Vuoden parhaat 2022-2023
Uutinen

Loewen televisiot tekevät paluun

Saksalainen laatuvalmistaja Loewe palaa Pohjoismaiden markkinoille uusien televisiomallien ja audiotuotteiden muodossa.

forfatter
Julkaistu 07.05.2021 - 14:39

Loewea ei ole näkynyt Suomen-markkinoilla pitkään aikaan, mutta nyt saksalainen luksusmerkki on tuomassa täysin uuden mallistot ylellisiä televisioita ja kaiuttimia. Tuotteet valmistetaan edelleen Saksassa, kertovat Loewe ja tanskalainen jakelija Nordio tiedotteessaan.

Olemme ylpeitä kertoessamme, että LOEWE Technology GmbH ja Nordio Agency ApS ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta LOEWEn valmiiksi tuntevat alan osaajat voivat varmistaa, että LOEWE löytää oikean paikan markkinasta, kertoo José Barreiro-Lopez, Loewe VP for Global Sales.

Monien taloudellisten vaikeiden vuosien jälkeen Loewe sai uuden omistajan 2019/2020. Uusi omistaja Skytech on perustanut Loewelle uuden pääkonttorin Saksan Kronachiin. Uudella Loewe Technology GmbH:lla on 150 työntekijää ja oma tuotantolinjansa OLED-televisioille. Loewe on jo pitkään tehnyt yhteistyötä LG Displayn kanssa käyttääkseen korealaisvalmisteisia OLED-paneeleja televisioissaan.

Olemme iloisia siitä, että pohjoismaisilla asiakkaillakin on taas mahdollisuus tuntea LOEWE, joka edustaa kaikkea sitä, mikä meille täällä Pohjolassa on tärkeää: linjakas design, helppokäyttöisyys ja Saksassa valmistettu laatu, sanoo Nordio Agency ApS:n perustaja Brian Larsen.

Saksalaisia laatutuotteita

Loewen piti alun perin julkaista lukuisia uusia malleja IFA 2020 -messuilla, mutta korona lykkäsi kapuloita uudelleenlanseerauksen rattaisiin. Nyt kuitenkin alkaa tapahtua: Nordion Brian Larsenin mukaan Bild S- ja Bild V -televisioiden uudet mallit päivitettyine ulkonäköineen ja nopeampine prosessoreineen ovat pian täällä. Myös Klang S1- ja S3-äänituotteista on ollut puhetta, ja Loewe vihjailee uusista WE-nimisistä lifestyle-tuotteista.

Perinteisesti Loewella oli loistokas televisionäyttely Berliinin IFA-messuilla, ja Brian Larsenin mukaan voimme odottaa näkevämme IFA 2021 -tapahtumassa ”lukuisia uusia televisioita ja audiolaitteita”. Tänä vuonna messujen pitäisi toivon mukaan onnistua taas fyysisessä muodossaan. Onpahan jotain, mitä odottaa!

loewe.tv

 

Hanki vapaa lukuoikeus kaikkiin artikkeleihin.

4 viikkoa
vain 4.50 €!

forfatter

Audun Hage

(s. 1981): Toimituspäällikkö. Audun palkattiin LB-toimitukseen 2004, ja hän on ollut mukana kehittämässä LB:n printtiä ja verkkosivustoa. Laatutietoinen Audun tunnetaan erittäin herkkäkorvaisena ja tarkkasilmäisenä journalistina, joka vastaa LB Ääni & Kuvan televisiotesteistä ja tarkistaa toimituspäällikkönä kaikkien muidenkin toimittajien artikkelit.
Black Week: parhaat tv-löydöt! Pidä silmällä näitä suosittelemiamme televisiomalleja, kun suuntaat Black Friday -alennusmyynteihin!
OLED plus Ambilight = mahtavampi elämys! Philips on jälleen tehnyt värikkään OLED-television, joka tarjoaa upean kontrastin ja Ambilight-valojen ansiosta mahtavia elokuvakokemuksia.
Suurin koskaan testaamamme tv! Unohda 85-tuumaiset, jos nyt haluaa isomman television kuin naapurilla, pitää valita 98-tuumainen! TCL 98C735 on hirmuisen kokoinen tv, jonka kuvanlaatu yllättää.
Kun viihde ratkaisee Haaveiletko mahtavista elokuvailloista, vaikuttavan näköisistä peleistä tai teräväpiirtoisista urheilulähetyksistä? Silloin voi olla paikallaan ostaa uusi televisio! Kokosimme tähän parhaat vuoden aikana testaamamme mallit, joista löytyy varmasti jokaiseen makuun sopiva.
Samsungin tv:n omistajille enemmän HDR-sisältöjä Apple TV+ ja iTunes tarjoavat osan sisällöistä nyt avoimessa HDR10+-formaatissa – onko Dolby Visionin ylivalta tulossa päätökseen?
MiniLEDillä parempaa kontrastia Sony on tehnyt parhaasta LCD-televisioistaan tälle vuodelle MiniLED-taustavalaistuksella varustetun version, joka tarjoaa todella tarkkaa kontrastia ja kirkkautta – mutta ei ole aivan täydellinen.