Ninjan tultua Euroopan-markkinoille vuosi sitten on merkiltä nähty monenmoista keittiökonetta airfryerista somen valloittaneeseen jäätelökoneeseen.
Ninja on jälleen pitämässä huolta viilennyksestä kuumilla kesähelteillä, sillä tällä kertaa mallisto täydentyy slushie-koneella. Slushie-koneitahan näkee usein kahviloissa, elokuvateattereissa ja kioskeilla: ne ovat niitä hauskan näköisiä laitteita, joissa pyörii värikästä hilejuomaa. Ja nyt Ninja kertoo onnistuneensa kutistamaan moisen teknologian niin pieneen tilaan, että kone on mahdollista sijoittaa tavalliseen keittiöön.

Olemme iloisia voidessamme esitellä uuden Ninja SLUSHin, joka tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia hilejuomien, jäisten daiquirien, pirtelöiden ja muiden juomien valmistukseen – aina vaivattomasti yhdellä napinpainalluksella”, SharkNinjan Chief Commercial Officer Neil Shah sanoo.
Siinä missä muut koneet nojaavat valmiiseen jäähän, hyödyntää Slushi RapidChill-tekniikkaa, joka jäädyttää nesteen tasaisesti ja pitää sen lämpötilan ihanteellisena. Näin on mahdollista luoda omia juomareseptejä, joiden lämpötila, paksuus, maku ja rakenne ovat toivotunlaisia. Ninjan mukaan laitteella onnistuvat esimerkiksi hileiset limonadit ja mehut lapsille sekä jääkahvit ja frozen margaritat aikuisille.

Neste vain kaadetaan koneeseen ja valitaan jokin laitteen viidestä ohjelmasta. Tuntia myöhemmin jäinen juoma on valmis. Kun juomat on annosteltu, voi joko huuhteluohjelman laittaa päälle tai irrottaa koneen osat astianpesukoneeseen.
Hinta ja saatavuus
Ninja Slushi on ennakkotilattavissa Powerista 380 euron hintaan, ja laite tulee pian saataville myös Ninjan omaan verkkokauppaan.