Kun ajattelee maailman ikonisimpia brändejä, on hyvä muistaa, etteivät ne olleet klassikoita syntyessään. Kaikki ovat saaneet alkunsa hyvästä ideasta, joka on syntynyt ratkaisuksi johonkin tiettyyn ongelmaan, ja sen seurauksena yritys on noussut referenssiksi, johon kaikkia muita verrataan.

Vaatii kuitenkin paljon työtä, jotta onnistuu paitsi säilyttämään asemansa, myös laajentamaan paikkaansa huipulla. Eikä Marshall ole poikkeus. Tuskin mikään muu vahvistinvalmistaja herättää samanlaisia mielikuvia coolista, aidosta livesoundista ja unohtumattomista kohtaamisista musiikkialan suurimpien nimien kanssa. Mutta nykyään Marshall tuo isojen lavojen soinnin myös koteihin.
Jim Marshall tuskin osasi aavistaakaan, miten hänen 1960 Hanwellissa perustamansa pieni rumpupaja muuttaisi rock-historiaa. Mutta rumpalit toivat perässään kitaristinsa – kuten tulevat legendat Pete Townshendin ja Ritchie Blackmoren. He tarvitsivat vahvistimia, joten Marshall alkoi valmistaa niitä läheisessä vajassa. Hän oli ensimmäisiä valmistajia, joka otti rockmuusikot tosissaan ja kuunteli heidän tarpeitaan. Pian hänet tunnettiin rock-maailmassa lempinimellä ”Father of Loud”. Nousu huipulle oli nopeaa – itse Jimi Hendrix totesi Marshallin vahvistimista vuonna 1967: “Nothing can beat them. Nothing in the world.”
Tämän päivän Marshall on perinteistä ammentava kehitysyhtiö, joka onnistunut vakiinnuttamaan asemansa myös kuluttajapuolella. Uusimpiin tuotteisiin kuuluvat Bromley 750 -bilekaiutin ja Heston-soundbarit, jotka täydentävät koteihin suunnattua mallistoa kuulokkeineen ja langattomine Kilburn-kaiuttimineen. Kilburn on edennyt jo kolmanteen sukupolveensa Kilburn III -mallin muodossa ja ehtinyt muodostua monessa kodissa suorastaan mini-ikoniksi.
Bromley 750 muistuttaa vahvistinten tunnistettavaa muotoilua tuttuine nimiplakaatteineen. Kaiuttimen ääni säteilee 360 astetta ympärilleen, mikä tekee Bromley 750:n juhlien luonnollisen keskipisteen. Kaiuttimessa on erityiset asetukset niin etkoille kuin jatkoillekin, joten se jaksaa pysyä mukana menossa koko illan aina äänekkäimmistä hetkistä rauhoittumiseen. Sointi on kristallinkirkas ja basso täyteläinen, ja 40 tunnin akunkesto pitää huolen siitä, että juhlat ehtivät hiljentyä ennen musiikkia.

Aina ei tietenkään voi juhlia, vaan hyvä äänentoisto kuuluu myös arkea sulostuttamaan. Marshallilla huomattiin, että yhä useampi käyttää musiikin soittamiseen television soundbaria. Kaikki soundbarit eivät kuitenkaan sovi musiikintoistoon kovin hyvin. Ja aivan kuten Jim Marshall kehitti vahvistimensa aikansa uuden rock-soundin ehdoilla, myös nyt yritys on ajan hermolla kehittäessään tapaamme kuunnella musiikkia kotona.
Heston-sarjan mallit Heston 60 ja Heston 120 ovat elokuville, tv-sarjoille ja musiikille suunniteltuja soundbareja. Intohimo ääneen paistaa kaikesta, ja käytettävyys yhdistyy virheettömään äänenlaatuun, valitsipa sitten pienemmän 60-mallin tai isomman 120-mallin. Yleisimmät musiikkisovellukset yhdistyvät soundbareihin suoraan, ja kun haluaa katsoa elokuvan, on helppo vaihtaa television ja musiikintoiston asetusten välillä.
Ja jos kaipaa vielä muhkeampaa sointia, kannattaa tutusta Heston 200 -subwooferiin, joka saa basson värisemään selkäpiissä asti! Tänään, aivan kuten 60 vuotta sitten, Marshall saa musiikin ystävien sydämet sykkimään vähän nopeammin. Ainoa ero entiseen on, että enää ei tarvitse mennä klubeille ja festareille päästäkseen nauttimaan Marshallin soinnista.
Marshallin missiossa tärkeintä on musiikin ystävien tarpeiden ymmärtäminen. Olivatpa kyseessä sitten lavoilla esiintyvät muusikot tai kaikki me, jotka haluamme nauttia musiikista olohuoneissamme ja juhlissa, Marshallin tavoite on aina ollut luoda hyvää ääntä ja paketoida se cooliin pakettiin, joka hyödyntää uusinta tekniikkaa. Vuonna 2010 Marshall laajentui koteihin kuuloke- ja kaiutinmalleillaan, ja sen jälkeen valikoimiin on saatu lukuisia Bluetooth-kaiuttimia, joista on muodostunut uusia klassikoita. Tänä vuonna Marshallin lahjakkaat kehittäjät ovat luoneet sekä Bromley 750 -bilekaiuttimen ja Heston-soundbarsarjan.



On tultu pitkälle siitä, kun Jim Marshall loi ensimmäiset vahvistimensa Lontoon esikaupunkialueella ja nousi rock-sukupolven symboliksi. Marshall on kolunnut maailman suurimmat lavat ja kuuluisuuksien treenikämpät ja on nyt vallannut myös tavallisten ihmisten olohuoneet. Kaiken keskiössä on aina ääni
– rehellinen, rohkea, legendaarinen. Father of Loud olisi ylpeä!
