallillaan.


LG 65SK7900
Parasta pallon kanssa
LG 65SK7900 on erinomainen televisio kisakatsomoon ja pelaamiseen, mutta ei niinkään elokuvailtaan.


LG 65SK8500
Joka ruusulla on piikkinsä
LG:n huipputelevisio on monella tapaa mainio, mutta muutama puutekin on.


Samsung QE65Q6FAMTXXC
Täysosuma
65Q6F tarjoaa monia Samsungin huipputelevisioiden ominaisuuksia edullisemmassa paketissa.


Sony KD-65XF9005
Kultamitalin arvoinen suoritus
Sonyn huipputelevisio maksaa hieman kilpailijoita enemmän, mutta vau mikä kuva siinä onkaan!

