Useimmat tämän testin lednauhoista on tarkoitettu levittämään tunnelmavaloa enemmän tai vähemmän näkyvästä paikasta. Mutta Govee Neon Rope Light 2 on tarkoitettu huomion keskipisteeksi.
Nimensä mukaisesti lednauhan idea on muistuttaa neonputkea. Jos haaveilee olohuoneensa tuovan mieleen Blade Runnerin, niin tämä tarjoaa mahdollisuuden siihen.
Happosateet ja ruokakojut eivät kuulu kauppaan, vaan paketista löytyy mattavalkoinen kumiletku, jonka toisessa päässä on kaukosäädin ja 230 V:n virtalähde. Laatikossa on myös muovikiinnikkeitä.
Govee Neon Rope Light 2 on viisi metriä pitkä. Mukana tulee virtalähde ja ohjausboksi sisäänrakennetulla mikrofonilla ääniohjausta varten. Nauhaa voi lyhentää mutta ei jatkaa.

Käyttöönotto ja sovellus
Govee Neon Rope Light 2 -nauhan taivuttelu vaatii pientä kärsivällisyyttä, sillä nauha on taipuisaa kuin viisimetrinen melkein kypsä spagetti. Kannattaa siis varata pari tuntia asennukseen, jos valonauhaa aikoo taivutella johonkin muotoon. Useimmissa lednauhoissahan on itsekiinnittyvä liimatausta, mutta tämä neonputki kiinnitetään seinälle muovikiinnikkeillä. Kulmakappaleitakin on tarjolla, mikäli haluaa kiinnittää nauhaa huoneen nurkkiin.
Matter-käyttöönotto sujuu helposti, ja QR-koodi löytyy virtalähteestä tarran sijaan. Näin se kuuluisi aina hoitaa! Valonauha lisätään lopuksi Goveen sovellukseen, mikä on aivan välttämätöntä, jos haluaa nauttia muistakin kuin aivan perustoiminnoista.
Käyttö
Käyttöönotto on hieman hankalaa, mutta kaiken vaivan väärti, koska lopputulos on mahtava. Govee Neon Rope Light 2 tarjoaa nimittäin täysin tasaisen valon, ja täytyy mennä aivan nauhaan kiinni nähdäkseen, että oikeasti nauhan sisällä ei ole vain yhtä valonlähdettä, vaan satoja pieniä ledejä.
Vaikka väriliukumat ovat sulavia, ledit on jaoteltu osioihin. Eri osiot ovat kuitenkin niin lyhyitä, noin viisi senttimetriä, ettei sitä huomaa.
Goveen sovelluksessa on hienoja valmiita asetuksia ja mahdollisuus ohjata valaistusta puheella. Tämän tuotteen kohdalla aukeaa vielä sellainenkin mahdollisuus, että valoefektejä voi ohjata luomansa neonkuvion valokuvan pohjalta.

Yhteenveto
Govee Neon Rope Light 2 ei ole ihan tavallinen lednauha. Valo on tasainen ja tyylikäs, ja sovelluksella saa luotua aivan uudenlaisia luovia efektejä. Hinta on korkeammasta päästä, mutta aivan perusteltu.
Myös tässä testissä
Trust 5m Neon Rope Light (GXT904)
Neonvalo pehmeissä väreissä
Trustin lednauha toimii hienona seinäkoristeena.


Wiz Smart LED Strip
Simppeli ja valovoimainen lednauha
Wizin budjettiversio loistaa todella kirkkaasti.


Govee Strip Light S (H612A)
Halpa Matter-nauha koristeeksi
Jos kaipaa vain vähän epäsuoraa värivaloa, on Goveen halvin lednauha täydellinen valinta.


Wiz Smart Neon Flex Strip
Kaupungin valot olohuoneen seinälle
Jos haluaa kirjoittaa viestejä neonvaloin, on Wizillä siihen ratkaisu!


Govee COB Strip Light Pro (H61E53D1)
Tulevaisuuden lednauha
Goveen COB-nauhan ledit ovat niin tiiviisti, ettei niitä erota toisistaan. Teknologia on muihin verrattuna ylivoimainen – ja metrihintakin sen myötä kova.


Ledvance Flex 2m RGB + Tunable White
Yksinkertainen ratkaisu yksinkertaiseen tarpeeseen
Ledvancen simppeli lednauha toimii hyvin yksivärisenä tunnelmanluojana.


Philips Hue Lightstrip Plus
Taipuisa lednauha valaisee hyvin
Philips Huen keskihintainen lednauha tarjoaa laadukasta valoa ja monia muita helpomman asennuksen.


Trust Wall Light Bars (GXT905)
Modulaarinen valoveistos
Trustin ledkappaleet vain napsautetaan yhteen ja luodaan haluttu muoto – kätevää.


Philips Hue Solo Lightstrip
Kirkasta valoa jokapäiväiseen käyttöön
Philips Huen yksinkertaisin lednauha tarjoaa kirkasta valoa ja kauniita värejä kohtuuhintaan.


Philips Hue Ambiance Gradient Lightstrip
Maagista tunnelmaa luksushintaan
Philips Huen edistyksellisin lednauha tarjoaa tyylikästä valoa ja kauniit väriliukumat. Sovellus on kuitenkin koko homman tähti.


Govee Strip Light 2 Pro (H61F53D1)
Hyvä ja kirkas Matter-valonauha
Goveen paras perinteinen lednauha on erittäin valovoimainen ja värikylläinen.


Ledvance Flex 3M Magic RGB
Taikaa kaikissa sateenkaaren sävyissä – eikä muuta
Ledvancen lednauhan “taikaversio” tarjoaa kaunista ja tehokasta valaistusta päivän rasituksista toipumiseen.


