Varsi-imureissa on yksi osa-alue, joka erottaa jyvät akanoista: latauksen ja säilytyksen hoitaminen. Halvimpien varsi-imureiden mukana tulee seinään ruuvattava muovikiinnike, ja latauspistoke vain tökätään pistorasiaan. Se toimii, mutta on kieltämättä halvan oloinen ratkaisu, eikä lisävarusteille ole silloin mitään säilytyspaikkaa. Keskihintaisissa tuotteissa on kunnon jalusta, johon varsi-imuri laitetaan lataamaan ja johon saa myös suulakkeet kiinni. Ja kalleimmissa varsi-imureissa pakettiin kuuluu myös luksuslatausasema, joka tyhjentää imurin pölysäiliön automaattisesti aseman pölysäiliöön. Bespoke AI Jet Ultra kuuluu jälkimmäiseen ryhmään – tämän mallin kohdalla missään ei ole pihistelty.

Pakkauksen sisältö
Lisävarusteista ei ole puutetta. Lataus- ja tyhjennysaseman lisäksi pakkauksessa on imurin moottoriosa ja kerrankin peräti kaksi akkua. Toinen on pienempi ja kevyempi ja toinen isompi ja painavampi. Toki mukana on myös akun laturi, jotta toista akkua voi ladata toisen ollessa käytössä – kätevää etenkin isommissa kodeissa. Lattiasuulakkeita on kaksi, kaikille pinnoille tarkoitettu Active Dual Brush, joka on varustettu harjalla ja pehmeällä pyörällä, sekä koville lattioille suunniteltu Slim LED Brush+.

Moottoroitu Pet Tool+ on tarkoitettu verhoilluille huonekaluille. Erikseen on myös pölysuulake ja rakosuulake, ja Flex Toolin avulla suulakkeet saa kulmaan, jossa pääsee imuroimaan kaappien päältä. Tarvikkeille on erillinen jalusta. Mieluummin ne olisi laittanut kiinni latausasemaan, mutta jalusta on sentään parempi kuin niiden tunkeminen siivouskaapin perukoille. Pakkauksessa on myös pari pölypussia.
Käyttö
Ensimmäinen Bespoke Jet AI oli aika painava varsi-imuri, mutta uusi versio on onneksi 400 grammaa kevyempi eikä se tunnu tavallisessa käytössä mitenkään raskaalta. Suulakkeet ovat helppokäyttöisiä, etenkin kahdella nivelellä varustettu pienempi lattiasuulake. Flex Toolin ansiosta saa helposti imuroitua korkeiden hyllyjen ja kaappien päältä. Arvostan myös sitä, että varressa on teleskooppisäätö – se ei itse asiassa ole varsi-imureissa kovinkaan tavallista.
Suulakevalikoima on hyvä eikä testin aikana tullut kertaakaan vastaan tilannetta, että olisin kaivannut jotakin eikä siihen olisi löytynyt ratkaisua. Jämäkät napit tekevät suulakkeiden vaihdosta helppoa. Olisi hyvä, jos imuri sammuisi, kun siitä irrottaa sen sijaan, että se pitää laittaa lattialle makaamaan tai nojaamaan jotakin vasten. Nivelliitin olisi ollut kätevä muidenkin suulakkeiden kanssa, jolloin mahtuisi paremmin imuroimaan huonekalujen alta. Kilpailijoilla tällaisia ratkaisuja on näkynyt. Ajovalot paljastavat hyvin lattialla lojuvat hiekanjyvät, mutta ne eivät tuo pölyä esiin yhtä armottomasti kuin Dysonin laservalo.

Ohjaus ja sovellus
Kädensijassa on nappi, josta saa säädettyä imutehoa neliportaisella asteikolla tai valittua tekoälyasetuksen. Silloin imuri päättelee itse, mitä pintaa imuroidaan ja säätää imutehoa ja harjan nopeutta sen mukaan. Varsinaisen tekoälyn käyttö tässä yhteydessä herättää epäilyksiä, sillä muilla valmistajilla vastaava toiminto on nimeltään vain automaattitoiminto. Näytöltä näkee valitun asetuksen, akun varauksen ja ilmoitukset.

Imurin voi yhdistää SmartThings-sovellukseen, jota Samsung käyttää kaikille älykotituotteilleen. On käytännöllistä yhdistää kaikki samaan sovellukseen, etenkin kun mukana on energiankulutustiedotkin ja sitä kautta hyvä yleisnäkymä kodin sähkön kulutukseen. Sovellus ei kuitenkaan tuo erityistä lisäarvoa varsi-imurille. Sovelluksesta näkee, paljonko imuria on käytetty ja kuinka pitkä aika pölysäiliön tyhjentämisestä on. Nämä tiedot olisi varmaan saanut imurin näytöllekin. Sovelluksella voi myös lukea käyttöopasta ja ladata päivityksiä, mutta nämäkään eivät tunnu välttämättömiltä.

Imurointi
Imuteho on parantunut 400 wattiin, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin edeltäjällä. Imuteho on nyt perinteisten imureiden tasolla. Pakollisen kahvinporotestin jälkeen varmistin vielä Dysonin laserilla, ettei lattialle jäänyt muruakaan. Käytin kahvinporojen imurointiin koville pinnoille tarkoitettua Slim LED Brush+ -suulaketta, mutta homma hoituu myös Active Dual Brushilla. Se pärjäsi matalanukkaisilla matoillamme keskimääräistä paremmin, sillä matot jäävät usein jumiin imurin suulakkeisiin.
Pienellä huonekalusuulakkeella sai pitkäkarvaisten kissojen karvat hyvin imuroitua kissojen lempituoleista. Suulakkeet toimivat hyvin myös auton penkkien ja hiekkaisen takakontin imuroimiseen. Ihastuin kovin Flex Tooliin, jolla kaappien päältä sai näppärästi pölyt pois ilman, että tarvitsi hakea tuolia avuksi.
Puhdistus
Nyt pääsemme pureutumaan ominaisuuteen, joka on hilannut tuotteen hinnan niin kalliiksi. Varsi-imurin käyttö on nimittäin todella paljon mukavampaa, kun imuroinnin jälkeen ei tarvitse ravistella pölysäiliötä roskiksen päällä tyhjäksi pölypilven keskellä yskien. Jos vieläpä on allergikko, sellainen pilaa koko imurin idean. Mitä hyötyä on HEPA-suodattimesta ja täydellisestä siivoustuloksesta, jos siivouksen päätteeksi pölyt ravistellaan takaisin huoneilmaan? Bespoke AI Jet Ultra sen sijaan laitetaan käytön jälkeen latausasemalle, jossa imurin pölysäiliö tyhjentyy aseman pölypussiin. Pussi tarvitsee vaihtaa parin kuukauden välein. Sen jälkeen laite diagnosoi imurin ja aloittaa sen lataamisen. Lataamisen edistymistä osoittavat ledvalot.

Suulakkeisiin ei jää erityisen hanakasti hiuksia kiinni, ja jos niin käykin, on kaikki helppo purkaa puhdistusta varten. Samsungille kiitosta myös siitä, että suodattimet saa helposti irti, joten ne voi välillä pestä hanan alla. Koko ajan ei siis tarvitse olla ostamassa uusia, kalliita suodattimia. Lattiasuulakkeiden pyörätkin saa irti, jos niihin jää hiuksia kiinni – tämä usein unohtuu kilpailijoilta.
Yhteenveto
Samsungin hyvä varsi-imuri on entistä parempi. Uusi moottori tarjoaa huippuluokan imutehoa, mutta laite on silti aiempaa kevyempi. Vaikuttava kokonaisuus! Suulakkeet on muotoiltu fiksusti, ja yhdessä hyvän imutehon kanssa siivoustulos on erinomainen. Lisäakun ja erillisen akkulaturin ansiosta siivousta voi jatkaa poikkeuksellisen pitkäänkin. Imurin osat on helppo purkaa puhdistusta ja pesua varten, ja suodattimetkin saa huuhdeltua hanan alla. Parasta on kuitenkin se, että latausasema sekä lataa imurin että tyhjentää sen pölysäiliön aseman pölypussiin, jota tarvitsee vaihtaa harvemmin. Täydellinen ratkaisu pölyallergikoille! Tekoälyn tarpeellisuus tuntuu kyseenalaiselta, mutta varsinaisesti mallissa ei ole muuta moitittavaa kuin kallis hinta.






