Kun aurinko paistaa ja kaverit kokoontuvat yhteen, ei tunnelman luomiseen tarvita muuta kuin hyvää musiikkia. Musiikki saisi mielellään soida kaiuttimesta, jonka äänikuva on tasapainoinen aina bassosta diskanttiin – eikä muheva bassontoistokaan olisi pahitteeksi.
Kunnon paineen saattelema täyteläinen basso tempaa ihmiset paremmin mukaansa, ja kun halutaan tanssia, ei pikkuruinen Bluetooth-kaiutin riitä mihinkään. Silloin kaiuttimelta vaaditaan kokoa, joka jaksaa vetää kaverit tanssilattialle ja jatkamaan niin kauan, kunnes viimeinenkin vieras lähtee kotiin.
Olemme testanneet bilekaiuttimia jo monen monena vuonna. Tällä kertaa kokosimme testiin viisi tämän vuoden uutuutta. Yksikään ei mahdu rantakassiin, mutta kaikki toimivat akuilla ja ovat käytettävissä myös pistorasiaan kytkettynä.
Viittä testikaiutinta on arvioitu sekä biletunnelman nostatuskyvyn osalta että tavanomaisempia arviointikriteereitä käyttäen. Vertailun kaksi pienintä ovat helppoja kuljettaa ja sijoittaa melkein minne vain. Kumpikin mahtuu isoon kassiin ja on riittävän kevyt kulkeakseen mukana puistoon tai rannalle. Testin kolme suurinta mallia taas lienee helpointa kuljettaa bilepaikalle auton takakontissa. Yhtä lukuun ottamatta niissä on kuljetusta helpottavat pyörät ja kantokahvat.
Useimpien bilekaiuttimien tapaan myös testin kaiuttimet voi yhdistää langattomasti puhelimeen tai kaapelilla johonkin muuhun äänilähteeseen. Karaokebileitä varten kaiuttimiin voi yhdistää langattoman mikrofonin tai pari ja laulaa kavereiden kanssa yömyöhään.
Osa testin kaiuttimista voidaan yhdistää kaksittain stereoksi tai monona vaikka kuinka monen lisäkaiuttimen kanssa, jolloin musiikki täyttää taatusti isommankin juhlatilan. Kotijuhliin yksi kaiutin on yleensä aivan riittävä, sillä hyvän bilekaiuttimen ideahan on olla kovaääninen, selkeä ja viihdyttäväsointinen – eli pystyä herättämään bileet eloon.
Kuten aina, olen arvioinut kaiuttimien äänenlaatua, toimintoja, akunkestoa sekä kykyä tarjota biletunnelmaa. Ja tuttuun tapaan käytössä on tietysti Spinal Tap -asteikko, jolla biletunnelmaa mitataan ykkösestä yhteentoista!
Kannattaa muuten huomioida, että hyvä biletunnelma ja tähtien määrä eivät arvostelussa välttämättä korreloi keskenään.
Lue myös viime vuoden vertailumme:
Soundcore Rave 3S
Karaokebileet!
Soundcore Rave 3S on loisto-ostos ja aina valmiina karaokeen.


JBL PartyBox 520
Äänenlaadun standardi
JBL PartyBox 520 yhdistää harvinaislaatuisesti äänenlaadun ja -määrän. Se vasta on voittoisa resepti!


Sony ULT Tower 9
Tornista kajahtaa
Sony ULT Tower 9 tarjoaa valtaisaa äänenpainetta sekä vaikuttavan vahvan äänikuvan.


Sharp Sumobox PRO CP-LS200
Jättipainetta
Sharp Sumobox on nimensä mukaisesti sekä muhkea että terävä samaan aikaan.


Sony SRS-XV500
All night long
Sony SRS-XV500 jaksaa tanssittaa aamuun asti.


