Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video

Testissä: 9 matkakaiutinta

Langatonta ja kestävää lomahuvia

Aikoipa sitten suunnata mäkeen tai rannalle, on akkukäyttöinen ja ulkoilmaa kestävä pikkukaiutin oiva matkakumppani.

Julkaistu 23.03.2018 - 17:24
9 matkakaiutinta
Jonas Ekelund

Tämän testin tuotteet

Matkakaiuttimista on tullut yhä suositumpia. Monet ovatkin oivaltaneet, että on hauskempaa nauttia musiikkia yhdessä sen sijaan, että kaikki istuvat kuulokkeet päässä ja näpräävät omia puhelimiaan. Harva kuitenkaan viitsii raahata suuria kaiuttimia lomareissujen viihdykkeeksi. Siksi pieni, akulla toimiva langaton kaiutin, joka mahtuu käsimatkatavaroihin, rantakassiin tai reppuun kuuluu monen pakkauslistaan. Plussaa tulee tietysti siitä, että kaiutin kestää myös oleskelua hangessa ja uima-altaan roiskeita.

Viime vuonna testasimme ylellisiä kaiuttimia noin 300 euron hintaluokassa. Sillä hinnalla saa jo hieman suuremmat kaiuttimen, jossa riittää voimavaroja soittaa myös kovalla volyymilla ja bassoakin lähtee mukavasti. Ne vievät kuitenkin enemmän tilaa matkatavaroista. Tänä vuonna päätimme tutustua pienempiin ja näppärämpiin kaiuttimiin, jotka sopisivat niin reissuun mukaan otettavaksi kuin arkikäyttöönkin. Puolitimme myös hintavaatimuksen, jotta kaikilla olisi varaa pieneen lomahupiin.

Bilemoodia ja puhetta

Tämän vuoden testilaitteista nousee esiin kaksi trendiä. Ensinnäkin kaiuttimia voi yhdistää toisiin. Joko toiseen, jolloin saa stereoääntä, tai useampaan, jolloin puhutaan party-asetuksesta. Tällainen bilemoodi toimii sisätiloissa niin, että musiikki kuuluu joka huoneeseen, ja ulkona niin, että biitti kantautuu varmasti kaikille pikniköijille. Taskukokoisesta kaiuttimesta ei valitettavasti riitä volyymiä kovin isoihin juhliin.

Mainos

Toinen trendi on mikrofonien ilmestyminen kuvaan. Niitä on tähän saakka käytetty puheluihin, eli kaiutin on voinut toimia kännykän jatkeena – kätevää, jos puhelin on laukussa tai jos haluaa kokoustaa useamman ihmisen kesken. Nykyään mikrofonille on käyttöä myös puheohjauksen kannalta. Voit siis tiedustella säätä tai tarkistaa jalkapallon säännöt pelikiistan kuumentuessa vain nappia painamalla ja juttelemalla Apple Sirille tai Google Assistantille.

Tämän testin tuotteet

Ultimate Ears UE Wonderboom

Käsikranaatti kemuihin

Wonderboom on näppärä kaveri rantabileisiin, suihkuun ja allasjuhliin.

Voidaan yhdistää toiseen kaiuttimeen. Hyvä äänenlaatu ja riittävästi volyymiä.
Ei sovellusta party-asetukselle. Kahdella kaiuttimella ei saa stereoääntä. Ei mikrofonia.
Lue koko testi

Skullcandy Barricade XL

Kestävä ja kelluva

Barricade XL on ehta bilekaiutin – joka kelluu vedessä!

Hyvä volyymi. Intensiivinen soundi. Kaiuttimella voi ladata kännykkään. Kestävä, jopa kelluu vedessä.
Dominoiva basso. Resonanssia syntyy helposti. Matkakaiutinten isoimmasta päästä.
Lue koko testi

Philips EverPlay BT7900

Tasapaino hakusessa

Äänenlaadun saaminen kohdilleen on haastavaa työtä, ja valitettavasti Philipsin kaiuttimessa heikkoudet vievät huomion hyviltä puolilta.

Näppärä kantohihna/latausjohto. Nopea lataus.
On vaikea löytää äänenvoimakkuutta, joka sopisi kaikelle. Tylsä ulkonäkö. Ei sovellusta.
Lue koko testi

Libratone Too

Kevyt kaunokainen

Libratone Too on kevyt kuljettaa, tyylikäs pitää esillä ja miellyttävä kuunnella.

Käytännöllisen kokoinen. Voidaan yhdistää stereoksi. Erinomainen äänenlaatu.
Ei täysin vedenkestävä. Epäkäytännöllinen kosketusohjaus. Ympärisoiva ääni ei aina toimi.
Lue koko testi

JBL Flip 4

Bassoa bileisiin!

Näyttääkö tanssittava Flip kilpailijoilleen kaapin paikan?

Voidaan yhdistää stereoksi tai soittaa party-asetuksella. Kestävä ja vankka rakenne. Poikkeuksellisen voimakas basso.
Ääntä ei voi hienosäätää. Soundi ei ole tarpeeksi vivahteikas hienovaraisempiin musiikkityyleihin.
Lue koko testi

Geneva Lab Touring XS

Siisti sisäkaiutin

Touring XS viihtyy paremmin sisällä kuin altaan reunalla, etenkin kun soundikin on aika kiltti.

Tyylikäs nahkaverhoilu ja värivalikoima. Erinomainen akunkesto. Helppokäyttöinen.
Ei kestä pölyä eikä vettä. Ei erityisominaisuuksia. Ongelmallinen basso.
Lue koko testi

Denon Envaya Mini DSB-150BT

Paranneltu huippu

Aiemmin parhaalla hinta-laatusuhteen tittelillä palkittu kaiutin on korjannut vikansa ja nousee nyt testivoittajaksi.

Vedenkestävä. Voidaan yhdistää stereoksi. Erinomainen äänenlaatu.
Ei sovellusta äänen säädöille. Vaikeat napit.
Lue koko testi

Braven Stryde

Pitkänmatkan kaiutin

Stryde on raskaan sarjan kaiutin, jossa on paljon ominaisuuksia mutta heikko ääni.

Erittäin pitkä akun kesto. Kännykän lataaminen onnistuu. Hyvä sovellus. Kestävä ja käytännöllinen.
Vaatii erikoislaturin. Liioiteltu basso aiheuttaa resonanssia. Keskinkertainen äänenlaatu.
Lue koko testi

Bose SoundLink Micro

Iisiin oleiluun

Helppokäyttöinen Soundlink Micro sopii rannalle, mutta äänenlaadusta on tingitty.

Kestävä. Käytännöllinen kumihihna. Mikrofoni ja puheohjaus. Party-asetus ja stereomahdollisuus.
Ei aux-liitäntää, pelkkä langaton. Heikko akunkesto.
Lue koko testi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kannettava retrokaiutin

Soiva pokaali

Tässäkö haastaja Sonos Beamille?

Vertailussa edulliset soundbarit

Kotiteatteri kainaloon ja menoksi

Mikä äänikuva!

Ääni & Kuva
Scroll to Top