Tämän testin tuotteet
Muutama vuosi sitten bilekaiutinten kysyntä täällä Pohjolassa oli vielä aika laimeaa ja sellaiset yhdistettiin pikemminkin Ibizan rantabileisiin. Jotain on kuitenkin tapahtunut, sillä viime vuosien aikana näiden ehkä hieman rajun näköisten kaiutinten myynti on kasvanut tasaisesti. Ehkä erilaisilla festareilla ja puistopiknikeillä on jo havaittavissa kilpavarustelua eri seurueiden kesken siitä, kenen värivaloilla varustettu kaiutin houkuttelee paikalle eniten uusia tuttavuuksia?
Kompromissi juhliin
Kemuihin sopivalle kaiuttimille on muutamia vaatimuksia, joista volyymi on tärkein. Kaiuttimen täytyy jaksaa soittaa kovempaa kuin naapurin kämäisen matkakaiuttimen – pitäähän sitä näyttää, kuka on kingi. Toinen asia on basso, jonka pitäisi tuntua iskuna vatsanpohjaan ja saada mielellään autojen varashälyttimet soimaan läheisellä parkkipaikalla. Kolmantena kaiuttimessa olisi hyvä olla valot, jottei juhlatunnelman luomiseen tarvitse hankkia erillisiä lamppuja ja stroboja. Viimeisenä vaatimuksena on tietysti akunkesto, jotta bileet saa pystyyn minne vain. Lisäplussaa saa siitä, että kaiutin kestää siirtelyä ja kaljan läikyttelyä.
Valitettavasti kaikki edellä mainitut ovat fantasiaa, joita ei saa samassa paketissa. Kahdessa testin kaiuttimessa riittää desipelejä ja bassoa, samoin kuin vilkkuvia valoja – tällaiset tehot vaativatkin sitten pistorasian käyttöä. Toinen kaiuttimista itse asiassa pystyy soittamaan patterivoimin, mutta silloin pitää jättää valot pois. Muut testin kaiuttimet onnistuvat täyttämään kaksi testin neljästä kriteeristä, mutta toisaalta se näkyy hinnassakin, sillä huipulle pääseminen maksaa.
Tämän testin tuotteet
iDance AC/DC TNT-3
Rock In Peace
Lyhyt akunkesto ja liian kiltti soundi lopettavat rokkikekkerit alkuunsa.
JBL Pulse 3
Valoisat kemut
Jylisevän basson ja välkkyvien diskovalojen sijaan Pulse luo tunnelmallisen leirinuotiofiiliksen.
Panasonic SC-UA4
Vauhtia kotibileisiin
Panasonicin kaiuttimessa hyvä äänenpaine ja kompakti muotoilu, mutta myös mysteeriksi jäävä kantokahva.
Philips NTX400
Onkos täällä bileet vai?
Philips tarjoaa paljon äänilähteitä, tunnelmaa nostattavat valot ja hyvää äänenpainetta järkihintaan.
Sony MHC-V71D
Nyt puhutaan bileistä!
Sony on juhlien kunkku korvia huumaavalla volyymillään, voimakkaalla bassollaan ja parhailla valoefekteillään.
Soundboks 2
Volyyminappi, joka oikeasti menee tasolle 11
Festarikaiutin hullulla äänenvoimakkuudella ja koko viikonlopun jaksavalla akulla.