Pure Evoke H6 yhdistää stereoäänen, helppokäyttöisyyden ja siistin puuviilukuoren radiossa, joka ei vie liikaa tilaa hyllystä tai penkiltä. Radiossa on kantokahva, ja ostamalla noin 30 euron hintaisen lisävarusteen saa laitetta käytettyä myös pattereilla. Suuret nupit ja napit tekevät käytöstä helppoa, ja värinäyttö tarjoilee hyvää informaatiota, kuten näyttää levynkannet. Kahden sisäänrakennetun kaiuttimen ansiosta pikku radion äänenlaatukin on kohdillaan.
Äänimaisema on riittävän täyteläinen musiikkiin ja keskirekisteri selkeä, vaikkakin etenkin puhe kuulostaa värittyneeltä. Musiikki toimii paremmin. Radio kestää melko kovaa volyymiä ennen kuin ääni muuttuu liian suttuiseksi. Pure-radio kuulostaa koherentilta ja tasapainoiselta. Valitettavasti värittyneisyys laskee arvosanaa eikä Evoke H6 huolehdi vivahteista tai soundin fokuksesta tarpeeksi. Tässä testissä laite jää hieman jälkeen parhaista soundinsa puolesta, mutta on silti oikein hyvä radio, erityisesti helppokäyttöisyytensä ansiosta.
Ääni & Kuva kiteyttää
Hyvä stereoääni, helppo käyttää, myös pattereilla käyttäminen mahdollista. Hieman liian värittynyt soundi ja latku basso.
Hinta: €
Faktat
Bluetooth
FM/DAB+
30 esivalintapaikkaa
Värinäyttö
Akkukäyttöisyys lisävarusteena
Verkkosivusto: turascandinavia.com
Hinta: 330 €