Vastamelun valtaistuinpeli – langatonta vastamelukuuloketta

Kuka tekee parhaat vastamelukuulokkeet? Uusia ehdokkaita kisaan ilmoittautuu jatkuvasti, mutta haastavatko ne viime vuoden valtiaan?

 itemprop

Matkustaminen on elämän suola – mutta lentomatkustaminen on vain suolaa haavoissa. Odottelulle ja puutuneille jaloille emme mahda oikein mitään, mutta voimme auttaa löytämään jotakin, joka hävittää yhden ikävän piirteen lentämisestä – rasittavan huminan ja melun.

Aktiivisella vastamelulla (ANC) varustetut kuulokkeet ovat tulleet viime vuosina yhä suosituimmaksi, ja kauppoihin vyöryy koko ajan uusia malleja. Kaikki haluavat apajille!

Eikä vastamelumalleissa raha ratkaise, vaan suosiossa ovat premium-mallit. Niitä käytetään lentomatkojen lisäksi tavallisiin työmatkoihin ja toimistoissa, joissa nykyaikaiset avotilat estävät keskittymisen.

Kokosimme tähän artikkeliin 12 vastamelukuuloketta, joita olemme viime aikoina testanneet ja vertasimme niitä keskenään. Mikään niistä ei ole huono – mutta mikä on paras?

Langattomat kuulokkeet johdolla

Ensimmäiset vastamelukuulokkeet olivat vielä langallisia, mutta nykyään ne toimivat Bluetoothilla, mikä on kätevää. Koska useimmat lentoyhtiöt kieltävät matkustamon puolella käytettävät radiolähettimet, on tärkeää, että kuulokkeissa on myös johto. Vanha kunnon 3,5 mm:n analoginen plugi on enemmän kuin paikallaan, kun halutaan kytkeä kuulokkeet lentokoneen viihdejärjestelmään. Monista tämän päivän puhelimista kuulokeliitäntä kuitenkin puuttuu, joten usein näkee myös digitaalista USB-liitäntää käytettävän.

Melu ja vastamelu

Miten ääntä ylipäätään voi poistaa? Vastaus on vastakkaisvaihe. vastamelukuulokkeissa on pieniä mikrofoneja, jotka ”kuuntelevat” ympäristön ääntä. Digitaalisen signaalinkäsittelyn jälkeen kuulokkeet toistavat kuppien sisään korjaussignaalin, joka kumoaa ulkopuolelta tulevan äänen. Täydellistä hiljaisuutta ei ole mahdollista saavuttaa, mutta juuri lentokoneen tasaisen moottorin huminan vastamelu onnistuu yleensä kumoamaan hyvin. Jos kerran tekee pitkän lentomatkan ilman väsyttävää hurinaa, ei paluuta vanhaan ole!

Hiljaisuuden hinta

Rentouttavalla hiljaisuudella on hintansa. Vastamelu vaikuttaa samanaikaisesti soitettavaan musiikkiin. Oireita ovat heikko dynamiikka, basson epätasaisuus tai sulkeutunut keskirekisteri. Joissakin vastamelukuulokkeissa ero soitossa on kuin yö ja päivä riippuen siitä, onko vastamelu päällä vai pois, toisissa eroa tuskin huomaa.

mainos

Toinen sivuvaikutus vastamelulla on komerovaikutelma, joka luo lähes fyysisen tyhjyyden tunteen korviin. Sama tapahtuu meluisassa huoneessa, mikä todistaa, että vastamelu todella toimii. Tästä syystä hieman vajaaksi jäävä vastamelu voi itse asiassa olla mukavampi kuuntelun kannalta.

mainos

Useimmissa vastamelukuulokkeissa tällä hetkellä on tarjota useaa eri tasoa vastamelua, jolloin sen voi säätää parhaiten ympäristön sopivaksi – vähän vastakkaisääntä toimistoon, ja vastamelu täysille lentokoneeseen.

 

Tämän testin tuotteet

 

mainos
Lisää
Keskustelu

Lue myös

Mitä Huaweista on jäljellä vuoden päästä?

Mitä Huaweista on jäljellä vuoden päästä?

Huawein AppGallery ei onnistu vastaamaan käyttäjien odotuksiin. Ratkaisu ongelmiin ei olekaan uudessa sovelluskaupassa, sillä Googlen puuttuminen tarkoittaa, että Huawei voi sanoa hyvästit Pohjoismaiden markkinoille.

Langatonta jalustakaiutinta – Edullista mutta hyvää ääntä

Langattomien kaiuttimien

Langattomien kaiuttimien kohdalla helposti katselee vain all-in-one-vaihtoehtoja. Langaton kaiutinpari toimii kuitenkin yhtä simppelisti – ja kuulostaa paremmalta.

Vastamelun valtaistuinpeli – langatonta vastamelukuuloketta

Vastamelun valtaistuinpeli

Kuka tekee parhaat vastamelukuulokkeet? Uusia ehdokkaita kisaan ilmoittautuu jatkuvasti, mutta haastavatko ne viime vuoden valtiaan?

ASUS Zenfone Max Pro (M2) julkaistaan Suomessa!

Ällistyttävä akkukesto, enemmän tehoa ja parempi kestävyys

Gigantin Black Friday -tarjoukset

Kunnon ääni vaatii kunnon vahvistimen

Hyvätkään kaiuttimet eivät ilahduta, jollei vahvistin yllä tehtävänsä tasalle. Tässä ovat parhaat vahvistimet, jotka testasimme tänä vuonna.

Musiikkielämyksen lähteillä

Monet kasvavat nykyään ilman suhdetta fyysisiin medioihin. Elokuvat ja televisiot katsotaan ja musiikkia kuunnellaan kännyköistä ja tableteista, eikä fyysiselle soittimelle enää ole tarvetta.

Vieritä ylös