: Älykotilaitteet

Kouluta kodistasi fiksumpi

Älykodeista on puhuttu jo pitkään, ja vihdoin älykkäät ratkaisut ovat myös kaikkien saatavilla.

 itemprop

Vielä muutama vuosi sitten älykoti tarkoitti kalliita kokonaisratkaisuja – kilometreittäin uuden talon uumeniin upotettavia johtoja ja hienostunutta tekniikkaa, jonka asentaminen vaati erikoisasiantuntijaa.

Tekniikka on kuitenkin arkipäiväistynyt, mikä tarkoittaa sitä, että aivan tavallisetkin ihmiset voivat lisätä oman kotinsa älykkyyttä yksittäisten laitteiden avulla. Kokonaista älykotijärjestelmää ei siis ole välttämätöntä hankkia, vaan arkeaan voi helpottaa melko edullisesti yksinkertaisillakin hankinnoilla – jotka voi kaiken lisäksi asentaa ihan itse.

Lisääntynyt tarjonta on tuonut mukanaan muutamia uusia ongelmia. Aiemmin ammattilainen tarkisti, että järjestelmä toimi kuten kuuluukin. Tänä päivänä markkinoilla on lukemattomia valmistajia, joiden laitteiden yhteensopivuus on täysin riippuvainen siitä, kuinka halukkaita valmistajat ovat yhteistyöhön. Älykoti on älykäs oikeastaan vasta, kun kaikki sen älylaitteet toimivat saumattomasti yhteen. Ja siihen näyttäisi valitettavasti olevan vielä matkaa.

Mitä hyötyä?

Ymmärtääkseen älykodin merkityksen, esittelemme pari esimerkkiä siitä, mitä se voi tarjota. Jos haluat säästää energiaa ja sitä myöten rahaa, voit varustaa kotisi toisiinsa yhdistetyillä tunnistimilla. Ideana on, että kun kiinteät järjestelmät, kuten sähkö, vesi, lämmitys ja valaistus, kommunikoivat keskenään, voi myös niiden kulutusta säätää optimoidusti mahdollisimman energiatehokkaaksi.

Lämmityksen on nimittäin turha paahtaa täysillä, jos et ole kotona. Entä muistavatko kaikki perheenjäsenet sammuttaa valot aina lähtiessään? Oviin ja ikkunoihin asennettujen tunnistimien avulla lämmitystä voi säätää tarpeen mukaan. Kännykän GPS:ää seuraavat LED-valot puolestaan osaavat päätellä, milloin olet kotona ja sammuttaa itsensä, kun havaitsevat omistajan olevan poissa. Fiksua!

 

mainos

Millaisia älylaitteita on?

Älykkäässä kodissa on toki muutakin kuin valaistus ja lämmitys. Yleisesti ottaen laitteet voi jakaa neljään ryhmään. Ensimmäinen sisältää kodinohjausjärjestelmät, mukaan luettuna energiankulutuksen seurannan. Wifiin kytketyt termostaatit säätelevät lämpötilaa automaattisesti, ja verkkossa toimivat LED-valot osaavat syttyä ja sammua itsekseen. Molempia ohjataan pääsääntöisesti kännykkäsovellusten kautta, mutta tarjolla on entistäkin fiksumpiakin ratkaisuja. Yhdysvalloissa ääniohjaus on iso juttu, ja vaikka mekin käytämme jo Applen Siriä ja Homekitiä, olemme vielä huomattavasti amerikkalaisia jäljessä. Yksi syy on kieli, joka tekee markkinoistamme aivan liian pienet ollakseen valmistajien silmissä kiinnostavat.

mainos

Vartioitu koti

Toinen tuotekategoria, joka on vakaassa kasvussa, on kodin turva- ja valvontajärjestelmät. Hälytysten, kameroiden ja sähkölukkojen ansiosta tiedät koko ajan, mitä kotona tapahtuu, vaikka olisit itse matkoilla tai töissä. Voit päästää lähetin sisään tuomaan paketin tai pitää silmällä aikaisin koulusta päässeitä lapsiasi. Valvontakamerat tietävät, milloin olet kotona, ja osaavat lähettää viestin havaitessaan liikettä tai jopa rekisteröidessään kasvot, joita ne eivät tunnista. Aika scifiä.

Parempaa viihdettä

Käytännössä kaikki nykypäivän viihdelaitteet saa yhdistettyä langattomasti verkkoon, josta pääsee ohjaamaan televisiota, kaiuttimia, suoratoistosoittimia ja radioita. Smart TV on tuttu jo vuosien takaa, mutta vasta nyt niiden hyödyt pääsevät todella esille. Kun ovikellosi soi, voi näytölle ilmestyä kuva ovikamerasta. Jos ulkona on joku tuttusi, voit avata hänelle oven kaukosäätimellä.

Älykkyys kasvaa keittiössäkin

Viimeinen ryhmä käsittää kodinkoneet ja muut usein keittiöstä löytyvät laitteet. Hauskana tulevaisuudenvisiona on jo pitkään puhuttu siitä, miten jääkaappi seuraa parasta ennen -päivämääriä ja muistuttaa ostamaan lisää maitoa – ellei jopa tee sitä itse. Enää älyjääkaapit eivät ole futuristisia haaveita vaan todellisuutta. Meillä Pohjolassa nämä laitteet ovat kuitenkin vielä vähemmistössä ja selvästi tavallisia laitteita kalliimpia.

Kommunikaatiokatkos hidastaa

Valitettavasti älykotien esteenä on yhä ongelma, jonka mainitsimme jo aiemmin. Vaikka kaikki laitteet käyttävät samaa nerkkoa, ne eivät välttämättä toimi keskenään. Toistaiseksi käytössä ei ole langatonta standardia, ja valmistajat ovat kehittäneet kukin omia sovelluksiaan laitteidensa hallitsemiseen. Jos siis kodissa olisi paljon eri valmistajien älylaitteita, olisi niiden käyttö melko sekavaa. Onneksi monet valmistajat ovat alkaneet avata omia järjestelmiään ja tekemään yhteistyötä muiden kanssa. Apple Homekit, Amazon Alexa ja Google Home ovat esimerkkejä laiteriippumattomuudesta. Muutkin valmistajat ovat ymmärtäneet, että sulkeutuneisuuden aika on ohi, kuten tanskalainen Bang & Olufsen, jonka omaan BeoLink-sovellukseen voi liittää erilaisia kotinsa laitteita yhdeksi helposti ohjailtavaksi paketiksi. Tällainen kehitys on oikein toivottavaa, ja on mukava nähdä, että ongelma on tunnistettu myös valmistajien keskuudessa.

mainos

Apua, robotit ottavat vallan?

Älykodin idea on, että kaikki kodin laitteet kommunikoivat keskenään. Kello keskustelee uunin kanssa ja makuuhuoneen kelloradio keittiön kahvikeittimen kanssa. Jos käyttää Alexan tai Google Homen kaltaista kaiutinta, voi puhua kaikille laitteilleen – siis ihan oikeasti puhua. Tekniikkapelkoisia ajatus voi ahdistaa. Pitäisi vain päästää irti ja antaa tekniikan ottaa valta, mutta kauhuskenaariona on tietysti 2001: Avaruusseikkailu -elokuvasta tuttu HAL 9000 -tietokone. Kuinka vahingoittuvaisia meistä tulee, jos koko koti on netissä?

Voiko se olla turvallista?

Kuten muidenkin verkkoon kiinnitettyjen laitteiden kanssa, piilee älykotilaitteissakin tietoturvariski. Hakkeri voi haluta murtautua sähköovijärjestelmään, valvontakameroihin tai hälyttimiin. Jopa valaistus voi olla kiinnostava hakkerointikohde, sillä sitä kautta voi päästä käsiksi muihin järjestelmiin. Teknisesti on tietysti täysin mahdollista hakkeroida vaikka pesukone, jos se on kytketty nettiin. Niinpä on erityisen tärkeää huolehtia verkon salasanoista, muistaa päivittää ohjelmistonsa säännöllisesti ja pitää tietoturva ajan tasalla. Jos on taipuvainen tietoturvapanikointiin, voi tarkistaa, löytyykö oma laite hakkeroitujen laitteiden mustalta listalta. Osoitteesta http://iotscanner.bullguard.com löytyy niin kutsuttu Shodan-lista, jossa on luetteloituna maailman kaikki verkkoon liitetyt laitteet.

 data-srcset

Siri, mikä on keittiön lämpötila?

Eve Room seuraa lämpötilaa ja kosteutta mutta ei viitsi jakaa tietoa muille.

Ääni & Kuva kiteyttää

Sovellus tarjoaa hyvän yleiskatsauksen lämpötilasta ja ilmanlaadusta.
Ei ole tarpeeksi älykäs laite kertoakseen tietonsa muille laitteille.
Bluetooth 4.0

Sovellus iOS ja Apple TV

3 x AA-patteri

Hinta: 80 €

Verkkosivusto: elgato.com

lisää
vähemmän

Vejl.pris €

Elgatolla on EVE-merkin alla valikoima erilaisia älytuotteita, jotka tukevat Apple Homekitiä. Yhteisttä niille on karuhko ulkonäkö ja helppo asennus IR-koodien avulla. Sarjaan kuuluu ovi- ja ikkunatunnistimia, termostaatteja, plugeja ja huonetunnistimia. Keskitymme nyt viimeiseen, josta voi muodostua tärkeä osa älykotijärjestelmää.

Puhu Sirille

Eve Roomissa on sisäänrakennettu lämpömittari, kosteusmittari ja hiukkasmittari. Ne seuraavat kodin ilmanlaatua, jonka yleiskuvaa asukas voi tarkastella sovelluksesta. Bluetoothin kantama tunnistimista on valitettavan lyhyt, joten puhelinta pitää pitää lähellä mittareita, kun haluaa siirtää tietoa. Integroitu Homekit merkitsee, että voit koska tahansa kysyä Siriltä, mikä on huoneen lämpötila. Se on kätevää, mutta siihen hupi loppuukin. Eve Room ei osaa tulkita keräämäänsä tietoa esimerkiksi hälyttääkseen, jos ilmankosteus nousee liian suureksi tai vaikka laittaakseen tuulettimen päälle, kun asunto käy kuumaksi. Jos ilmanlaatu osoittautuu huonoksi, ei syytä saa tietää ainakaan järjestelmästä, joka vain kertoo lukemat.

Johtopäätökset

Tavallisena sisälämpömittarina Elgato Eve Room on erinomainen. Lisäominaisuudet kosteusmittari ja hiukkasmittari ovat myös hyödylliset. Mutta mittareiden keräämällä tiedolla ei voi tehdä mitään, sillä laite ei osaa jakaa tietoaan muille älylaitteille, jotka voisivat esimerkiksi reagoida lämpötiloihin jäähdytyksellä tai lämmityksellä. Näin ollen Eve Roomia ei vielä voi kutsua aidosti älykkääksi järjestelmäksi.

 data-srcset

Hyvä Philips!

Älykodin laittajan kannattaa investoida ainakin Philips Hue -valaistusjärjestelmään.

Ääni & Kuva kiteyttää

Avoin järjestelmä, jota voi ohjata puheella, sovelluksella ja perinteisillä napeilla.
Kokemus ja laatu maksavat, joten täydellisen järjestelmän hinta voi kivuta satoihin euroihin.
3 Hue-lamppua

1 Bridge-keskusyksikkö

16 miljoonaa värisävyä

9 watin LED (vastaa 40 watin hehkulamppua)

E27-kanta

Hinta: 130 €

Verkkosivusto: philips.fi

lisää
vähemmän

Vejl.pris €

Philips Hue on ehdoton, jos haluaa älykkäästi toimivan LED-valaistuksen, joka loistaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Sarjan lamput ja aloituspakkaus ovat olleet markkinoilla jo useamman vuoden, ja niillä on helppo luoda tunnelmallinen valaistus. Asennus on lastenleikkiä. Lamput kommunikoivat keskenään reitittimeen kytketyn keskusyksikön kautta, ja ne saa syttymään ja sammumaan vaikka kännykällä. Samalla tavalla voi säätää myös kirkkautta ja värejä. Lysti ei ole ilmaista, mutta oman kodin valaistuksesta voi rakentaa järjestelmän avulla todella hienon. Nykyään saatavilla on tuotteita ja erimallisia lamppuja on joka lähtöön, ja omiin tarpeisiin sopivan valaistuksen luominen ja järjestelmän kasvattaminen vaikka osa kerrallaan käy helposti.

Uutuutena liiketunnistin

Philips Huen uusin tulokas on liiketunnistin. Kun sen on kerran asentanut, ei sen nappeihin tarvitse enää koskea, vaan käyttö sujuu sovelluksen kautta, ja se toimii erinomaisesti. Erityisesti kiinnitys on mietitty hyvin: pyöreässä magneetissa on yksi ruuvi, joten tunnistimen saa asennettua mihin kulmaan vain. Toinen uutuus sarjassa on pieni Hue Go, eli sisäänrakennettu akku, joka sopii käytettäväksi paikoissa, joissa pistorasiaa ei ole lähellä.

Johtopäätökset

Philips on ollut Hue-sarjallaan LED-valaistusjärjestelmien edelläkävijä. Monet valmistajat ovat tehneet omat tuotteensa tukemaan Hue-järjestelmää, mikä tekee siitä tämän hetken parhaimpia, monipuolisimpia ja helppokäyttöisimpiä älykotilaitteita.

 data-srcset

Kaiken kaukosäädin

Joskus on ihanaa, kun asiat hoituvat vain nappia painamalla.

Ääni & Kuva kiteyttää

Kaukosäätimellä voi ohjata kotiteatteria ja älylaitteita. Toimii myös sovelluksella, josta saatavilla sekä iOS- että Android-versiot.
Eri toimintojen asentaminen vie aikaa. Hinta on korkeahko.
Ohjelmoitava yleiskaukosäädin

Harmony Hub -ohjausyksikkö

2 infrapunalähetintä

Harmony-sovellus (iOS ja Android)

Hinta: 280 €

Verkkosivusto: logitech.fi

lisää
vähemmän

Vejl.pris €

Älykotien ääniohjaus on yleistymässä, mutta jotkut suosivat vielä fyysisiä nappeja. Tähän vastauksena on yleiskaukosäätimet, joista edistyksellisimpiin kuuluu Harmony Elite – mikä näkyy myös hinnassa. Sillä voi ohjata paitsi kotiteatterilaitteita, myös monia muita kodin älylaitteita, kuten valaisimia, pelikonsoleita ja termostaatteja. Laitteessa on sekä kosketusnäyttö että napit. Kauko-ohjain yhdistyy verkkoon Harmony Hubin avulla. Laite ladataan mukana tulevassa telakassa, jossa sitä on tarkoitus säilyttää, kun sitä ei tarvita.

Aikaa vievä asennus

Kodin laitteet, joita halutaan ohjailla, valitaan online-tietokannasta. Kun on löytänyt haluamansa, sille voi omistaa oman napin kaukosäätimestä tai asettaa sen osaksi niin kutsuttuja aktiviteetteja. Aktiviteetti tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että kaukosäädin antaa monelle laitteelle yhtäaikaisia käskyjä. Jos siis haluaa vaikkapa himmeän valaistuksen televisiota katsellessa tai sulkea kaihtimet, toiminnot voi liittää samaan aktiviteettiin. Sovellus ohjaa käyttäjää sulavasti mutta asennus vie kaiken kaikkiaan paljon aikaa. Onneksi se tarvitsee tehdä vain kerran!

Johtopäätökset

Logitech tarjoaa ratkaisun tilanteessa, jossa monet kodin laitteista eivät vielä ole tarpeeksi älykkäitä kommunikoidakseen keskenään. Lopputulos on monikäyttöinen yleiskaukosäädin, joka ohjailee kodin viihdejärjestelmää ja älylaitteita. Jos siis kaipaa täydellistä hallintaa kotinsa laitteisiin ja samalla haluaa painella oikeita nappeja ääniohjailun sijaan, on Logitech Harmony Elite vallan hyvä vaihtoehto.

 data-srcset

Uber tilaukseen sängyssä makoillen

Älykäs kelloradio soittaa musiikkia Spotifysta ja osaa tilata taksin.

Ääni & Kuva kiteyttää

Näyttää hyvältä. Toimii myös tavallisena kelloradiona.
Ei pysty mihinkään ilman kännykkää, sillä ei osaa yhdistyä verkkoon itse.
2 USB

3,5-mm stereo

Bluetooth

Sovellus iOS/Android

Hinta: 100 €

Verkkosivusto: wittidesign.com

lisää
vähemmän

Vejl.pris €

Witti Designin valmistama Beddi edustaa hyvää ajatusta: monia ominaisuuksia sisältävä kelloradio voi toimia makuuhuoneen keskuksena. Lopputulos ei ole ihan ideansa veroinen. Kickstarter-projektina alkunsa saanut Beddi on kauniisti muotoiltu kelloradio, jonka pohjassa on LED-valot, takapuolella valaistus ja USB-portit ja päällä ohjelmoitavat napit. Sitä voi käyttää tavallisena FM-radiona herätyskeloineen tai hiukan älykkäämpänä Bluetooth- ja internet-radiona, kun sen yhdistää kännykkään. Asennus käy sovelluksen avulla. Sovelluksesta valitaan, mitä ohjelmoitavien nappien haluaa tekevän, ja tästä alkavat laitteen niin kutsutut älyominaisuudet.

Ei niin fiksu kuin miltä näyttää

Beddi rehvastelee Uber-, Spotify- ja Philips Hue -tuellaan monien muiden lisäksi. Voit herätä lempimusiikkisi sointiin, ohjata valaistusta ja tilata taksin napinpainalluksella. Oikeasti Beddi on kuitenkin täysin riippuvainen kännykän Bluetooth-yhteydestä, joten puhelin on tässä tapauksessa se älykäs laite, joka operoi kaikkea. Vain sovelluksen ollessa päällä Beddi voi toimia. Se on todella harmillista ja tulee suorastaan huijattu olo, kun tajuaa laitteen olevan vain puhelimen ylimääräinen jatke. Älyominaisuuksien toimiminen vain ajoittain ei paranna tilannetta.

Johtopäätökset

Pidämme Beddin ideasta ja se on ehdottomasti ennakko-odotuksia parempi laite. Kauniina kelloradiona sisäänrakennettuine valaistuksineen ja akkuineen se on oikein kiitettävä. Älylaitteena ei niinkään. Laitteessa on yhä korjattavia puutteita ja vikoja, ja toiminnan perustuminen pelkkään kännykkään ei ole mitenkään älykästä, vaan vain hankalaa.

 data-srcset

Tado huolehtii termostaateista

Enää ei tarvitse väännellä pattereiden termostaatteja, sillä Tado hoitaa homman.

Ääni & Kuva kiteyttää

Tyylikäs ja yksinkertainen muotoilu sopii skandinaavisiin koteihin.
Ei tällä hetkellä toimi Apple Homekitin kanssa. Pitää meteliä.
2 termostaattia

1 bridge

Wifi

Sovellus iOS/Android

Sopii sekä uusiin että vanhoihin pattereihin

Hinta: 200 €

Verkkosivusto: tado.com

lisää
vähemmän

Vejl.pris €

Älykäs termostaatti voi säästää jopa 31 % vuoden lämmityskuluista. Arkea helpottava laite säädetään haluttuun lämpötilaan, jonka jälkeen sen olemassaolon voi unohtaa. Ikävä kyllä saksalaisen Tadon patteritermostaatti ei ihan jää unohduksiin, mutta ensivaikutelma on hyvä. LED-näytöllä varustettu valkoinen älytermostaatti näyttää todella hyvältä. Sitä voi ohjata manuaalisesti tai sovelluksesta. Harmi kyllä, se ei tue Aplle Homekitiä, mutta Tadon mukaan parannus on tulossa vielä tämän vuoden aikana. He lupaavat lähettää uuden internet bridge -osan Homekit-tuen valmistuessa, jos rekisteröi laitteensa nyt.

Alkukankeutta

Tado asennetaan kiinnittämällä pieni muovirengas vanhan termostaatin paikalle. Kiristämisen jälkeen Tado kalibroidaan sovelluksesta, ja mitä tiukemmin on onnistunut renkulan saamaan kiinni, sitä nopeammin prosessi hoituu. Itse jouduimme yrittämään monta kertaa. Homekitin puuttumisesta johtuen Tado ei esimerkiksi tiedä, milloin ovet ja ikkunat ovat auki. Niinpä älytermostaatti on suljettava manuaalisesti aina, kun haluaa pitää ikkunoita auki ja estää laitetta kompensoimasta lämpöhukkaa. Harmillinen ominaisuus. Tado myös pitää itsekseen ääntä, mikä voi tuntua häiritsevältä, jos oleskelee sen läheisyydessä.

Johtopäätökset

Älykkään termostaatin idea on nerokas. Laite tietää itse, kuinka lämmintä huoneessa on ja säätää lämpötilaa sen mukaan. Homekit-tuen ja muihin kodin laitteisiin integroitavuuden on iso miinus.Tado näyttää kauniilta, mutta laitetta ei voi kehua älykkääksi ennen kuin se kommunikoi muiden kodin järjestelmien kanssa. Hieman äänekäskin se on.

 data-srcset
 data-srcset
Sonos Play:5
Sonos jatkaa älykkäiden monihuonejärjestelmien huipulla.
Lisää
Keskustelu

Vastaa

Lisää
Keskustelu
Lisää
Keskustelu

Vastaa

Lue myös

Shure Aonic 50 lifestyle

Taivaan portit aukeavat

Shure Aonic tarjoaa ehkäpä parasta koskaan kuulemaamme äänenlaatua vastamelukuulokkeista.

Asus ZenFone 7 Pro ZS671KS

Kaikkien aikojen paras ZenFone

Asus on hypännyt highend-luokkaan uutuuspuhelimellaan, joka haastaa markkinoiden parhaat. Onko nyt Asuksen vuoro valloittaa?

Samsung Q950TS

Veitsenterävää unelmakuvaa

Samsungin Q950TS on huipputyylikkään näköinen, kuvanlaadultaan upea ja ääneltään vaikuttava – mutta lystistä saa pulittaa pitkän pennin.

MSi GF75 Thin (10SCSR-015NE)

Vaativan pelaajan budjettikone

Ei sponsorisopimusta mutta halu pelata todella kovalla tasolla? MSi tarjoaa lompakkoystävällisen ratkaisun.

Sony WH-1000XM4

Vastamelun uusi valtias – taas

Vihdoin joku onnistuu voittamaan Sonyn vastamelukuulokkeissa – ja se on Sony itse! Uusi WH-1000XM4 menee heittämällä markkinoiden parhaaksi.

Timekettle M2

Tulkki korvassa

Kuulokkeet, jotka kääntävät kaiken sanomasi ja kuulemasi reaaliajassa – voiko se toimia?

Hifiman HE1000se

Suloista hulluutta

Jos aikoo kerran elämässään heittäytyä villiksi ja ostaa hillittömän kalliit mutta ah, niin taivaallisen kuuloiset kuulokkeet, niin miksipä juuri nyt ei olisi täydellinen hetki?

Vieritä ylös