Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video

Uutinen

PC täytti 40 vuotta

IBM julkisti PC:n 12.8.1981 – ja muutti samalla maailman.

/ 12.08.2021 - 16:06
PC täytti 40 vuotta

Pystytkö kuvittelemaan maailman ilman henkilökohtaisia tietokoneita? Minä en ainakaan.

Vaikka elokuussa 1981 lanseerattu IBM PC ei ollutkaan ensimmäinen henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettu tietokone, se teki läpimurron ja toi tietokoneet suuren yleisön saataville; ensin työpaikoilla ja sitten kodeissa. Nykyään tietokoneet ovat niin yleisiä, että meillä Pohjoismaissa kodit, joissa ei ole konetta, mahtuvat yksinumeroiseen prosenttilukuun.

IBM oli rakentanut jättimäisiä teollisuustietokoneita jo vuosikymmenien ajan, kun yritys päätti 1980 investoida niin pienen ja edullisen tietokoneen kehittelyyn, että sellainen olisi tavallisen kuluttajan ulottuvilla. Apple oli jo onnistunut siinä Apple II -mallillaan.

Huippusalainen ja erittäin nopeasti edennyt projekti saatiin päätökseen jo seuraavana vuonna IBM PC:n muodossa. IBM vastasi koneen raudasta, mutta ohjelmistot tilattiin ulkopuolelta. Esimerkiksi käyttöjärjestelmä tuli silloin vielä melko epävarmalta yritykseltä nimeltään Microsoft. Bill Gates oli ostanut käyttöjärjestelmän 20 000 dollarilla ja nimennyt Q-DOS:in (Quick and Dirty Operative System) uudelleen MS-DOS:ksi, mutta se on toinen tarina se.

Kaikkien käyttöön

Vastaavanlaista röyhkeyttä IBM:ltä osoitti tuotteen nimeäminen Personal Computeriksi, mutta monipuolisuutensa ja suhteellisen edullisen hintansa ansiosta (PC:n sai siihen aikaan alle 10 000 eurolla, ja hinnasta noin kolme neljäsosaa selittyi 5-10 megatavun kovalevyllä) IBM PC yleistyi nopeasti kaikenlaisissa yrityksissä. Olitpa sitten kirjanpitäjä, toimittaja tai käytettyjen autojen kauppias, oli pöydällä oltava tietokone.

Kopiot nostivat PC:n standardiksi

Iso läpimurto nähtiin tammikuussa 1983, kun Compaq toi markkinoille ensimmäisen koneensa, joka käyttäytyi täysin niin kuin IBM:n oma tietokone. Standardi PC:lle oli syntynyt.

Ehkäpä luet tätäkin juttua PC:ltä, jollainen useimmilta nykyään löytyy. Tietokoneesi on 40-vuotiaan IBM PC:n suora jälkeläinen, vaikkakin hurjasti nopeampi, tehokkaampi ja kehittyneempi. Periaatteessa voisit ajaa kaikkia jo vuoden 1981 ensimmäisestä mallista tuttuja ohjelmia nykykoneellasikin (ainakin pienen säädön jälkeen…). Standardisoinnin ja monipuolisuuden ansiosta PC:stä muodostuikin arjen normi – joka tulee varmasti säilyttämään asemansa vielä vuosikymmeniä.

(artikkelin kuva: Wikimedia)

John Hvidlykke
(s. 1964): Toimittaja. John on pyörinyt tekniikkatoimittamisen maailmassa jo vuodesta 1982 (!) ja LB Ääni ja Kuvassa vuodesta 2013. Hän on työskennellyt monipuolisesti eri rooleissa ja eri medioissa sekä kirjoittanut kirjoja ja oppaita IT-puolelta. John kirjoittaa LB-sivustolle hifi-, kaiutin-, tietokone-, peli- ja historia-aiheista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vihdoin uusi Raspberry Pi

Logitechin odotettu käsikonsoli on täällä!

Maailman littein!

Ensimmäiset GeForce RTX 4000 -kannettavat pian kaupoissa

LG:n tv taipuu kaarevaksi pelinäytöksi

Leveitä näyttöjä kohtuuhintaan

Ääni & Kuva
Scroll to Top