Älykoti Autot Hi-fi Kaiuttimet Kotiteatteri Kuulokkeet Mobiililaitteet Tekniikka Tietokoneet & oheislaitteet TV Valokuvaus & video

: Bose SoundTouch 20 Serie III

Joka paikan soitin

Kuuntele internet-radiota ja striimaa musiikkia ja liitä halutessasi osaksi monihuonejärjestelmää.

Julkaistu 13.04.2017 - 13:32
Bose SoundTouch 20 Serie III
Jonas Ekelund

SoundTouch 20 on saanut päivitetyn version sitten ensimmäisen testimme, joten on aika tarkastella sen uusia ominaisuuksia. Design muistuttaa yhä ylikasvanutta keittiöradiota, mutta niin hyvällä tavalla, että laitetta pitää mielellään esillä. Odotetusti sekä ulkonäkö että tuntuma on laadukas. Takaa löytyy aux-sisääntulo ulkoisten äänilähteiden liittämistä varten, sekä verkkoportti, jos ei halua käyttää laitetta langattomasti. Etupaneelissa on stereo-elementtien lisäksi suuri näyttö, joka kertoo kulloinkin soitettavan kappaleen.

Kaiuttimen asentaminen käy käden käänteessä sovelluksen avulla. Applikaatiosta määritellään myös, mitkä radioasemat tai soittolistat kuuteen esiasetusnappiin linkitetään. Napit löytyvät laitteen päältä ja kaukosäätimestä. Ne nopeuttavat käyttöä, mutta kuusi suosikkivalintaa tuntuu aika vähäiseltä, varsinkin jos talouteen kuuluu enemmän kuin yksi ihminen. Uutena omianaisuutena kaiuttimesta löytyy tuki suoratoistopalveluille kuten Spotifylle ja Deezerille, ja tietysti Bluetooth-striimaus – vähimmäisvaatimus tämän testin laitteille. Apple-käyttäjien tilanne on huonontunut, sillä AirPlaylle ei enää ole tukea.

Äänen puolesta versio 3 on kuin aiemmin testattu mallikin. Basso ei jaksa jauhaa kovin syvältä, mutta jäljelle jäävät bassotaajuudet soivat voimalla. Kaiuttimen sijoittelua kannattaakin miettiä, jotta basso ei pääse hallitsemaan. Kokoonsa nähden laite soittaa korkealta. Kuten usein Bosen kaiuttimissa, ei tässäkään soundi ole luonnollinen. Sound Curvessa toiset taajuudet toistuvat tarkoituksella hallitsevammin kuin toiset. Soundi ei ole huono, mutta tutun akustisen kappaleen kuullessaan ei voi olla huomaamatta poikkeavaa äänimaailmaa.

Mainos

Johtopäätökset

SoundTouch näyttää modernilta keittiöradiolta ja myös toimii kuin sellainen. Internetradion lisäksi musiikkia voi striimata netiastä tai kännykästä. Ei pidä unohtaa, että kaiuttimen voi liittää osaksi monihuonejärjestelmää, jolloin musiikkia voi kuunnella monessa tilassa samanaikaisesti. Sovellus, kaukosäädin ja esiasetusnapit suosikeille helpottavat käyttöä. SoundTouch 20 III soittaa kovaa mutta epätasapainoisesti. Tämä ei olekaan hienostelijoiden valinta. Arkipäivän soittimena kaiutin on varsin kiva.

Ääni & Kuva kiteyttää

Voidaan täydentää muilla Bosen malleilla monihuonejärjestelmäksi. Kokoonsa nähden voimakas ääni. Tyylikäs ja helppokäyttöinen. Malli ei enää tue AirPlaytä. Vain kuusi esiasetusta musiikkilähteelle. Hallitseva basso ja epätasapainoinen soundi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Hanki vapaa lukuoikeus kaikkiin artikkeleihin.

Ääni & Kuva
Scroll to Top