Sonyn MDR-Z7 oli monella tapaa viihdyttävä kuulokemalli, josta sai mehukasta bassoa vasta kunnon kuulokevahvistimella. Kännykkään liitettynä soundi jäi turhan kesyksi. Sony ei ole yksin tämän ongelman kanssa, ja oli fiksusti tarjonnut ratkaisun kannettavan soittimen ja DAC-vahvistimen muodossa.

Uusi M2-versio on saanut reippaan määrän päivityksiä. Ulkonäöltään se on samankaltainen mutta ei samanlainen. Etenkin paksummat pehmusteet erottavat uutuuden aiemmasta, mutta myös se, että kuulokkeet ovat nyt kokonaan mustat – edeltäjässä oli alumiinisia yksityiskohtia.

Z7M2 on perinyt ominaisuuksia lippulaivamallista Z1R:stä: muun muassa sisäpuolen verkot noudattavat Fibonacci-kuviota. Tämä luonnossa toistuva spiraali perustuu siihen, että yksi osa on aina kahden viereisen osan kokoinen. Sonyn mallissa tämä ei ihan näytä toteutuvan, mutta vaikutelma voi olla optinen harhakin. Joka tapauksessa idea on jakaa diskanttiäänet tasaisemmin. Se onkin haaste näin isoilla kaiutinelementeillä (70 mm).

Neodyymimagneetit ovat tuplasti vahvempia kuin aiemmin, siinä on ajatuksena parantaa dynamiikkaa ja kontrollia.

Pakkauksesta paljastuu 3-metrinen johto 3,5 mm:n liittimellä ja 6,3 mm:n adapterilla. Mukana tulee myös 1,2-metrinen johto 4,4-millisellä Pentaconn-liittimellä, joten kuulokkeet voi kytkeä myös yhteensopivaan soittimeen balansoidusti.

Sony MDR-Z7M2 käytössä

Aluksi ajattelen, että MDR-Z7M2 on mukavimpia suljettuja kuulokkeita, joita olen kokeillut. Isot tyynyt istuvat samettisesti päätä vasten. Ne istuvat kuitenkin sen verran napakasti, että korville tulee ajan myötä hiki. Mekaaninen melunvaimennus on ainakin huippuluokkaa.

Äänenlaadultaan M2 on selvästi edeltäjäänsä parempi. Basso on tiukempi ja kontrolli on parempi kaikin puolin. Korkeampi impedanssi ei tee käytöstä hankalaa, vaan kuulokkeita käyttää jopa mielellään kännykänkin kanssa. Toki viimeinen potku painetta jää silloin uupumaan.

Viihdearvoa ei ole unohdettu: basso iskee kuin sata salamaa, mikä toimii kuin nyrkki silmään EDM:n, popin ja rapin kanssa.

 

Diskantti ei ole lainkaan niin kova ja karkea kuin Neumannilla. Basso saattaa joskus ottaa vallan viuluihin nähden. Flyygelin sointi jää hieman mattaiseksi ja tummaksi. Klassisen musiikin kuuntelu ei ole mitenkään ikävää, vaan orkesteri soittaa vahvasti ja miellyttävästi. Keskirekisteri ja diskantti eivät sulaudu samaan tyyliin basson kanssa, mikä on vähän tylsää.

Popmusiikki soi eläväisesti ja latteaksi tuotetutkin kappaleet saavat vähän törkyisempää meininkiä.

Emme testanneet kuulokkeita 4,4-millisellä balansoidulla johdolla, sillä sopivaa soitinta ei tähän hätään löytynyt. Kokeilimme kuitenkin haastaa M2:a 4-piikkisellä XLR-johdolla. Soundi avautui hieman enemmän, dynamiikka kirkastui ja vivahteita tuli paremmin esiin.

Johtopäätökset

Sony MDR-Z7M2 on todella viihdyttävä kuulokemalli, joka toimii hyvin kännykän kanssa, mutta muiden tapaan ansaitsee mieluummin vahvistimen. Balansoitu 4,4-millisen piuhan hyväksyvä soitin olisi paras, sillä johto tulee kuulokkeiden mukana ja soundi saisi siitä lisää dynamiikkaa ja vivahteita. Bassovaste on parantunut sitten viime näkemän, ja soundi pysyy kokonaisuutena paremmin hallinnassa. Pop, rock ja rap toimivat parhaiten – akustiseen ja klassiseen musiikkiin kaipaisimme hieman enemmän yksityiskohtia ja ilmaa diskantista.

Uutuus on edeltäjäänsä kalliimpi, ja hintakilpailu on viime aikoina kiristynyt. Tästä syystä annamme M2-mallille yhden tähden vähemmän kuin edeltäjälleen, vaikka se tuotteena onkin parempi.

MDR-Z7M2:n taajuuskäyrä. Sony MDR-Z7M2 mitattiin miniDSP EARS:iä ja REW:tä käyttäen. EARS antaa usein virheellisen notkahduksen 4 kHz:n tienoilla, joten emme ota sitä vakavasti. Toisaalta subjektiivinen kokemukseni on, että keskirekisteri tuntuu vetäytyneeltä ja pyöristyneeltä. Loppu näyttää hyvältä, ja basso korostuu mutta pysyy tasaisena. Diskantti alkaa liian aikaisin, joten ei ihme, että ylimmät äänet tuntuivat vetäytyneiltä.