Ennakkoluuloni saivat minut vain kohauttamaan olkiani, kun näin KLH Model Seven -kaiuttimet ensi kertaa. Jälleen yksi kaiutinmalli, joka yrittää vedota kansaan häpeilemättömällä retrotyylillä. Voisiko välillä keksiä jotakin uutta eikä aina kopioida vanhaa?
Muistin hämärästi alkuperäisen kaiutinmallin, joka sai aikanaan hyvän vastaanoton niin lehdistöltä kuin yleisöltäkin. Siitä tosin on yli 50 vuotta aikaa, ja kaiuttimet ovat eittämättä kehittyneet niistä ajoista.
En siis ihan tajunnut, mikä idea oli tehdä uusi versio vanhasta mallista – ennen kuin kaiuttimet asennettiin toimituksen testihuoneeseen.
Kaiuttimet näyttävät todella retrolta: amerikkalaista pähkinäviilua ja beiget etukankaat. Isoisän aikaiset kaiuttimet nojaavat hauskasti taaksepäin matalien lattiajalustojensa päällä.
Sointi ei kuitenkaan ole isoisän aikaista. Model Seven on KHL-sarjan lippulaivamalli, joka on inspiroitunut sekä vanhojen KHL-kaiutinten muotoilusta että niiden tekniikasta. Uusi versio on kuitenkin tehty nykyaikaisia materiaaleja ja elektroniikkaa käyttäen.
Ensimmäiset KHL-kaiuttimet rakentuivat Edgar Villchurin patentoiman akustisen vaimennuksen ympärille. Periaatetta hyödynnettiin ensi kertaa vuoden 1954 Acoustic Research AR-1 -kaiuttimissa. Henry Kloss – joka nykyään tunnetaan parhaiten Tivoli-radiostaan – työskenteli Villchurin alaisuudessa Acoustic Researchilla ja aloitti oman yrityksensä 1957. Kloss yhdisti voimansa Malcolm Löwin ja Josef Hofmannin kanssa ja loi ensimmäisen KLH-kaiutinmallin, joka perustui samalle akustisen vaimennuksen periaatteelle: acoustic suspension.
Uusi Model Seven käyttää edelleen samaa tekniikkaa, samoin kuin malliston pienempi Model Five.
KLH Model Seven
Kumpikaan ei perustu suoraan mihinkään vanhempaan KHL-malliin. Alkuperäinen Model Seven nimittäin oli kompakti 2-tiekaiutin 12-tuumaisella bassoelementillä ja kahdella pienellä kartiomaisella diskantilla.
Uusi Model Seven on paljon suurempi 3-tiekaiutin. Laadussa ei ole moittimista. Kaappi, viilupinta ja elementit vaikuttavat kestäviltä, samoin kuin etukangas, joka kiinnittyy paikoilleen näkymättömien magneettien voimin. Matalat lattiajalustat kuuluvat pakettiin.
Acoustic suspension
Jalustan päällä seistessään kaiutin nousee hieman yli metrin korkeuteen. Bassoelementti on 13-tuumainen alumiinikori, jonka sisällä on paperikuituinen kalvo. Acoustic suspension -kotelo vaimentaa bassoelementin liikkeitä, eli periaate on hyvin erilainen kuin perinteisissä bassorefleksiporteissa, joiden sisällä elementillä ei ole nimeksikään ilmanvastusta.
Vaimennuksen etuna on tiukka, hallittu ja lineaarinen bassontoisto. Miinuspuolena menetetään matalimpien taajuuksien herkkyyttä. Model Seven pääsee 38 hertsiin asti 6 desibelin hukalla ja pääsee aina 26 hertsiin asti, mutta hukkakin on silloin suurempi, 10 desibeliä.
Bassoelementin yläpuolella on epäsymmetrisesti sijoitetut keskirekisteri 12,6-senttisellä paperikuitukalvolla ja 25-millinen alumiinidiskantti.
Jakosuodin leikkaa 300 ja 3 500 hertsin kohdalta, ja kaapin takapuolella on kytkin, josta saa vaimennettua yli 400 hertsin taajuuksia joko 1,5 tai 3 desibelillä. Se on käytännöllinen toiminto huoneessa, jossa kaikuu paljon, jolloin diskantti saattaisi korostua liikaa.
Herkkyydeksi ilmoitetaan 91 desibeliä tavallisessa olohuoneessa, ja melko lattea 4 ohmin impedanssi tarkoittaa, että kaiuttimet ovat melko kevyttehoiset. Ne vaativat silti jonkin verran tehoja luodakseen äänenpaineen, joka on useimpien mielestä jo vähän epämiellyttävä.
Mehukas basso ja valtava äänikuva
Samaa voi sanoa MoFi Electronics Sourcepoint 888 -lattiakaiuttimista, jotka asettuvat hinnaltaan samaan luokkaan ja tarjoavat samaa äänenpainetta kuin Model Seven. Sourcepoint 888:n dynaaminen kontrasti on hiukan parempi, mutta se vaatii tehokasta vahvistinta. Bowers & Wilkins 702 S3 maksaa hieman enemmän ja tarjoaa hienostuneemman diskantin, mutta se ei pääsee lähellekään Model Sevenin energiaa tai basson painetta.
Model Sevenin äänikuva on poikkeuksellisen suuri, ja sen energia tuo mieleen PA-systeemin.
Ensivaikutelma kuuntelusta oli siis hyvä, ja parin viikon kuuntelun jälkeen oli aika testata kaiuttimia kriittisin korvin. Käytimme testissä pääosin Hegelin H600-vahvistinta, joka on eräänlainen luokkansa referenssimalli. Kokeilimme myös puolalaisen Circle Audion integroitua hybridivahvistinta, joka antoi hyviä näkökulmia sointiin.
Kaiuttimien bassontoisto on syvempää kuin luulisi – ei basso mihinkään mustaan aukkoon sukella, mutta sitä on enemmän kuin tarpeeksi, jotta James Blaken Limit To Your Love kuulostaa siltä kuin seinät irtoaisivat. Ja ilman sitä ikävää vihellystä, jollaista bassorefleksiporteista joskus kuuluu.
Model Seven tarjoaa erittäin tarkkaa bassoa, ja olimme molemmat Geirin kanssa ällikällä lyötyjä kaiuttimen kyvystä toistaa syvimpiä säveliä. Kaikki pysyy tiukasti kontrollissa!
Kaiutin loistaa myös ehkäpä vähän korkealaatuisemman musiikin parissa, kuten Kari Bremnesin Det kunne skjedd osoittaa. Pianon syvyys erottui kaikessa täyteläisyydessään ja laulu toistui luonnollisen lämpimänä. Samalla äänikuva säilyi valtavan laveana. Ehkäpä siinä auttaa, että keskirekisteri ja diskantti on sijoitettu epäsymmetrisesti ja kaiuttimet asetettu niin, että elementit olivat ulkoreunoilla. Tämä sai esimerkiksi Mozartin pianokonsertto nro 5:n toistumaan ylileveänä. Myös Bremnesin laulu maalattiin cinemascope-koon kankaalle.
Todella vaikuttavaa, mutta tästä tulimme niin uteliaiksi, että oli pakko kokeilla kaiuttimien asennon vaihtoa niin, että keskirekisteri ja diskantti tulivat lähemmäksi keskustaa. Se toimi. Fokus oli parempi ja sekä laulu että piano päätyivät lähemmäksi äänikuvan keskipistettä.
Tämän ansiosta esimerkiksi Rage Against The Machine ei ollut vain äänimuuri, vaan sen äänikuva oli fokusoituneempi ja syvempi.
Harry Belafonten legendaarinen Carnegie Hallin livekonsertti hyötyi suuresti kaiutinten uudesta asettelusta. Vuonna 1959 tehty äänitys on ikivanha, mutta kuulostaa harvinaisen hyvältä ja livetunnelma oli pelottavan todentuntuinen. KLH:n kaiuttimet esittivät musiikin kolmiulotteisuudella, johon tässä hintaluokassa harvemmin törmää. Sekä Geir että minä olimme hämmästyneitä vanhan levytyksen saamasta huimasta realismista.
Tuoreempi tuotanto, kuten Espen Eriksenin trion levytys vuodelta 1974 toistui veitsenterävällä tarkkuudella, ja sekä piano että Andy Sheppardin saksofoni saivat ihastuttavan uskottavaa syvyyttä sointiinsa. Bassorumpu toistui auktoriteetilla, joka kielii hyvin valmistetusta kaapista, ja bassosoinnut toistuivat tässä hintaluokassa harvinaisen tarkasti.
Äänikuva on valtava ja täynnä dynaamista leikkisyyttä, joka tekee jokaisesta kuuntelukerrasta elämyksen. On vain todella tyydyttävää kuunnella musiikkia kaiuttimesta, joka on tehty enemmän musiikin ilo mielessä kuin monitorimaiseen analyyttisyyteen ja kirurgiseen tarkkuuteen keskittyen. Jos arvostaa enemmän erottelevuutta ja vivahteita, Dynaudio, Piega tai Audiovector ovat kiinnostavia vaihtoehtoja, mutta näiden valmistajien kaiuttimet myös maksavat enemmän kuin Model Seven.
Kaikki ei tietenkään tässäkään ole täydellistä, vaan olisimme kaivanneet diskanttiin enemmän ilmavuutta. Välillä ylä-äänet voivat olla turhaan raakoja Audiovectorin AMT-diskanttiin tai B&W:n käyttämään timanttikalvoon verrattuna. Kiintoisaa kyllä, etukangas vaimentaa suurimman osan diskantin kulmikkuudesta, joten sitä kannattaa kyllä pitää kiinni. Kaiuttimet myös näyttävät parhaimmalta etukankaan ollessa paikoillaan.
Yhteenveto
KLH Model Seven on retrohenkinen kaiutin, joka hyödyntää akustista vaimennusta modernein materiaalein toteutettuna. Äänikuva on lavea, bassontoisto mehukasta ja hallittua, mutta diskantti voi toisinaan yltyä karkeaksi. KHL:n kaiuttimet on tehty laadukkaasti, ne eivät vaadi erityisen kovatehoista vahvistinta ja ne tarjoavat viihdyttäviä kuunteluhetkiä – tarjolla on siis paljon vastinetta rahoille.
Samasta hintaluokasta löytyy myös toisentyyppisiä kaiuttimia, mutta harva onnistuu yhdistämään lämpimän ja täyteläisen soinnin näin dynaamiseen ja valtavaan äänikuvaan kuin Model Seven. Vaikka kaiutin ei olekaan soinniltaan maailman hienojakoisin, on tarjolla niin paljon muuta herkkua, ettei sillä ole väliä.
