Aftershokzin kuulokkeet eroavat perusperiaatteeltaan merkittävästi muista kuulokkeista: niitä ei työnnetä korviin, vaan kupit tulevat pään ulkopuolelle. Ääni johtuu sisäkorvaan poskiluun kautta. Kuulostaa kummalliselta, mutta toimii yllättävän hyvin. Design on perusteltu sillä, että näin ympäristön äänet kuuluvat, joten ulkosalla lenkkeily on siten turvallisempaa. Hulluudessa on pointtinsa.
Sanka on titaania ja se istuu miellyttävästi, vaikka kuinka ravistelisi päätä. Volyyminsäätönapit löytyvät oikealta puolelta. Aluksi ne tuntuivat mielestäni hankalilta löytää.
Uudenlainen elämys
On kaiketi sanomattakin selvää, että näillä ”luujohdekuulokkeilla” (bone conducting headphones) ei yllä äänenlaadullisesti samalle tasolle kuin malleissa, joissa kuulokenapit tulevat korviin. Siitä syystä olen valmis antamaan anteeksi hiljaisemman ja latteamman soundin. Olin vaikuttunut kuitenkin siitä, miten hyviltä kuulokkeet oikeastaan kuulostivat, mikä auttaa arvostamaan erikoista ratkaisua entistä enemmän. Muotoilun vuoksi osa äänistä vuotaa ulos, ja jos ympärillä on paljon melua, on musiikkia vaikea kuulla.
Johtopäätökset
Trekz Titanium on varsin lysti keksintö. Kuulokkeet tuntuvat mukavilta päässä ja ylittävät luonnolliset rajoitteensa hyvin. Valitettavasti käytettävyys rajoittuu melko lailla vain ulkokäyttöön, sillä hälyisällä salilla ei musiikkia kuule. Lenkkipolulle ne ovat kuitenkin erinomaiset.
Ääni & Kuva kiteyttää
Istuvat kuin nakutettu. Koska korvat jäävät vapaaksi, ympäristön äänet kuuluvat hyvin. Odotetusti ääni ei ole kovin syvä tai korkea. Käytettävyys on hieman rajoittunutta.
Hinta: €
Faktat
AfterShokz Trekz Titanium
Bone Conducting Technology
Bluetooth
Titaanisanka, jossa sisäänrakennettu kauko-ohjain
Kestää hikeä (IP55)
Paino: 36 g
Akunkesto: 6 tuntia
Valmistaja: aftershokz.com
Hinta: 130 €