Thomsonin 55-tuumainen QG4S14 on edullinen QLED-paneelilla ja Google TV -käyttöjärjestelmällä varustettu televisio. Yksinkertaista mutta käytännöllistä muotoilua edustava tv kuuluu Thomsonin LCD-sarjaan, jonka mallit kootaan Euroopassa ja on suunnattu kuluttajille, jotka haluavat modernin älytelevision edullisesti. Silloin tosin kannattaa seurata hintojen kehitystä tarkasti – mutta siitä lisää myöhemmin.
Thomson QG4: Euroopassa valmistettu Google TV

Thomson kutsuu tätä mallia sidefeet-versioksi – kyseessä on siis tv, jossa on kaksi jalkaa sivuilla yhden keskijalustan sijaan. Ratkaisu tekee televisiosta tukevan, mutta ei välttämättä näytä yhtä hyvältä kuin keskijalustalliset versiot. Isommilla kokovaihtoehdoilla jalat voi asettaa joko leveämmälle tai kapeammalle, mikä tuo mukavaa joustoa erikokoisia tv-tasoja ajatellen. Toki television voi myös kiinnittää seinälle VESA-standardin 200×200-seinäkiinikkettä käyttäen. Kaiken kaikkiaan televisio vaikuttaa laadukkaan jämäkältä, ja kapea kehys antaa televisiolle modernin ilmeen.
Käyttö ja ominaisuudet

Thomsonin television asennus käy vikkelästi, ja Google TV -käyttöliittymä on useimmille varmastikin tuttu ja helppo käyttää. Perheenjäsenet voivat luoda omat käyttäjäprofiilinsa, jolloin omat sisällöt löytyvät helpommin. Sovellusvalikoima on laaja ja sovellukset latautuvat nopeasti, valikot reagoivat käskyihin heti ja kaukosäädin toimii intuitiivisesti. Kaukosäätimessä on pikanäppäimet muun muassa YouTubelle ja Netflixille, ja se on tyylikkäämpi kuin useimmilla tämän hintaisilla televisioilla. Dolby Vision- ja Dolby Atmos -tuen ansiosta Netflixin ja Disneyn sisällöt toistuvat optimaalisesti.
Thomson QG4S14 on hyvin varusteltu sekä uusien että vanhempien videolähteiden varalta. HDMI-sisääntuloja on neljä, ja niistä kaksi tukee HDMI 2.1 -standardia tukien 4K-kuvaa 60 Hz:n virkistystaajuudella ja Auto Low Latency Modea (ALLM). USB-portteja on kolme (yksi USB 3.0 ja kaksi USB 2.0 -porttia) mediatoistoa tai tallennusta varten PVR-toimintoa käyttäen. Lisäksi televisiossa on optinen ääniulostulo, kuulokeliitäntä sekä Bluetooth 5.0 langattomaan äänensiirtoon.
Langattomalla osastolla operoivat myös Wi-Fi 5 (dual-band) ja Google Cast, joten sisältöjen peilaaminen puhelimesta tai tabletilta onnistuu helposti. Sisäänrakennettu triplavastaanotin (DVB-T2/C/S2) mahdollistaa televisiosignaalin vastaanottamisen antennin, kaapelin tai satelliitin kautta ilman ulkoisia laitteita.
Kuvanlaatu

Vaikka Thomson QG4S14 on budjettimalli, ylittää kuvanlaatu odotuksemme monessa tapauksessa. QLED-paneelin ansiosta värintoisto on täyteläistä ja vivahteikasta eikä lipsahda saturaatiossa liioitteluun. Kirkkaus on peruskäyttöön hyvä ja toimii hyvin päivänvalossakin – joskin HDR-suorituskyky on toki rajallinen ja jää kontrastin syvyydeltä ja kirkkaimmalta loistolta edistyksellisempien OLED- ja MiniLED-näyttöjen jälkeen.
Perusasetuksella kuva punertaa hiukan, mikä vaikuttaa ihon sävyihin. Jopa Yellowstonen ahavoituneet cowboyt näyttävät tekoruskettuneilta. Onneksi värejä on helppo säätää, ja elokuva-asetuksella värit ovat muutenkin huomattavasti neutraalimmat.
Testikappaleessamme oli havaittavissa jonkin verran dirty screen effectiä. Ilmiö johtuu epätasaisesta taustavalaistuksesta, ja sen huomaa etenkin kirkkaiden alueiden panoraamauksissa. Vaiva on hieman yllättävä, sillä Thomson väittää käyttävänsä vain laadukkaimpia kuvapaneeleita. Ongelma on toki voinut syntyä myös huolimattoman käsittelyn seurauksena kuljetuksen aikana – yleisenä vinkkinä sanottakoon, että television näyttö on aina syytä tarkistaa huolellisesti, kun tv:n purkaa pakkauksestaan.
Vertailua QLED Pro -malliin
Olemme aiemmin testanneet Thomson QLED Pron (55QG7C14), joka teki meihin vaikutuksen kirkkaudellaan, kuvan terävyydellään ja kuvankäsittelyn sulavuudellaan. QG4S14 on huomattavasti yksinkertaisempi malli sekä paperilla että käytännössä. Siinä on esimerkiksi QLED LCD-paneeli, jonka virkistystaajuus on 60 Hz, kun taas QLED Pro -mallin virkistystaajuus on 144 Hz. Halvemmassa mallissa näkyy enemmän välkkymistä ja sykkimistä joissakin kohtauksissa, mikä johtuu heikommasta liikkeidentoistosta. Ero ei ole dramaattinen, mutta kriittinen silmä huomaa sen kuitenkin, ja Pro-mallin sulavampi liikkeidentoisto on selvästi enemmän mieleemme.
Kilpailijoista ei pidä unohtaa myöskään TCL QLED780 -mallia, joka on budjettiluokassa suosikkejamme. Siinä on vain kolme HDMI-sisääntuloa, mutta loistava kuvanlaatu, hieno kontrasti ja varsin kohtuullinen hinta.
Äänenlaatu
Thomsonin tv on varustettu melko yksinkertaisella äänijärjestelmällä, joka muodostuu pohjaan sijoitetuista kaiuttimista ilman erillisiä bassoelementtejä. Ääni on odotetusti aika lattea, eikä musiikkiin tai ääniefekteihin synny liiemmin painoa. Puhe kuitenkin erottuu riittävästi. Onneksi television HDMI eARC -ulostuloon saa näppärästi kytkettyä soundbarin, jolla äänen saa nostettua aivan eri tasolle.
Yhteenveto
Thomson QG4S14 on jälleen hyvä Google-pohjainen QLED-televisio eurooppalaiselta valmistajalta. Televisiossa on modernit älytoiminnot ja hyvä värintoisto, mutta virheetön se ei ole. Vaikutelmamme onkin, että tämän päivän markkinoilla malli on hiukan kallis laatuunsa nähden – huomattavasti paremman QLED Pro -mallin saa nimittäin samaan hintaan! 900 euron suositushinta on oudon korkea, mutta Hintaopas.fi-sivuston mukaan mallia on myyty alennuksella myös 400–500 euron hintaan, mikä tuntuu sopivammalta ja tekee Thomsonista hyvän haastajan budjettiluokassa.
