Følg oss på

Palkitsimme Vuoden kunniamaininta: Dynaudio

Jotain hienoa Tanskanmaalta

Tanska, tuo pikkuruinen maa, joka hifi-kartalla erottuu jättiläisenä. Yksi suurimmista tanskalaisvalmistajista on ympäri maailmaa tunnettu Dynaudio.

Dynaudio tekee raskaan sarjan highend-kaiuttimia, joista Confidence 60 on kaikkien aikojen parhaita kuulemiamme. Dynaudio tunnetaan myös studiomonitorien tekijänä, jota arvostetaan ammattilaisäänen parissa. Maailmassa onkin jo yli 10 000 studiota, joka käyttää Dynaudion kaiuttimia miksaukseen – muun muassa Abbey Road ja BBC.

Dynaudio sai alkunsa, kun entiset Scan-speakin työntekijät pistivät uuden yrityksen pystyyn 1977. Valmistaja erosi muista itse kehittämiensä ja itse valmistamiensa kaiutinelementtien tekijänä. Ensimmäisiä tuotteita oli 28-millinen kupolidiskantti D-28, joka on vaikuttanut yrityksen tuotemuotoiluun tähän päivään saakka.

Elementtien jälkeen valmistus laajeni tyylikkäästi viimeisteltyihin kaiutinkaappeihin, jotka herättivät huomiota käänteisellä designillaan: basso olikin ylhäällä ja diskantti alhaalla, eikä toisin päin, kuten oli totuttu. Sijoittelu ei ollut vain markkinointikikka, vaan valinta tehtiin puhtaasti äänenlaatu edellä.

Vuonna 2014 kiinalainen GoerTek osti Dynaudion. Toisin kuin pelättiin, ei tuotantoa siirretty halvempien työvoimakustannuksien toivossa Kiinaan, vaan uusi omistaja päätti päinvastoin laajentaa Skanderborgissa sijaitsevaa tehdasta. Dynaudion kehitysosastoon sijoitettiin valtavat summat rahaa, minkä lopputuloksena käyttöön otettiin jättimäinen Saturn-mittaustila. Kuutiomainen tila on joka sivultaan 15 metriä pitkä, ja siellä pystyy nopeasti mittaamaan jokaisen valmistetun kaiuttimen toiminnan.

Dyaudio oli myös ensimmäisiä autokaiutinpuolelle hypänneitä perinteisiä kaiutinvalmistajia. Tanskalaisfirma on vastannut Volkswagenin huippumallien äänestä jo 20 vuoden ajan, ja myös Volvon ja Bugatin autoihin toimitetaan äänijärjestelmiä Skanderborgista. Autoäänen kehityksen ympärillä leijuu salamyhkäisyyden verho: kun toimittajat vierailevat Dynaudion tehtaalla, on autojen päällä aina peitot eikä sillä osiolla saa ottaa valokuvia.

Tietokonepuolellakin on huomattu Dynaudion ansiot: MSi:n pelikoneissa on käytetty Dynaudion räätälöimää ääntä jo vuosia.

Vuosikymmenten tinkimätön työ kaiuttimien eteen ja tanskalaisten maailmanlaajuinen menestys ovat syitä sille, miksi Dynaudio ansaitsee LB Ääni & Kuvan tämänvuotisen kunniamaininnan.

Toivotamme onnea – ja odotamme mielenkiinnolla, mitä Skanderborgissa seuraavaksi keksitään!

Vis kommentarer

Lisää

Keskustelu

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös

Asiakaspalvelu

Yhteystiedot

Ääni & Kuva / Publish AS mail@lbaanijakuva.fi

© 2021 Publish AS – LB Ääni ja Kuva noudattaa journalistien eettisiä ohjeita. Lukijana olet oikeutettu käyttämään lbaanijakuva.fi-sivuston sisältöjä henkilökohtaisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Voit ladata, linkata ja tulostaa sisältöä lbaanijakuva.fi-sivustolta henkilökohtaisiin ja ei-kaupallisiin tarkoituksiin, kunhan mainitset lähteen ja kunnioitat mahdollisia tekijänoikeuksia. Sisältöjä, mukaan lukien (mutta ei näihin rajoittuen) ikonit ja palkinnot, ei saa käyttää muussa tarkoituksessa kuin mihin on erikseen annettu oikeus. Huom! Maksumuurin ulkopuoliset sisällöt ovat kyseessä olevan valmistajan/maahantuojan tarjoamia.